Pirunkuru on Milla Ollikaisen dekkaritrilogian
päätösosa. Aiemmista osista Veripailakat
ja Vesiraukka
tutut henkilöt, lappilaispoliisi Juhani Vuontisjärvi ja junantuoma
toimittajaharjoittelija Krisse kohtaavat jälleen Lapin maisemissa.
Vuontisjärven eläkepäivät häämöttävät jo pelottavan lähellä ja vaimolla tuntuu
olevan omat kiireensä. Krisse on saanut harjoittelupaikan paikallislehden
toimituksesta ja koettaa sopeutua perhe-elämään.
Tapahtumat käynnistyvät rivakasti, kun tunturikurusta löytyy
kuollut mies. Kuolintapa haiskahtaa kokeneesta poliisimiehestä heti alkuun
epäilyttävältä, ja kun ruumis vielä on etäisesti tuttu paikkakuntalainen, jonka
leski selvästi valehtelee omista kulkemisistaan päin Vuontisjärven kasvoja, on
asiaa syytä penkoa hieman syvemmältä. Mikä on saanut entisen kaivostyömiehen
kulkemaan tunturissa heppoisen metallinpaljastimen kanssa? Entä miksi hänen
asuntonsa tuntuu olevan täynnä kivenmurikoita?
Samaan aikaan kun Vuontisjärvi penkoo kuolleen miehen
taustoja koettaa Krisse perehtyä kaivostoiminnan kiemuroihin. Kansainvälinen
kaivosyhtiö on käynnistelemässä Kolarissa uutta hanketta ja kunnanisät tuntuvat
olevan yhtä tyytyväisenä hymisevää massaa. Asukkaiden riveistäkään ei
poikkipuolista sanaa irtoa, ja Krisseä tilanne alkaa kummallisesti ärsyttää. On
vain yksi soraääni ylistyskuorossa, blogi, jossa asetetaan kaivosyhtiön
toiminta kyseenalaiseen valoon.
Sitten tapahtuu toinen veriteko, joka tuntuu poliisin
mielestä liittyvän aikaisempaan. Mutta mikä yhdisti kahta uhria? Miten asiaan
liittyy menneisyyden onnettomuus, joka sekin vaati ihmishengen?
Ollikainen on trilogiansa kaikissa osissa sivunnut pohjoisen
Suomen elinkeinoja. Veripailakoissa
tapahtumat sijoittuvat Ylläksen laskettelukeskukseen ja hotelliin, Vesiraukassa keskeinen tapahtumapaikka
on mökkikylä ja Pirunkurussa käsittelyyn
pääsee ajankohtainen kaivostoiminta. Mitään kovin silmiinpistävää
yhteiskuntakritiikkiä tai analyysia kirjoissa ei ole, mutta paikallistuntemus
on niiden keskeinen vahvuus.
Juonen rakentelu sen sijaan jäi askarruttamaan. Miten
menneisyyden onnettomuus vaikutti tapahtumiin? Mitä silloin aikanaan oikein
tapahtui, jää vain lukijan itsensä pääteltäväksi. Ollikaisella ei ole ollut
aiemmissakaan kirjoissaan tapana turhia selitellä, mistä kyllä pidän. On
mukavaa, kun lukijan odotetaan sentään jotain itsekin oivaltavan.
Trilogia-muoto koituu tässä Pirunkurussa jonkinlaiseksi painolastiksi kirjoittajalleen. Tai
oikeammin painolastia on lähinnä Krisse, jota raahataan mukana pakollisena
kuviona. Huomattavasti kiinnostavammaksi henkilöksi kun on sarjan mittaan
noussut sympaattinen Juhani Vuontisjärvi. Krisse tuskailee henkilökohtaisten
ongelmiensa kanssa, ja vaikka lehtityön tarkkailu hänen kauttaan on
mielenkiintoista, on se lopulta vain täytettä tarinassa. Edes loppuun sijoitettu
Ollikaiselle tyypillinen yllätyspaljastus ei tilannetta juuri pelasta.
Sujuva, napakka dekkaritrilogia on mielenkiintoisen raikas
ja tervetullut tuulahdus suomalaisessa dekkariskenessä. Nyt on aika odotella
Ollikaiselta jonkinlaista uutta avausta. Mihin suuntaan ura kääntyy?
Milla Ollikainen:
Pirunkuru
Like 2015. 223 s.
Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.
Tervetulleena tuulahduksena minäkin pidin Pirunkurua ja Juhania Krisseä mielenkiintoisempana hahmona. Oman viehättävän lisänsä toi paikallismurteen sutjakka käyttö dialogissa!
VastaaPoistaKiitos kirjavinkistä! Koko kirjasarja on minulle (vielä toistaiseksi) tuntematon, mutta aion tähän tarttua seuraavalla kirjastoreissulla.
VastaaPoistaKannattaa lukea trilogia julkaisujärjestyksessä. Omaan mieleen jää kiinnostava kuva, joka on ihan jotain muuta kuin kirjojen juoni. Varsinkin jos on joskus käynyt Kolarissa ja Levillä.
VastaaPoistaMilla Ollikainen on todella taitava kirjoittaja.