Outi Pakkanen: Helle

Jälleen kerran kirjan kannet suljettuani pysähdyin miettimään, mitkä teokset voidaan luokitella dekkareiksi. Kielitoimiston sanakirja määrittelee dekkarin salapoliisiromaaniksi ja sen taas rikosromaaniksi, jonka ”sankarina tav. on salapoliisi ja jolle on tyypillistä, että lukija voi itse yrittää ratkaista juonen sisältämän ongelman.” Määritelmät ovat tietysti määritelmiä, ja kirjallisuuden tehtävänä on rikkoa määritelmien rajoja. Mutta tekeekö romaanista dekkarin viimeisillä sivuilla vahingossa paljastuva rikos, jota kukaan ei koeta ratkoa vaan syyllinen oksentaa kaiken vapaaehtoisesti kohdalle sattuvalle päähenkilölle? Vai tekeekö kirjasta dekkarin se, että sen tekijä on joskus laskettu dekkaristiksi, vieläpä dekkarikuningattareksi?

Outi Pakkasen Helle sai lievästi happamasti veikkaamaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kuin epäilevää lukijaa rohkaisemaan kanteen on vielä erikseen painettu banneri Anna Laine -dekkari. Pakkasen vakilukijat tuskin pahasti pettyvät varsinaisen jännitysjuonen puuttumiseen, mutta jos olisi liikkeellä kirjakaupassa etsimässä itselleen uutta kotimaista dekkarituttavuutta, pettymys saattaisi olla karvas. Itse en pettynyt, mutta ennakko-odotuksistani huolimatta olin siis kitkerä.

Freelance-graafikko Anna Laine viettää kylmää juhannusta ystävättärensä mökillä Lohjanjärven rannalla, kun hän saa hälytyksen naapuriltaan. Annan asunnossa on tapahtunut vesivahinko. Elämään yleensä hyvin rauhallisesti suhtautuva Anna menee tolaltaan. Kuin ihmeen kaupalla ystävättären vanha täti on joutunut sairaalaan ja tämän asunto Etu-Töölössä on tyhjillään. Anna ja Justus voivat muuttaa sinne, kunnes koti on taas kunnossa.

Pian Anna huomaa seuraavansa kiinnostuneena kerrostalon asukkaiden puuhia. Rapussa asuukin varsin värikästä joukkoa. Yllättäen Anna myös tajuaa rakastuneensa korviaan myöten komeaan Jyriin, joka on katkeroitunut vaimonsa lähdöstä ja seuraa tämän ja poikansa elämää Annan naapurina. Mutta Jyrillä tuntuu olevan rappunaapureissa muitakin ihailijoita kuin Anna.

Henkilögalleria on tupaten täynnä karikatyyrisia hahmoja. On perinteinen kerrostalokyttääjä sekä ärsyttävä jokapaikanhöylä puuhamies, on pidättyvä virkanainen ja hieman boheemi naispari. Ilmassa on kieltämättä jännitteitä, jotka huipentuvat rappujuhlassa samaan aikaan, kun helleputki päättyy rajuun ukonilmaan. Ei ole Pakkasen syy, että viime aikoina kovin moni kotimainen dekkari on huipentunut ukkosmyrskyn pauhinassa. Valitettavasti murha ei kuitenkaan vaikuta mitenkään uskottavasti perustellulta uuvuttavan perusteellisen pohjustuksenkaan jälkeen.

Helteessä on 332 sivua, joista viimeiset parikymmentä on varattu tarinassa kokattujen ruokien resepteille. Ruoat vaikuttavat oikein herkullisilta, eikä minulla ole mitään reseptejä vastaan, oikeastaan päinvastoin. Harmitti vain, kun aloin kirjan sivujen huvetessa lopulta jännittää sitä, tapahtuuko tarinassa lopulta jonkinlainen rikos vai ei. Jäi vahvasti maku, että kirjoittaja itsekin on huomannut jossakin liuskapinon huomaamatta noustua romaanin mittoihin, että jonkun pitää vielä kuollakin. Sitten hän on vain äkkiä päättänyt, kenet nitistää ja miksi. Anna vain sitten tosiaan sattuu paikalle, kun syyllinen haluaa tunnustaa, ja se siitä sitten.

Lopputulos olisi ollut ehjempi, jos olisi kirjoitettu ihan reilusti Helsinkiin sijoittuva leppoisa ihmissuhderomaani ilman väkinäisen kömpelösti toteutettua rikoskäännettä. Mukavaa vaihtelua on myös edes pieni maisemanvaihdos Lauttasaaresta Töölön suuntaan, sillä miljöökuvaus on kiistämättä Pakkasen vahvuuksia. Jälkisanoissa kirjailija vielä paljastaa, että taustalla on omakohtainen kokemus väistötiloihin muutosta.

Outi Pakkanen: Helle

Otava 2015. 332 s.

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.