Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti

Tätä tekstiä kirjoittaessani on tammikuu ja lämpömittari kertoo, että ulkona on pakkasta -22 astetta. Sähkönkulutus Suomessa hipoo ennätyksiä, ja yöstä on tulossa yksi talven kylmimmistä. Edellisenä päivänä on uutisoitu vakavista tietoliikennehäiriöistä Soneran verkossa. Ainekset Jäätyvän helvetin todeksi muuttumiseksi alkavat olla koossa…

Ihastuin aikoinaan 2000-luvun alussa Ilkka Remeksen tuotannon alkupäähän, ja erityisesti vaihtoehtohistorian ideaan perustuva esikoisteos Pääkallokehrääjä (WSOY, 1997) kutkutti mukavasti mielikuvitusta. Nopeassa tahdissa luetut pari kolme trilleriä alkoivat kuitenkin pian vaikuttaa turhan samankaltaisilta keskenään, ja lukemisinto hyytyi jonnekin Uhrilennon (WSOY, 2001) tietämille. Ennen Jäätyvää helvettiä olen tainnut viimeksi nauttia Remekseni äänikirjamuodossa Itäveren (WSOY, 2002) parissa.

Remes on hyvin tuottelias kirjailija, sillä aikuisten trilleri on ilmestynyt esikoisesta lähtien vuosittain. Vuodesta 2003 vuoteen 2010 ilmestyi sen lisäksi vielä nuorille suunnattu rinnakkaisteos. Myös myyntiluvut ovat olleet vuodesta toiseen kovat, ja Jäätyvä helvettikin oli syksyllä 2015 joko myydyin tai ainakin toiseksi eniten myyty kotimainen kaunokirja syys-joulukuussa.

En ihmettele suosiota. Jäätyvän helvetin ahmin parissa päivässä sydän kylmänä ja hiukset pystyssä. Kriittinen silmä kyllä huomaa, millä keinoilla kirjoittaja pelaa koukuttaessaan lukijansa, mutta mitä sitten. Pääasiahan on viihtyä vetävän, hyytävän tarinan kyydissä. Jos tätä toivoo, Remekseen sijoittamalla saa varmasti rahalleen vastinetta.

Jäätyvä helvetti on ymmärtääkseni jonkinlainen jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle Hornalle. Ainakin päähenkilö sotilastiedustelussa työskentelevä Lari Vuori on mukana kummassakin kirjassa, ja aiemman osan tapahtumiin viittaillaan hienovaraisesti muutamissa kohdissa.  En siis ollut Hornaa lukenut, eikä se haitannut yhtään. Tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan tai aavistuksen kirjan julkaisuhetkestä tulevaisuuteen.

Tapahtumat käynnistyvät suorastaan murhaavan tehokkaasti heti ensi sivuilla. Lari Vuori on palaamassa Finnairin koneella Saksasta naisystävänsä 12-vuotiaan pojan kanssa, kun jossain Suomenlahden yläpuolella koneeseen törmää venäläinen tiedustelukone. Törmäys on mitä ilmeisimmin tahallinen. Lari ja Eero pelastuvat täpärästi.

Juonen pohjarakenteena on Venäjän harjoittama aggressiivinen omien etujensa valvonta. Suomi on Venäjän näkökulmasta uhkaavasti liukumassa kohti Natoa, ja se aiotaan estää kuitenkaan liikaa provosoimatta EU:ta tai Yhdysvaltoja. Otetaan käyttöön samat menetelmät kuin Ukrainassakin. Käytännössä tämä toteutetaan äärimmäisen pirullisesti lamauttamalla Suomen sähkönjakelu ja -tuotanto hakkereiden ja sabotöörien avulla muutamassa hetkessä. Kun ulkona paukkuu parinkymmenen asteen pakkanen, on kaaos valmis. Venäjä tarjoaa hädässä olevalle naapurilleen humanitaarista apua…

Tässä vaiheessa sain pidätellä itseäni, etten noussut tarkistamaan talouden elintarvike- ja paristovarastoja. Ne ovat kohtalaisessa valmiudessa, kiitos Tapani-myrskyn tarjoaman harjoitussession. Sähköverkon lamauttaminen on kuitenkin vasta esimakua tulevasta. Venäläiset ovat päättäneet panna Suomen polvilleen nopeasti ja tehokkaasti. Tässä suomalaiset ovat tahtomattaan mainioksi avuksi, sillä anarkia on vain muutaman päivän päässä kriisin hetkellä.

Lari Vuoren harteille ei nyt ihan maailman pelastamista sälytetä, mutta Suomen kuitenkin. Monipolvisten ja jännittävien juonenkäänteiden seuratessa toisiaan kiivaalla vauhdilla Lari joutuu tekemään ratkaisuja, joita ei olisi itsekään uskonut pystyvänsä tekemään. Viime kädessä taistelu käydään mies miestä vastaan. Venäläisten vastapari Larille on Putinin lähipiiriin kuuluva Igor Rybkin, joka pääosin Suomesta käsin johtaa operaatiota, jota pelataan monella tasolla ja osittain merkityin kortein. Pelastuuko Suomi, jää oikeastaan varsinaista vastausta vaille. Kipeitä asioita on kuitenkin luvassa enemmän kuin tarpeeksi, jos pieni osakaan Remeksen maalaamista uhkakuvista toteutuisi.

Pahinta on, että Remes osaa taitavasti nivoa jo tapahtuneita asioita ja faktoja kuvitteellisiin (mutta mahdollisiin?!) tapahtumiin. On tapahtunut ilmatilaloukkauksia, maakauppoja ynnä muita tilanteita, joita Remes kirjassaan käyttää materiaalina. Onko jo liian myöhäistä? Olemmeko sinisilmäisiä hölmöjä kaikki?

On ilmeistä, että Remeksellä on ollut kirjaa kirjoittaessaan selvä agenda. Hän haluaa näyttää, kuinka helppoa Suomen valtaaminen on ja kuinka nopeasti se pystytään toteuttamaan. Vihollinen on sama, jota Remes on heiluttanut silmiemme edessä trilleri trilleriltä. Tarkoituksen paksu alleviivaaminen ja paikoittainen rautalankamallin käyttö alkavat pitkän tarinan mittaan käydä vaivaannuttaviksi, mutta sanoma menee kyllä perille. Edelleen toivon, että poliitikot ja turvallisuudestamme vastaavat tahot tämän lukevat huolella. Mukavaa olisi saada myös rauhoittava viesti, että tämä on vain viatonta hupia kaikki. Toivottavasti en elättele turhan kovia toiveita!

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti

WSOY 2015. 412 s.

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.