Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

Vähän päälle parikymppinen Johannes elelee hiljaista ja vaatimatonta elämää Helsingissä. Työpaikkana hänellä on kellosepänliike, jossa kellot tikittävät aikaa, mutta omassa elämässään Johannes tuntee ajan pysähtyneen hetkeen, jolloin hänen lapsuudenystävänsä ja suuri rakkautensa Aalo teki itsemurhan.

Onnettoman tapauksen takana oli onneton rakkaus. Nuoret asuivat pienessä rannikkokaupungissa, jonne yllättäen muutti keski-ikäinen rikas Sandvall-niminen mies. Sandvall osti vanhan kartanon, remontoi sitä ja perusti monenlaista liiketoimintaa hiljaiselle paikkakunnalle. Jostain syystä nuori Aalo rakastui Sandvalliin. Aalon vanhemmat koettivat estää Aaloa tapaamasta miestä, mutta eräänä juhannuksena Johannes, Antti ja Karoliina todistivat, miten Aalo hukuttautui myrskyävään mereen. Aika pysähtyi.

Kaikki muuttuu, kun Johannes tapaa yllättäen taas Antin, Aalon kaksosveljen, sekä nelikon neljännen jäsenen Karoliinan. Antti ja Karoliina ovat päättäneet tappaa Sandvallin kostoksi Aalon kuolemasta ja vaativat Johannesta mukaan suunnitelmansa toteuttamiseen. Aluksi Johannes vastustelee, mutta huomaa pian liukuvansa mukaan entisten ystäviensä vaikutuspiiriin.

Sandvall on viidessä vuodessa ehtinyt naimisiin ja perustamaan menestyvän proteeseja ja lääkkeitä valmistavan yrityksen. Firman uusin menestystuote on unilääke nimeltä Nukkumatti. Sen kunniaksi järjestettävät juhlat muuttavat Johanneksen elämän ja suistavat sen raiteiltaan.

Tiina Raevaaran romaani Yö ei saa tulla on erikoinen sekoitus kauhuromaania ja psykologista trilleriä. Lukijan on vaikea seurata kertojana toimivan Johanneksen mielenliikkeitä, sillä hänen otteensa todellisuudesta tuntuu lipsuvan pahasti. Tilannetta ei lainkaan helpota, että Johannes lopulta turvautuu Nukkumattiin saadakseen nukuttua. Lääkkeellä taitaa olla odottamattomia sivuvaikutuksia.

Teos toi alkupuolellaan mieleen Kaj Korkea-ahon kauhuaineksia sisältävän romaanin Tummempaa tuolla puolen, mutta yhtä voimakasta ja viihdyttävää lukukokemusta Raevaara ei valitettavasti pystynyt tarjoamaan. Sopassa on hieman liikaa aineksia, jotka eivät sitten kuitenkaan tunnu liittyvän yhteen. Esimerkiksi myyttinen kertomus Nukkumatista, joka keräilee silmiä ravinnoksi lapsilleen, jää leijumaan ilmaan. Inhottava se toki on, ja silmillä, näkemisellä ja totuudella on osuutensa tarinassa, mutta silti.

Raevaara on itse joissakin haastatteluissa kertonut, että on tarkoituksella käyttänyt E. T. A. Hoffamanin satuklassikkoa Nukuttajasta oman teoksensa jonkinlaisena pohjana. Selvästikin lukijan etu olisi, että tämä aineisto olisi entuudestaan tuttua. Silloin voisi nautiskella ahaa-elämyksistä intertekstuaalisuuden äärellä. Nyt sen sijaan vain paljastui oma kirjallisen sivistykseni ohuus, koska kyseinen satu ei ollut minulle tuttu. Toisaalta se ei kuitenkaan tainnut hirveästi haitatakaan, ovathan tällaiset myyttiset ainekset ylipäätään universaalia omaisuutta ja siten tunnistettavia ainakin yleisluontoisesti.

Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

Paasilinna 2015. 239 s.

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.