Timo Saarron
esikoisdekkarista Vaitelias poika
(Karisto, 2011), jota en valitettavasti ole lukenut, käytetään termiä nostalgiadekkari. Teoksen tapahtumat
sijoittuvat 1950-luvun Helsinkiin, eli aikaan, jonka vielä moni lukijoista
saattaa ihan omakohtaisesti muistaa. Historiallisen dekkarin tapahtumat taas
sijoittuvat kauemmas menneisyyteen, vaikkapa 1920-luvulle, lukijan muistin
ulottumattomiin?
Vesimiehen aika on
omasta näkökulmastani näiden kahden alagenren välimaastossa, sillä vuodesta
1970 en kovin paljoa vielä muista, mutta jotakin sentään. Kirjan toisesta
aikatasosta 1940-luvun puolivälistä sen sijaan en voi muistaa yhtään mitään. Vesimiehen aika on Saarron toinen
dekkari, ja siinäkin rikosta tutkii poliisi Albert Vaara, joka on tuttu lukijoille
jo edellisestä kirjasta. Aikaa on siis kuitenkin kulunut melkoisesti teosten
välissä, toistakymmentä vuotta.
Pilvenpolton avulla sisäistä itseään etsivä kaunis Erja
tapaa Natsalla entisen poikaystävänsä Jaken. Pari on eronnut jo muutama vuosi
aiemmin, mutta tunteita tuntuu olevan edelleen. Jake on kuitenkin liukunut jo
syvälle huumemaailmaan. Illan tuoksinassa Erja kadottaa Jaken silmistään, mutta
sattuu paikalle silminnäkijäksi, kun Jake tapetaan puistossa myöhemmin samana
iltana. Pahaksi onneksi myös tappaja näkee Erjan. Henki kurkussa Erja pakenee
kotiinsa, mutta tappaja on hänen kintereillään.
Myös Jaken ystävä Beatson on saanut samana iltana uhkailuja
Natsalla. Beatsonin yksityisbisneksiä pilvikaupan liepeillä ei katsota hyvällä
astetta kovempien tekijöiden suunnalta. Beatson saa mielestään oivallisen
idean. Hän tuo satonsa Erjan luo turvaan! Samalla voisi päästä lähikosketukseen
ihastuksensa kanssa. Erja saa siis peräänsä tappajan lisäksi vielä
huumerikollisia ja jonkun muunkin, joka on pitänyt Beatsonia silmällä. Erja
tuntee syystä olonsa turvattomaksi, varsinkin kun ison asunnon muut asukkaat
ovat lähteneet kokeilemaan kommuuniasumista Porkkalaan vanhalle huvilalle.
Tapahtumia seurataan useasta näkökulmasta, mikä kirjan
alkupuolella tekee siitä jonkin verran sekavan oloisen. Avuksi on tosin
laadittu henkilöluettelo, josta selviävät lukijallekin henkilöiden väliset
kytkökset. Poliisi tutkii tietysti Jaken tappoa, ja poliisilaitoksen
henkilösuhteita ruoditaan jonkin verran. Vaaran tiimiä keikuttaa nuori tulokas
Osmo Kiikala, jolla on omintakeiset ja jonkin verran hämäräperäiset tapansa
edetä urallaan. Vaaran luottoalainen Olli Jalava sen sijaan tuntuu menettäneen
otteensa työhön, mikä huolestuttaa ja kummastuttaa esimiestä.
Saarron esikoista kiiteltiin huolellisesta ajankuvasta, eikä
siitä löydy moitteen sijaa tässä toisessakaan teoksessa. Helsinkiläisnuorten
yritykset päästä sisälle hippiaatteeseen ja -elämäntapaan ovat
vilpittömyydessään liikuttavia. Poliisityötä kuvataan myös hyvin realistisen
oloisesti antamatta mitään turhan ruusuista kuvaa. Helsingissä poliisi
kärvistelee loputtomien tilaongelmien kanssa. Henkilöresurssia tuntuu olevan,
mutta työtiloja ei. Samaa kopperoa käytetään yhdessä ja vuorotellen, mikä ei
ole kovin tuottavaa sekään. Asuntopula ja muutkin sodan jäljet ovat edelleen
kaupungissa nähtävissä, jos vain osaa katsoa.
Vaiteliaassa pojassa
on mukana myös yliluonnollinen elementti, mutta tässä Vaara-sarjan toisessa
osassa siitä on luovuttu. Onneksi, voisi sanoa, sillä harvoin dekkari ja
maaginen realismi sopivat yhteen. Juoni on monipolvinen ja tiivistyy mukavasti
loppua kohden, ja toimintaa on riittävästi. Kelpo nostalgiadekkari.
Timo Saarto:
Vesimiehen aika
Karisto 2015. 308 s.
Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.
Ei nyt muuta kommenttia kuin onnittelut kakkossijasta!
VastaaPoistaKiitos!!! Tuntuu samaan aikaan ihan mahtavalta ja vähän kummalliselta, koska on vaikea hahmottaa (harraste)bloggaamista kilpalajina. Mutta tunnustus tuntuu kyllä tosi kivalta, ja on lukijoiden, kommentoijien ja keskustelijoiden eli teidän kaikkien siellä ansiota. Nöyrä kiitos teille!
Poista