Timo Saarto: Vesimiehen aika

Timo Saarron esikoisdekkarista Vaitelias poika (Karisto, 2011), jota en valitettavasti ole lukenut, käytetään termiä nostalgiadekkari. Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Helsinkiin, eli aikaan, jonka vielä moni lukijoista saattaa ihan omakohtaisesti muistaa. Historiallisen dekkarin tapahtumat taas sijoittuvat kauemmas menneisyyteen, vaikkapa 1920-luvulle, lukijan muistin ulottumattomiin?

Vesimiehen aika on omasta näkökulmastani näiden kahden alagenren välimaastossa, sillä vuodesta 1970 en kovin paljoa vielä muista, mutta jotakin sentään. Kirjan toisesta aikatasosta 1940-luvun puolivälistä sen sijaan en voi muistaa yhtään mitään. Vesimiehen aika on Saarron toinen dekkari, ja siinäkin rikosta tutkii poliisi Albert Vaara, joka on tuttu lukijoille jo edellisestä kirjasta. Aikaa on siis kuitenkin kulunut melkoisesti teosten välissä, toistakymmentä vuotta.

Pilvenpolton avulla sisäistä itseään etsivä kaunis Erja tapaa Natsalla entisen poikaystävänsä Jaken. Pari on eronnut jo muutama vuosi aiemmin, mutta tunteita tuntuu olevan edelleen. Jake on kuitenkin liukunut jo syvälle huumemaailmaan. Illan tuoksinassa Erja kadottaa Jaken silmistään, mutta sattuu paikalle silminnäkijäksi, kun Jake tapetaan puistossa myöhemmin samana iltana. Pahaksi onneksi myös tappaja näkee Erjan. Henki kurkussa Erja pakenee kotiinsa, mutta tappaja on hänen kintereillään.

Myös Jaken ystävä Beatson on saanut samana iltana uhkailuja Natsalla. Beatsonin yksityisbisneksiä pilvikaupan liepeillä ei katsota hyvällä astetta kovempien tekijöiden suunnalta. Beatson saa mielestään oivallisen idean. Hän tuo satonsa Erjan luo turvaan! Samalla voisi päästä lähikosketukseen ihastuksensa kanssa. Erja saa siis peräänsä tappajan lisäksi vielä huumerikollisia ja jonkun muunkin, joka on pitänyt Beatsonia silmällä. Erja tuntee syystä olonsa turvattomaksi, varsinkin kun ison asunnon muut asukkaat ovat lähteneet kokeilemaan kommuuniasumista Porkkalaan vanhalle huvilalle.

Tapahtumia seurataan useasta näkökulmasta, mikä kirjan alkupuolella tekee siitä jonkin verran sekavan oloisen. Avuksi on tosin laadittu henkilöluettelo, josta selviävät lukijallekin henkilöiden väliset kytkökset. Poliisi tutkii tietysti Jaken tappoa, ja poliisilaitoksen henkilösuhteita ruoditaan jonkin verran. Vaaran tiimiä keikuttaa nuori tulokas Osmo Kiikala, jolla on omintakeiset ja jonkin verran hämäräperäiset tapansa edetä urallaan. Vaaran luottoalainen Olli Jalava sen sijaan tuntuu menettäneen otteensa työhön, mikä huolestuttaa ja kummastuttaa esimiestä.

Saarron esikoista kiiteltiin huolellisesta ajankuvasta, eikä siitä löydy moitteen sijaa tässä toisessakaan teoksessa. Helsinkiläisnuorten yritykset päästä sisälle hippiaatteeseen ja -elämäntapaan ovat vilpittömyydessään liikuttavia. Poliisityötä kuvataan myös hyvin realistisen oloisesti antamatta mitään turhan ruusuista kuvaa. Helsingissä poliisi kärvistelee loputtomien tilaongelmien kanssa. Henkilöresurssia tuntuu olevan, mutta työtiloja ei. Samaa kopperoa käytetään yhdessä ja vuorotellen, mikä ei ole kovin tuottavaa sekään. Asuntopula ja muutkin sodan jäljet ovat edelleen kaupungissa nähtävissä, jos vain osaa katsoa.

Vaiteliaassa pojassa on mukana myös yliluonnollinen elementti, mutta tässä Vaara-sarjan toisessa osassa siitä on luovuttu. Onneksi, voisi sanoa, sillä harvoin dekkari ja maaginen realismi sopivat yhteen. Juoni on monipolvinen ja tiivistyy mukavasti loppua kohden, ja toimintaa on riittävästi. Kelpo nostalgiadekkari.

Timo Saarto: Vesimiehen aika

Karisto 2015. 308 s.

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.