Lukijat kuulemma haluavat nykyään tietokirjoilta romaanimaista kerrontaa. Tähän kysyntään vastaa Aamulehden rikostoimittaja Tuomas Rimpiläisen tietoteos Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Rimpiläinen käy tietokirjailijan huolellisuudella läpi kuusi tunnettua suomalaista rikostapausta 1920- ja 1930-lukujen ajoilta, mutta kerronta muistuttaa vetävyydessään monin paikoin fiktiivistä tarinaa.
Messukylässä tapahtui 5.8.1924 raaka kahden miehen surma keskellä yötä hiljaisella kylätiellä. Tekijä ampui kaksi miestä autossa ja pakeni paikalta. Tutkintaa vaikeutti merkittävästi, että poliisi itse pilasi kaikki rikospaikkatutkintaan tarvittavan materiaalin: auto vietiin pois paikalta ja siivottiin ennen kuin tutkimukset alkoivat. Tapaus herätti kansallisella tasolla paljon huomiota ja sai aikaan sen, että Suomessakin alettiin kouluttaa poliiseja rikosteknisissä asioissa.
Rimpiläinen on huolella kaivanut kaiken käsittelemiinsä rikostapauksiin liittyvän materiaalin esiin ja rekonstruoi niiden avulla tapahtumat huolellisesti eri näkökulmista. Mielenkiintoista on seurata esimerkiksi sitä, miten aikoinaan rikosasioista uutisoitiin ja miten poliisi tiedotti hyvin suorasukaisesti keskeneräisestä tutkinnasta. Epäillyn maine oli lopullisesti menetetty, vaikka syylliseksi olisi myöhemmin todettu joku aivan toinen.
Perinpohjaiseen ruotimiseen tähtäävä tyyli saa teoksen vaikuttamaan paikoin puuduttavalta, vaikka tapaukset mielenkiintoisia ovatkin. Rikokset on esitelty ikäjärjestyksessä, joten kirjaa lukiessaan voi myös vertailla menetelmien kehittymistä ja yleisen ajattelutavankin muuttumista. Surullisin on viimeinen tapaus, jossa rikos tapahtuu syyllisen mielenterveyden rajun horjumisen seurauksena. 40- ja 50-luvun alun mielisairaanhoito oli karua.
Rikostarinoita Suomesta taustoittaa mukavasti lähihistoriaan sijoittuvia puhtaasti fiktiivisiä dekkareita, kuten vaikkapa Virpi Hämeen-Anttilan ja Timo Sandbergin sarjoja, jotka sijoittuvat 1920-luvun kiihkeisiin vuosiin. Huolellisesta ja ammattimaisesta toteutuksesta on annettava vilpitön kiitos, vaikka samalla omat lukumotiivit hieman mietityttävätkin. Onko oikein viihtyä oikeasti tapahtuneiden rikosten äärellä? Rimpiläinenkin on joutunut muuttamaan joitakin nimiä ihmisten yksityisyyttä suojatakseen, mutta toisaalta tapaukset ovat niin tunnistettavia, että halutessaan oikeat nimet saisi varmaankin kohtuullisen helposti selville.
Tuomas Rimpiläinen: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta
Gummerus 2015. 384 s.
Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti