Jarkko Sipilä: Mies kuumasta

Rikostoimittaja-kirjailija Jarkko Sipilän dekkarituotanto on jo vaikuttava. Suurimman osan olen siitä vuosien varrella myös lukenut tai kuunnellut äänikirjoina, mutta blogiini olen kirjoittanut vain kahdesta, Harri Nykäsen kanssa yhdessä kirjoitetusta teoksesta Paha,paha tyttö ja Sipilän yksin kirjoittamasta Murusta. Sipilän tyyli on kuivakan realistinen, eikä kirjoista tunnu useinkaan olevan oikein mitään sanottavaa. Ne ovat tasaisen varmaa, hyvälaatuista poliisidekkaria kannesta kanteen. Ei mitään yllätyksiä, vaan tuttua ja turvallista luettavaa. Vuoden 2008 dekkarista Seinää vasten Sipilä sai Vuoden johtolanka -palkinnon, joten taso on myös tunnustettu.

Vuoden 2015 Takamäki-sarjan osa Mies kuumasta ei juuri poikkea kaavasta. Lyhyessä prologissa esitellään entinen ETA.n taistelija Aritz Goikurea Urrutia, joka on aikanaan vuotanut tietoja poliisille ja nyt paljastunut. Mies joutuu siltä istumalta lähtemään Espanjasta uutta elämää varten, ja jostain syystä hän valitsee kohteekseen Suomen. Varsinainen tarina taas käynnistyy, kun Suhonen sattumalta osuu kolaripaikalle Helsingissä. Toisesta kolariautosta löytyy rutiinietsinnässä huumeita ja väärennettyä rahaa. Vähän myöhemmin sairaalaan viety kuljettaja katoaa, ennen kuin poliisi ehtii haastatella häntä. Lukija aavistaa jo, että langat yhdistyvät jossakin vaiheessa, ja on oikeassa.

Takamäki on elellyt vuosia leskenä ja on vihdoin löytämässä uuden onnen elämäänsä. Yhteiseloa kuvataidetta helsinkiläisessä yläkoulussa opettavan Iinan kanssa varjostaa tämän koulussa opiskeleva Robert, joka ei käyttäydy ihan mallikelpoisesti. Poika uhittelee opettajilleen siihen malliin, että Iinaa pelottaa. Takamäki päättää itse puuttua asiaan ilman välikäsiä. Pojan vanhemmat asettuvat heti hyökkäysasemiin. Takamäen nuorempi poika on harjoittelemassa poliisissa ja Suhonen ottaa tämän siipiensä suojaan. Poika vaikuttaa yhtä vakaalta ja rauhalliselta kuin isänsäkin.

Jostain syystä Sipilän sarja kantaa Takamäki-nimeä, vaikka väritön esimies on pääasiassa sivussa tapahtumista. Tälläkin kertaa pääroolissa poliisin puolelta on selvästi Suhonen, reipasotteinen nahkatakkikarpaasi, joka mielellään soluttautuu alamaailmaan ja käyttää vasikoita apunaan. Ronskista ulkomuodostaan huolimatta Suhonen on pilkuntarkka sääntöjen suhteen, eikä kovin helposti lipsu luvattomiin menetelmiin.

Dekkarissa on vauhtia ja kierroksiakin aika tavalla, sillä ammattitaistelijan menetelmät ovat Suomen oloissa poikkeuksellisia. Kun Urrutia joutuu ahtaalle, hän ei häikäile käyttää osaamistaan, ja ruumiita tule välillä suorastaan kasapäin. Miehellä on vain yksi heikkous: hän rakastaa perhettään. Onnettomuudekseen hän on tullut hankkineeksi Suomessa vaimon ja lapsen.

Sipilä kirjoittaa sujuvasti, ja erityisesti pidän hänen napakasta ja varmasta dialogistaan.

Jarkko Sipilä: Mies kuumasta.
Crime Time 2015. 235 s.

P.S. Tunnustan, että vasta pitkän ajan kuluttua kirjan lukemisesta tajusin, että sen nimi on silmäisku vakoilutrilleriklassikolle Mies kylmästä.

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.