Arttu Tuominen: Muistilabyrintti

Arttu Tuomisen esikoisdekkarista Muistilabyrintti voi kliseisesti todeta, että se on lupaava. Toisaalta hieman hengästynyt lukija kirjan kannet sulkiessaan pelkää, että nuori kirjailija on kenties ladannut liikaakin esikoiseensa. Onko hänellä enää ammennettavaa seuraaviin kirjoihin? Onneksi Lukulampun pienessä haastattelussa paljastuu, että jotain projektia on jo työn alla.

Kustantaja Myllylahti lupailee Muistilabyrintin takakannessa, että Tuominen ’haastaa kotimaisen jännityksen konkarit’. Ilokseni voin olla samaa mieltä. Dekkari rullaa alusta asti mainiosti, ja loppuhuipennus on melkoista tykitystä, johon ei ihan joka päivä dekkareissakaan törmää. Mistään loppulässähdyksestä ei ole tietoakaan.

Traumaattisten dekkaripoliisien joukossa Tuomisen päähenkilö komisario Rautakorpi on omaa luokkaansa. Mies on viisitoista vuotta sitten joutunut tuhoisaan auto-onnettomuuteen, jossa on loukkaantunut todella vakavasti. Onnettomuus on kirjaimellisesti jättänyt jälkensä mieheen, jonka kasvot ovat palovammojen runtelemat ja toinen käsikin puuttuu. Pahimmat tuhot ovat kuitenkin näkymättömissä miehen aivoissa, joita myös jouduttiin operoimaan onnettomuuden yhteydessä.

Sitkeä ja päättäväinen, luurangonlaiha mies on kuitenkin palannut takaisin työelämään vaikean kuntoutusjakson jälkeen. Kun Porin Kirjurinluodon leikkipuiston viemärikaivosta löytyy nuoren naisen ruumis, värvää Rautakorpi tiimiinsä laitoksen tuoreimman kasvon, poliisikokelas Liisa Sarasojan. Liisa on paikallinen julkkis, entinen huippu-urheilija, ja hän saa osakseen kateutta ja kummastelua nopean uralla etenemisensä takia. Tiimissä ovat mukana niin naistennaurattaja Mikki kuin yrmy ja avoimen vihamielisesti käyttäytyvä Mulperi.

Porin poliisia on helteisen toukokuun ajan työllistänyt myös valtakunnan tasolla huomiota herättänyt patsaskiista. Paikallisen edesmenneen teollisuusmogulin näköispatsashanke on raivostuttanut nuoren aktivistin kannattajineen, ja toriaukealla on häiriköintiä ja mellakanpoikasta joka yö ennen patsaan paljastustilaisuutta.

Samaan aikaan Ulvilan kunnan terveystarkastaja Jarkko Kokko alkaa olla alkoholiongelmineen pahoissa vaikeuksissa. Harjunpäänjoen uimarannat ovat jo kolmatta kesää uimakiellossa, ja Satakunnan Kansan naistoimittaja on kirjoittanut aiheesta kipakan jutun, jossa syyttävää sormea käännetään kohti Kokkoa. Terveystarkastaja ei ole tehnyt mitään ongelman ratkaisemiseksi, ja nyt kunnanhallituksen puheenjohtaja aloittaa avoimen sodan saadakseen Kokon erotettua. Kun Kokko saa itsensä koottua ja lähtemään paikanpäälle tutkimaan joen tilannetta, hän tekee karmean löydön. Joessa on jotain muutakin ylimääräistä kuin kolibakteereja. Mutta mistä päästöt voivat olla peräisin? Kunnan jätevesiviemäristäkö muka?

On selvää, että kaikki tapaukset liittyvät jollakin tapaa yhteen. Tuominen on taitavasti hyödyntänyt tarinassaan aineksia myös todellisesta elämästä, ja juonenpunonnassa hän on varsin taitava, vaikka absurdiuden rajoja paikoin hipaistaankin. Myös henkilökuvaus on onnistunut loistavasti, ja Rautakorpi, Sarasoja ja Kokkokin tulevat ihmisinä tutuiksi ja kiinnostaviksi. Ainakin poliisien kohdalla huomasin jo toivovani, että kyseessä olisi sarjan aloitusosa, niin mielelläni lukisin henkilöiden kohtaloista lisääkin. Se toive ei kenties kuitenkaan toteudu.*

Porilaisille lukijoille Muistilabyrintti on varmasti erikoisherkkua, sillä ympäristönkuvaus vaikuttaa ei-porilaisen silmissäkin tarkalta ja huolellisesti rakennetulta.

* Kirjoitin yllä olevan tekstin siis heinäkuussa 2015. Tänään sen julkaistessani olen jo lukenut seuraavan osan Rautakorven tiimin tutkimuksista ja tiedän, että kustannussopimus kolmannesta osasta on allekirjoitettu.

Arttu Tuominen: Muistilabyrintti

Myllylahti 2015. 448 s.

Arvostelukappale.  Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.