Hannu Talvio: Kolme sadonkorjaajaa

Hannu Talvion romaanin Kolme sadonkorjaajaa tausta on omaperäinen ja koskettava. Teoksen jälkisanoissa kirjailija avaa sen taustoja. Kun vuonna 1949 syntynyt Talvio oli yhdeksänvuotias, hänen teini-ikäinen sisarensa Ulla tapettiin. Kirkkonummelaisen maalaistalon renki surmasi samalla kertaa talon emännän, paikalle sattumalta osuneen Ullan sekä naapuritalon isännän veljen. Myöhemmin kävi ilmi, että naapuritalossa oli tehty vielä kauheampi surmatyö vuonna 1899, jolloin talon renki surmasi seitsemän ihmistä, näiden joukossa nyt surmansa saaneen miehen pienen siskon.

Talvio on kirjoittanut rikosromaanin, jossa faktat ja fiktio kietoutuvat yhteen. Hän kertoo avoimesti ja nimillä omasta perheestään samoin kuin aikaisemmassa surmatyössä osallisina olleista henkilöistä. Materiaalina hän on käyttänyt omia muistojaan, lehtileikkeitä, muistiinpanoja sekä erilaisia arkistolähteitä. Surmatyöt ovat siis oikeasti tapahtuneita käsittämättömiä rikoksia, mutta henkilöiden ajatukset ovat fiktiota.

Kirjassa Ullan isä koettaa tehdä omaa surutyötään etsimällä selitystä siihen, miksi hänen tyttärensä kuoli. Samaten hän haluaisi kostaa tekijälle, ja tästä muodostuukin jonkinlainen pakkomielle. Selitystä ei tunnu teolle löytyvän. Miksi tuntematon mies ampui kylmästi hänen tyttärensä, joka oli osunut tapahtumapaikalle? Miksi mies ylipäätään alkoi riehua ja murhata? Mikä oli hänen motiivinsa? Saatuaan vihiä paikkakunnalla kuusikymmentä vuotta aiemmin tapahtuneesta samankaltaisesta silmittömästä joukkomurhasta isä alkaa pohtia myös yliluonnollista tekijää: riehuuko paikkakunnalla jokin riivaaja, joka saa miehet sekoamaan?

Isä alkaa koota vähitellen aineistoa ja materiaalia kirjoittaakseen tapauksista kirjan. Oikeassa elämässä näin ei Talvion mukaan koskaan tapahtunut, mutta hän siis on itse ryhtynyt toimeen, ja tuloksena on Kolme sadonkorjaajaa. Kirja on mielenkiintoinen, vaikka sen rakenne onkin ongelmallinen. Varsinaista jännitettä ei ole, koska lopputulos ainakin murhien osalta on jo etukäteen lukijan tiedossa. Mitään rikoksen selvittelyä tai syyllisen etsintää ei ole.

Alussa kuvataan, miten Ulla joutui surmaajan tielle, samaten se, mitä oletettavasti on liikkunut surman tekijän päässä ja miksi hän ajautui siihen. Dekkareissa harvoin paneudutaan siihen, mitä liikkuu uhrien lähiomaisten mielissä, ja sitä puolta Talvio kuvaa ansiokkaasti. Lapsen väkivaltainen kuolema ei unohdu vanhemmilta milloinkaan, mutta miten jatkaa elämää tällaisen jälkeen. Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä ei tainnut olla tarjolla terapiaa tai kriisiapua. Ullan vanhemmat koettavat sinnitellä omin voimin. Lasten takia on vain jaksettava.

Kun Ullan osuus tarinasta alkaa olla oikeudenkäyntejä myöden selvä, paneudutaan kirjassa aikaisempaan veritekoon taustoineen. Näkökulma on pitkälti tekijässä. Taas menetelmä on sama. Lukijalle kerrotaan ensin kylmät faktat tapahtumista, ja sitten paneudutaan henkilöiden ajatusmaailmaan. Renki Mustelin pakeni murhat tehtyään uusmaalaisiin metsiin, ja tätä pakomatkaa lukija pääsee seuraamaan. Myös tämä osuus tarinasta päättyy oikeudenkäyntiin.

Kirjoittaminen, asioiden perinpohjainen tutkiminen ja lukeminen voivat olla oivallista terapiaa. Talvion teos on mielenkiintoinen ja kummallisen kiehtovakin, vaikka sen kaunokirjalliset ansiot jäävät vähäisiksi.

Hannu Talvio: Kolme sadonkorjaajaa

Myllylahti 2015. 253 s. 

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.