Johanna Tuomola: Vielä kerran

Turun kunnallispolitiikan napamies ja monialayrittäjä Eero Lampinen on tottunut saamaan haluamansa. Öykkäröivä kasinonomistaja pelaa kovilla panoksilla, eikä vihamiehistä ole pulaa. Mutta kenellä on kanttia yrittää murhata Lampinen?

                                                                                                                 

Vihamieslista on tosiaan poikkeuksellisen mittava. Lampisen naapurina elelevä luuseri Simo Pitkämö ei saa lupaa rakentaa niemenpuolikkaaseen mökkikylää ja on taloudellisissa vaikeuksissa bisnesten kituessa. Käy ilmi, että Pitkämöiltä on aikoinaan huijattu osuus niemestä, jolla sijaitsee Lampisen menestyvä lomamökkikylä. Lampisen lakimiestytärkin haluaa tuhota isänsä uran ja omaisuuden käyttäen välineenä Simon tonttibisneskuviota.

Lampisella on siis kolme aikuista lasta, mutta ei yhteyttä kehenkään. Keski-iän kriisissä mies haluaisi uuden perheen ja himoitsee vaimon tehtävään alaistaan Irina Matikaista, jonka mies Osmo on maanrakennusyrittäjä. Lampinen ollut mukana kuristamassa pienyrittäjien mahdollisuuksia Turussa, joten Osmo on konkurssin partaalla. Osmon juoppo yrittäjäkaveri Kari saa tietää Irinan aviorikoksesta ja paljastaa sen Osmolle.

Lampisen perässä on myös ollut vuosia poliisi, joka jää eläkkeelle. Mies haluaa tehdä sovinnon Lampisen kanssa ja tulee ammutuksi Lampisen terassilla juhannusyönä. Oliko eläköitynyt poliisi sittenkään ampujan todellinen kohde? Kuka teki murhayrityksen? Monella on motiivi, ase ja tilaisuus, mutta alibit ovat heikkoja. Osmoa epäillään, Simo taas uskoo itse olleensa ampuja, vaikkei muista mitään. Myös tytär oli sopivasti paikalla.

Lampinen saa siis karvaasti huomata, että hänen henkensä on halpa kaikesta haalitusta maallisesta mammonasta huolimatta. Tarinan edetessä Lampisen pään menoksi punotaan vielä monta juonta ja lukijan jännitettäväksi jää, mikä niistä lopulta onnistuu ja millaisin seurauksin.

Lohjalaispoliisi Noora Nurkasta komean dekkarisarjan kirjoittanut Johanna Tuomola on siis lähtenyt hieman toisiin maisemiin vuonna 2015 ilmestyneessä Vielä kerran -dekkarissaan. Nooran ja kumppaneiden vannoutuneet ystävät saattoivat hieman pettyäkin, mutta minusta irtiotto tekee ihan hyvää. Vielä kerran on toisenlaista Tuomolaa kuin mihin olen jo ehtinyt tottua, eikä se ole ollenkaan huono asia. Jonkinlaista mustaa huumoriakin on nyt rivien väleissä, mistä myös plussaa. Kirjoittaja kertoo itse kirjansa synnystä Myllylahden verkkosivuilla.

Johanna Tuomola: Vielä kerran
Myllylahti 2015. 300 s.

Arvostelukappale.  Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.