My Fair Lady ja Canth - viikonlopun kulttuuririennot

Marraskuu saatiin onnellisesti selätettyä, ja joulukuu käynnistyi kunnon kulttuuripläjäyksellä. Sattumalta nimittäin kaksi ennakolta sovittua teatterikäyntiä ajoittui peräkkäisille illoille. Alkuun lähdettiin Lohjan teatterin komealla My Fair Lady -musikaalilla. Kaupungin puoliammattilaisteatteri pistää tässä suurponnistuksessa totisesti parastaan!

Mikään yllätys ei ollut, että musiikkipuoli tulisi toimimaan kuin ammattiteatterissa ainakin. Siihen on Lohjalla saanut tottua, ettei katsomossa tarvitse tuntea myötähäpeää, kun näyttelijät ryhtyvät laulamaan. Pääroolissa Eliza Doolittlena säteilee Annina Alanen, jonka meriittilistalla on muun muassa Tangokuningatar-finaalissa laulaminen. 

Pikkuisella parvekkeella soittaa suppea elävä orkesteri tukenaan Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston nauhalle soittama musiikki. 

Tomi Tuominen, Annina Alanen ja Joni Pitkonen jännittävät laukkakisoissa.

Yhtään ainakaan heikommaksi ei jää hänen vastanäyttelijänsä Joni Pitkonen professori. Higginsinä. Mukava yllätys oli myös paikallinen vetonaula eli Tomi Tuominen Freddyn roolissa. Sekä laulu että näytteleminen sujuivat tv:stä tutulta toimittajalta aivan mukiinmenevästi.

Teatterin ohjaaja ja johtaja Sari Niinikoski iloitsee vilpittömästi upean harrastajajoukon intoa ja paloa tehdä teatteria, ja syystä, sillä juuri tuo innostus välittyy katsomoon ja saa katsojan heittäytymään romanttisen komedian pauloihin täysin rinnoin. Vähällä eivät ole päässeet teatterin palkallinen osasto eli lavastaja Jyrki Kakko ja puvustaja Kati Heikkinen. Entisen elokuvateatterin tiloissa toimivan teatterin ammattilaisilta vaaditaan kekseliäsyyttä ja taitoa. Kiva idea ovat käännettävät lavasteet, joiden avulla saadaan aikaan nopeat vaihdokset sisä- ja ulkotilojen avulla. Pukuloisto taas on jälleen kerran häikäisevä!

Suosittelen lämpimästi Lohjan teatterin musikaalia. Lisätietoa lipuista, esitysajoista ja muusta tarpeellisesta täältä. 

Roolit:

Eliza - Annina Alanen 

Henry Higgins - Joni Pitkonen

Eversti Pickering - Seppo Lehtelä

Rva Pearce - Sanna Nuutinen

Sisäkkö 1 - Taika Tenhunen

Sisäkkö 2 - Saana-Maaria Tenkanen

Alfred P. Doolittle - Petri Puttonen

Rva Higgins - Merja Hukkanen

Freddy Eynsford-Hill - Tomi Tuominen

Transylvanian kuningatar – Ulla Lehtelä

Zoltan Karpathy – Timo Holma

Lisäksi mukana kuorossa ja tanssijoina:

Hoppe Sinervä, Topi Hintukainen, Iida Koskinen, Timo Taipale, Taika Tenhunen, Saana-Maaria Tenkanen, Nea Grönmark, Mirja Heino, Riikka Kajander.

Jutun kuvat julkaistu teatterin luvalla, paitsi alin lavastekuva, joka on omani.

Lauantaina olikin vuorossa perinteinen teatteriretki ystävien kanssa pääkaupunkiin. Liput Canth-näytelmään oli ostettu jo keväällä. Kaikki neljän naisen seurueen jäsenet ovat innokkaita kotimaisen kirjallisuuden harrastajia ja tietyllä tavalla myös ammattilaisia, joten odotukset olivat korkealla. Minna Canth on klassikoittemme kulmakiviä ja oma suosikkini jo vuosikymmenten ajan sekä henkilönä että kirjailijana. 

Cécile Orblin Minna Canthina.

Käsikirjoittaja Seppo Parkkinen on halunnut paitsi kertoa Minna Canthin poikkeuksellisen elämäntarinan myös näyttää hänen tuotantonsa keskeiset osat. Tavoite on kunnianhimoinen ja lopputulos kärsii liiasta ahtamisesta. Mukana on nimittäin erimittaisia näytteitä noin kymmenestä näytelmästä. Kolmituntinen näytelmä ei millään riitä tähän, ja intensiteetti pääsee paikoin katoamaan.

Pihla Maalismaa Anna Liisana.

Mutta on näytelmällä hetkensä. Vaikuttavimpiin lukeutuu toisen näytöksen Anna Liisan kohtaus, jossa Anna Liisa (Pihla Maalismaa) tunnustaa rikoksensa kihlajaisiin saapuneiden vieraiden edessä. Hetki on riipaiseva tälläkin kertaa ja osoittaa, miksi Canthin tuotanto on klassikon aseman ansainnut. Tekstit puhuttelevat tänäänkin. 

Jussi Lehtonen ja Jukka Puotila
eli näyttelijä Niilo Sala ja teatterinjohtaja tohtori Bergbom.

Koska näytelmäkatkelmat syövät paljon aikaa ja tilaa, jää Minnan elämästä paljon kiinnostavaa kokonaan sivuun tai vain ohuen maininnan varaan. Esimerkiksi Juhani Ahon merkitys sivuutetaan lähes kokonaan, samoin Järnefeltien. Toisaalta suhteet Bergbomin sisaruksiin ja teatteriväkeen, kuten Ida Ahlbergiin (vaikuttava Kristiina Halttu), tulevat mielenkiintoisesti näkyviksi, ja esimerkiksi näyttelijä Niilo Salasta olisi hauska lukea lisääkin. 

Kieltämättä oli melkoisesti etua, että tunsi kohtalaisen hyvin sekä Minna Canthin elämäkerran että hänen tuotantonsakin jo katsomoon istahtaessaan. On vaikea kuvitella, millainen kokemus olisi ollut ilman kontekstien tuntemista. Nyt nautin kovasti esityksen tarjoamista tunnistettavista aineksista, vaikka siis jotain olennaista mielestäni jäi puuttumaankin. Erityisen hämmentyneeksi jätti näytelmän loppu, jossa ensin on ylipitkä venäjänkielinen ote Tshehovin Lokista ja sitten aivan lopuksi näyte vuonna 1911 filmatusta Sylvistä. Kaiken lisäksi näyte ei edes ole alkuperäinen vaan tehty näytelmää varten. Miksi?

Eniten jälkipuinnissamme harmittelimme sitä, että kaikesta huolimatta itse Minnan hahmo jäi katsojalle etäiseksi. Syynä ei ollut Cécile Orblinin työskentely, mutta jostain syystä ohjaaja tai käsikirjoittaja on tehnyt tällaisen valinnan. 


Rooleissa:
Kristiina Halttu, Olli Ikonen, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Pihla Maalismaa, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Elli Närjä, Cécile Orblin, Jukka Puotila, Eeva Putro, Seppo Pääkkönen / Taisto Reimaluoto ja Henri Tuominen

Jutun kuvat Kansallisteatterin media-aineistosta.

Liput kumpaankin esitykseen ostettu itse.