Vuoden 2015 parhaat dekkarit

Joitakin vuosia sitten julkaisin blogissani juttuja, joissa listasin muun muassa edellisen vuoden mittaan lukemieni dekkareiden TOP10-listoja. Sittemmin tämä lupaavasti alkanut perinne katkesi lupauduttuani kaksivuotiseen Johtolanka-raatiurakkaan eli olin mukana kolmihenkisessä raadissa, joka valitsi Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon voittajan. Raatilaisuus tarkoitti 70-80 kotimaisen uutuusdekkarin lukemista vuodessa, joten paljon muita dekkareita ei sitten ehtinyt eikä huvittanutkaan lukea, ja kisaan osallistuneista en saanut hiiskahtaakaan ennen voittajan julkistamista.

Mutta nyt on urakka onnellisesti takana ja olen myös ehtinyt julkaista kaikista vuonna 2015 ilmestyneistä kisaan osallistuneista kotimaisista dekkareista. Alkuviikolla julkaisemassani dekkarien kustantamistaja tasoa käsittelevässä jutussani lupasin koota vinkkilistan parhaina pitämistäni dekkareista. Kyseinen juttuni on muuten herättänyt aivan valtavasti kiinnostusta ja keskustelua eri puolilla some-maailmaa. Kiitos kaikille siihen osallistuneille!

Pitemmittä puheitta seuraavassa kymmenen parasta vuonna 2015 ilmestynyttä kotimaista dekkaria minun mielestäni. Teokset tekijän sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

     1. Jyrki Erra: Berliinin ajokoirat

Berliinin ajokoirat on kansainvälisen vakoilutrillerin muotoja noudatteleva jännitysromaani. Jos Kaunasin sivut, jota siis en vielä ole lukenut, muistuttaa tunnelmaltaan Umberto Econ Ruusun nimeä, nousi minulle Berliinin ajokoiria lukiessani useita kertoja mieleen Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjot. Ja tämä on positiivinen arvostelma, sillä Tuulen varjot on lempikirjojani.

Erra kirjoittaa juuri sopivan laveasti minun makuuni. Matka lähihistoriaan on kiehtova, ja kulttuuriviittaukset kirjallisuudesta teatteriin ja arkkitehtuuriin (josta Erra kirjoittaa rakkaudella) ovat kutkuttavia. Henkilökuvaus on onnistunutta, ja kiinnyin kovasti Maxiin. Halusin, että hän selviäisi ja voisi vielä olla onnellinen ja turvassa. Historia kuitenkin kulkee vääjäämätöntä latuaan yksilön tarpeista ja toiveista piittaamatta.

2. Marja-Liisa Heino: Älä tähti putoa

Älä tähti putoa on toinen osa rikosylikonstaapeli Karli Eerolasta kertovasta sarjasta. Eerola on mielenkiintoisimpia suomalaispoliiseja, jonka olen dekkareissa tavannut. Hän on syntyperältään puoliksi romani, ja hän noudattaa jossakin määrin heimoperinteitä omassa elämässään ja on lisäksi uskovainen. Miehellä on erikoisen sukutaustansa takia laaja kielitaito. Isänpuoleiset isovanhemmat ovat muuttaneet Suomeen Norjasta, joten Eerola puhuu norjaa. Äidin perua taas on sujuva ranskan taito.

Heinon kerronta on niukkaa, mutta vaikka teos on sivumäärältään ohuehko, pitää tarina sisällään paljon mielenkiintoista ja mieltä askarruttavaa. Lukiessani mietin Marja Björkin teosta Mustalaisäidin kehtolaulu (Like, 2014) ja Anja Snellmanin Parvekejumalia (Otava, 2011), joissa samoja teemoja sivutaan kuin Heinonkin teoksessa.

           3. Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Pidin Virpi Hämeen-Anttilan vuonna 2014 ilmestyneestä historiallisesta dekkarista Yön sydän on jäätä melkoisesti, samoin sen mukavan ristiriitaisesta päähenkilöstä virkamies-salapoliisi Kalle Björkistä. Kirja loppui lupaavasti jatkoa ajatellen, ja Käärmeitten kesä piti lupauksen. On alkanut Björk-sarja. Suosittelen erittäin vahvasti lukemaan sarjan kirjat ilmestymisjärjestyksessä, sillä juoni jatkuu monelta osin kirjasta toiseen.

Ajankuvan luomisessa Hämeen-Anttila on nähnyt hurjasti vaivaa, mutta tehty työ kyllä kannattaa. Lukija tempautuu mukaan 1920-luvun tunnelmiin lähes vastustamattomalla imulla. Helsinki ja sitä ympäröivä maaseutu hengittävät tarinassa hienosti ja aidontuntuisesti. Höysteenä on myös vanhaa sanastoa, joka antaa pikantin säväyksen kerrontaan ja dialogeihin.

           4. Kaj Korkea-aho: Paha kirja  

Ihastuin viisi vuotta sitten ikihyviksi Kaj Korkea- ahon kauhuromaaniin Tummempaa tuolla puolen. Helsingin Sanomien Suvi Ahola otti teoksen esille nuorten aikuisten kirjallisuutta käsitelleessä lauantaiesseessään. Ehkä Tummempaa tuolla puolen onkin ainakin jossain määrin YA-kirjallisuutta. Kaikki tuskin pitävät sitä varsinaisena kauhuromaaninakaan. Luokittelu on hankalaa - ja turhaa.  

Pahan kirjan tunnelma on merkillisen synkkä ja aavistus uhasta leijuu jatkuvasti kaiken yllä, mutta kummallisesti Korkea-aho saa nivottua sekaan myös tyylikästä huumoria. Pidin kovasti!

         

           5. Jenna Kostet: Marrasyöt

Olen lukenut myös Jenna Kosteen esikoisteoksen Lautturi. Teoksissa on kiinnostavia yhtymäkohtia, vaikka ne ovat hyvin erilaisia. Marrasyötkin voisi laskea nuorten aikuisten kirjallisuudeksi halutessaan, mutta toivon sille laajempaa lukijakuntaa. Kielenkäytössä Kostet on taitava, mutta henkilökuvaukseen toivon vielä syvyyttä. Mielenkiintoista on seurata tämän taitavan naisen kirjallista uraa. 

Marrasyöt on siis eräänlainen maagis-realistinen poliisiromaani, jos määrittelyjä kaivataan. Maaginen osuus toimii kokonaisuudessa paremmin kuin dekkariosuus. Jatulintarhojen arvoituksellisuutta Kostet hyödyntää hienosti, samoin myyttistä ainesta muutekin. Näistä syntyy oivallinen kauhujuonne tarinaan. Sen sijaan poliisityön kuvaus on anteeksiantamattoman löysää. Realismiin olisi siis saanut siltä osin panostaa rutkasti enemmän tai sitten karsia koko poliisiosuus pois. Yliopistomaailman kuvaus sen sijaan on elävää ja uskottavaa.

           6.  Lauri Mäkinen: Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset

Paljon olen ehtinyt lukea, mutta koskaan ennen en ole lukenut teosta, jossa rikosta ratkoo suomalainen lähetyssaarnaaja vuonna 1924 Ambomaalla Lounais-Afrikassa. Haluaisin todella tietää, mistä Lauri Mäkinen on saanut idean ja pohjatietonsa esikoisromaaniinsa Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset. Teoksessa siis ratkotaan rikosta, murhia itse asiassa, mutta se on paljon enemmän kuin ’vain’ dekkari - jos tämä ilmaus sallitaan edes lainausmerkeillä. 

Mäkiselle myönnettiin tästä teoksesta Vuoden esikoisdekkari 2016 -kunniakirja. Raadin perustelut:

Lauri Mäkisen teos Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset on miellyttävä yllätys niin aihepiiriltään kuin käsittelytavaltaan. Tuskin koskaan on kirjoitettu dekkaria, joka sijoittuu lähetyssaarnaajien pariin Afrikassa Ambomaaksi nimetyn Pohjois-Namibian alueelle. Tehtävä tuntuu mahdottomalta, mutta Mäkinen ei tingi kirjallisesta laadusta eikä jännityksestä. Hän kuvaa taidokkaasti ja paneutuneesti suomalaisten 1900-luvun alun lähetyssaarnaajien tavoitteiden ja todellisuuden ristiriitoja, keskinäistä kilvoittelua, afrikkalaisyhteisöjä sekä kristinuskon eri suuntien valtataistelun kaavussa harjoitettua kolonialismia Afrikassa.

Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset uhmaa genrerajoja. Se on yhtä aikaa taidokas rakkauskertomus, jännittävä murhamysteeri ja yhden maailman kattava laajojen mittojen lukuromaani – esikoiseksi täysin ja poikkeuksellisen kypsä. 

            7.  Christian Rönnbacka: Kylmä syli

Kylmä syli on neljäs osa Christian Rönnbackan  Antti Hautalehto -sarjaa. Olen pitänyt sarjasta kovasti, ja pidän sitä edelleen piristysruiskeena suomalaisessa (mies)dekkarigenressä, vaikka kirjan alun lupauksia Rönnbacka ei ihan pysty loppuhuipennuksessa tällä kertaa lunastamaan. Hieman jäi lopusta turhan kiireen jälkimaku. Kuukausi tai pari lisäkirjoitus- tai sulatteluaikaa ei ehkä olisi ollut Kylmälle sylille pahitteeksi?

Kylmää syliä lukiessani pidin sen murhaideaa eli sarjahukuttamista melkoisen mielikuvituksellisena, mutta jälleen kerran on käynyt niin, että todellisuus on vielä paljon fiktiota ihmeellisempää!

                

          8. Pauliina Susi: Takaikkuna

Pauliina Susi nappasi Takaikkunallaan Vuoden johtolanka 2016 -palkinnon. Näin sitä perustelimme:

Digitaalisen maailman uhat ovat yhtä fantastisia kuin mahdollisuudetkin. Ne koskevat jokaista, jos tuolla jossain on joku, jolla on riittävästi pahaa tahtoa ja taitoa käyttää sitä. Tästä kertoo Pauliina Suden trilleri Takaikkuna, jossa prostituoituja käyttäville miehille tukipalveluja suunnitteleva päähenkilö joutuu nettivelhon uhriksi.

Pauliina Suden romaani erottuu monella tavalla edukseen vuonna 2015 ilmestyneistä suomalaisista dekkareista. Aihe – verkkourkinta – on uusi ja ajankohtainen, ja laajan lähdeaineistonsa avulla Susi pääsee siinä poikkeuksellisen syvälle: hän kuvaa suorastaan pelottavalla tavalla miltei jokaisen arkipäivään kuuluvien verkkosovelluksien tietojen käyttämistä seurantaan ja jopa häirintään.

Susi on myös taitava kirjoittaja. Kirjan tyyli heijastelee tapahtumien etenemistä. Alun kepeähköstä kerronnasta edetään kauhun tunnelmiin sitä mukaa, kun päähenkilön elämä murenee. Hitchcockmaisen tunnelman lisäksi Susi ammentaa aineksia niin politiikan kuin Star Warsinkin elementeistä.

Takaikkuna uudistaa onnistuneesti suomalaista dekkarigenreä. Susi kuvaa arjen muuttumista kauhuksi ilman tavanomaisia ja yleisiä kliseitä. Kyseessä on sekä kaunokirjallisesti taidokas että kansainväliset mitat täyttävä yhteiskunnallinen trilleri. 

               9. Antti Tuomainen: Kaivos

Antti Tuomainen kirjoittaa aina erilaisen kirjan. Vaikka kaikki hänen tähänastiset teoksensa voi laskea jännityskirjallisuudeksi ja osan dekkareiksikin, ne ovat kaikki itsenäisiä teoksia ja koettelevat mukavasti genrerajoja. Niinpä Kaivos oli täysin erilainen kuin aiemmat lukemani Tuomaisen kirjat (vain esikoisteos odottaa enää lukemistaan), kuten jo osasin odottaakin. Väitän kuitenkin, että Tuomaisen tyyli on tunnistettavissa. Tietty niukkuus yhdistää kaikkia teoksia, samoin hiottu, täsmällinen ja kaunis kieli.

Kaivos pitää sisällään monia aiheita ja teemoja. Päällimmäisenä on tietysti vahvasti kyseenalainen suomalainen ja kansainvälinen kaivostoiminta rankkoine lieveilmiöineen. Keskeistä on myös isän ja lapsen välisen suhteen pohdinta. 

          

          10.  ArttuTuominen: Muistilabyrintti 

Arttu Tuomisen esikoisdekkarista Muistilabyrintti voi kliseisesti todeta, että se on lupaava. Toisaalta hieman hengästynyt lukija kirjan kannet sulkiessaan pelkää, että nuori kirjailija on kenties ladannut liikaakin esikoiseensa. Onko hänellä enää ammennettavaa seuraaviin kirjoihin? (Kyllä on!) 

Kustantaja Myllylahti lupailee Muistilabyrintin takakannessa, että Tuominen ’haastaa kotimaisen jännityksen konkarit’. Ilokseni voin olla samaa mieltä. Dekkari rullaa alusta asti mainiosti, ja loppuhuipennus on melkoista tykitystä, johon ei ihan joka päivä dekkareissakaan törmää. Mistään loppulässähdyksestä ei ole tietoakaan.

***

Tässä siis omat suosikkini vuoden 2015 kotimaisista dekkareista. Kuten huomaatte, genren määrittely on jokseenkin vapaata, eivätkä kaikki hyväksyne Korkea-ahon ja Kosteen teoksia dekkareiksi. Marrasyöt kuitenkin oli mukana Johtolanka-kisassa. Sen sijaan Korkea-ahon ja Tuomaisen kirjat eivät olleet, vaan luin ne kisan ulkopuolelta silkaksi omaksi ilokseni. 

Listan laatiminen ei ollut helppoa. Sille olisivat hyvin voineet kiilata vielä ainakin Timo Sandbergin Häränsilmä, Jari Järvelän Tyttö ja rotta tai Kirsi Pehkosen Karhuvaaran uhri. Tai jokin muu. Omakaan maku ei oli kiveen hakattu, vaan se vaihtelee tilanteen mukaan.

Paljon dekkareita lukeneena ja lukevana arvostan raikkaita ideoita ja kaavaa rikkovia ratkaisuja, sujuvaa kerrontaan ja hiottua kieltä. Myös yksityiskohdissa sietää olla tarkkana. Mitä paneutuneempaa miljöö- ja henkilökuvaus ovat, sitä enemmän nautin lukemisesta. Rikosjuonessa arvostan enemmän kekseliäisyyttä kuin raakuutta. Tunnelman pitää tihetä muilla keinoilla kuin pelkällä väkivallalla. 

***

Juhlistan lukijoitteni iloksi kaksivuotisen Johtis-raatilaisuuteni päättymistä muhkean kirjapaketin arvonnalla. Muutamia kisaan osallistuneita teoksia päätyi kotiini kaksin kappalein, ja arvon nyt nuo teokset yhdelle onnekkaalle. Voittaja saa siis kaikki neljä kirjaa.

Osallistumisohjeet ovat jo tutut. Jätä alle kommentti, jossa ilmaiset halukkuutesi osallistua arvontaan sekä yhteystieto, jota kautta tavoitan sinut postitustietoja varten. Arvonta-aikaa on viikko, eli osallistua voi sunnuntaihin 29.1.2017 klo 12 asti.

Arvottavat kirjat ovat:

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa (Otava, 2016)
Markku Kivinen: Lähetin loppupeli (Teos, 2016)
Tuomas Nyholm: Omiensa luo (Teos, 2016)
Ari Wahlsten: Kuka pelkää mustaa miestä? (Kosmos, 2016)

Onnea arvontaan!

***
Arvonta on suoritettu kaikkiaan 31 osallistujan kesken!
Muhkean kirjapaketin random.org-generaattori
arpoi Annikalle! Hurjasti onnea voittajalle ja
suurkiitokset kaikille osallistuneille ja kommentoijille!