Esikoisdekkaristi Ari
Wahlstenin Kuka pelkää mustaa miestä?
on monin tavoin mielenkiintoinen ja hämmentävä teos. Mukana on piristävän
uudelta maistuvia aineksia, mutta perusta nojaa vahvasti perinteeseen, jopa
niin, että mieluusti luonnehtisin sitä Chandler-pastissiksi. Oma
Chandler-tietämykseni on hävettävän ohut, mutta siitä huolimatta tunnistin
yhdistävät tekijät vaivatta, ainakin monet niistä.
Helsinkiläinen yksityisetsivä Kit Karisma (!) ei ole aivan
tavallisimpia dekkarihahmoja suomalaisessa dekkarigenressä. Kitin isä on
afroamerikkalainen ja äiti suomalainen. Musta mies puhuu siis äidinkielenään
suomea, mutta on kahden maan kansalainen monessakin mielessä. Chandlermaisissa
tunnelmissa Kit tavataan toimistossaan pääkaupungin teollisuusalueen liepeiltä
tyhjenevästä toimistokolossista jalat rennosti pöydänkulmalle ristittyinä ja
viskipullo käden ulottuvilla. Toimiston ovilasin läpi kuultaa asiakkaan
siluetti.
Nelikymppinen, karhean komea Kit saa toimeksiannon yhdeltä
Suomen rikkaimmalta mieheltä, yritysjohtaja Arne Werner Wahlbergilta. Suvun
päämies on joutunut parin murhayrityksen kohteeksi ja haluaa Kitin selvittävän,
kuka on yritysten takana. Skandaalia välttääkseen Wahlberg kääntyy
yksityisetsivän puoleen, vaikka ei kovin luottavaiselta vaikutakaan.
Vastahakoisesti Kit ottaa toimeksiannon vastaan.
Tutkintalinjoja avautuukin heti useita, kun Kit alkaa pöyhiä
Wahlbergin lähipiiriä. Kulosaaren huvilan henkilökunta ja johtajan perilliset
osoittautuvat kaikkea muuta kuin tavanomaisiksi, ja onpa Kit lähellä saada
turpaansakin ainakin pari kertaa jo tutkimustensa tunnusteluvaiheessa. Tilanne
kiperöityy nopeasti, kun Wahlberg löytyy saunarannasta jalat oikoisenaan.
Kitin tutkimukset eivät kuitenkaan pääty tähän, vaikka
Helsingin rikospoliisi ei kovin myötämielisesti kilpailijaan suhtaudu. Sen
sijaan yritysjohtajan palveluskuntaan kuuluva Natalia lämpenee senkin edestä
Kitin karismalle.
Kuka pelkää mustaa
miestä? on juonenkuljetukseltaan näpäkkä ja kieleltään vaivattomasti
soljuva dekkari. Noir-henkeä on tunnelmassa ihan mukavasti, ja jonkinlainen
humoristinen, pilke silmäkulmassa -vire ainakin minusta on taustalla. Wahlstenin
vankka ammattitaito monipuolisena kirjoittajana paljastuu paitsi
elokuvallisessa kohtausten rakentamisessa myös poikkeuksellisen sujuvassa
dialogissa.
Vaikka teos ei dekkarina räjäytäkään pankkia, oli lukeminen
nautinnollista ja tarinan parissa viihtyi mukavasti. Plussaa myös
kompaktiudesta: 278 sivua on maltillinen dekkarin sivumäärä nykyään. Miinusta
päähenkilön naurettavasta nimestä. Naurattaako vitsi, jos tulossa on Kit
Karisma ratkaisee -sarja?
Ari Wahlsten: Kuka
pelkää mustaa miestä?
Kosmos 2016. 278 s.
Kosmos 2016. 278 s.
Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas
Bongasin tämän viime vuoden Helmet-haasteen kohtaan "kirjan nimi on kysymys", en tiedä olisinko muuten hoksannut lukea. Pidin kovasti, mikä johtui pitkälti juurikin tuosta pilkkeestä silmäkulmasta, siitä ettei teos ota itseään liian (ollenkaan) vakavasti. Kieli oli tosiaan miellyttävän napakkaa. Noir-henki oli vahvasti läsnä, samoin moni muu dekkaripiirre, suorastaan huvittavuuteen saakka, mutta tähän ne piirteet sopivat todella hyvin.
VastaaPoista