On myönnettävä, että ihan kaikki ’dekkarit’ eivät ole minua
varten. Selvästikin psykologinen jännitys on alalaji, jonka suhteen olen
erityisen vaativa. Jutussa on oltava kunnon juju, muuten homma on helposti pelkkää
sanahelinää ja saman idean veivaamista joka kantilta ilman edistymistä.
Valitettavasti kirjailijanimimerkki Arna Tuulen teos Mielikuvitusmurha
on juuri sellainen, joka saa niskakarvani pörhölleen mutta ei suinkaan
jännityksestä, kuten olisi tarkoitus. Idea on ollut yksinkertainen ja ihan
toimivakin, mutta se ei ole kantanut kokonaisen romaanin mittaa, joten sivujen
täytteeksi on pitänyt kirjoittaa kosolti koukeroisia lauseita ja yleviksi
oletettavasti tarkoitettuja mietteitä vihasta, mustasukkaisuudesta, kateudesta,
katumuksesta ja omastatunnosta. Hohhoijaa.
Kuten sanottu, idea on ihan kelvollinen. Pienen
arkkitehtitoimiston arkkitehti Joonas on palaamassa firman mökiltä eli
Takapajulasta. Hän on juuri tehnyt murhan, jota on ehtinyt hautoa jo vuoden
verran. Mutta nyt oli siis siirrytty mielikuvituksesta tekoihin, vaikka ihan
kaikki Joonaksen mielen sopukat eivät sitä vielä suostu tajuamaankaan. Kenen
itsemurhan Joonas lavasti, jää lähes koko tarinan ajaksi arvoitukseksi, mutta
oikeasti lukijan ei ole sitä kovinkaan vaikea arvata.
Lukija pääsee seuraamaan vuoroin Joonasta nykyhetkessä
murhan jälkeen, jolloin hän toimii minäkertojana, vuoroin muita henkilöitä
menneisyydessä ulkopuolisen kertojan kautta. Tosin välillä yksi näkökulmista on
Joonaksen, eli häntä seurataan sekä sisältä että ulkoa. Murhaa edeltäneen
vuoden kronologia on rikottu, joten kokonaisuuden on tarkoitus muotoutua pala
kerrallaan ja lukijan oivaltaa, mikä oikein sai Joonaksen tekemään äärimmäisen
tekonsa.
Oikeasti Tuuli piinaa lukijaa selostamalla pilkuntarkasti
arkkitehtitoimiston työilmapiiriä, joka ei todellakaan ole kummoinen. Joonaksen
pettymykseksi yrityksen perustajan kuoleman jälkeen firmassa tapahtuu monia
muutoksia. Hän ei saa toivomaansa asemaa eikä arvostusta, vaan katkeroituu
vähitellen yhä enemmän. Pettymyksiä tulee myös rakkauselämän puolella. Sopivia
uhreja on siis vilisemällä, mikä tietysti on mukavaa vaihtelua. Mutta mikä saa Joonaksen
tekemään murhan, ei kuitenkaan ihan aukene.
Pian käy ilmi, että huolellisesta etukäteismietinnästä
huolimatta Joonas tekee useita virheitä, joista jokainen voisi koitua hänen
kohtalokseen. Myös sattumalla on sormensa pelissä, ja Mielikuvitusmurhan mehukkaimmat hetket vietetäänkin, kun Joonas
joutuu miettimään, surmasiko hän kenties tietämättään toisenkin ihmisen. Mutta
mitään tutkintaa ei koskaan tule, koska kukaan ei jostain syystä kaipaa
mökkilaiturin alle uitettua ruumista.
Tarina etenee kuin eteneekin kohti vääjäämätöntä,
pateettista loppuaan, joka olisikin omalla tavallaan vaikuttava, mikäli turhat
rautalankamallinnokset olisi suosiolla karsittu. Mutta jostain syystä
kirjailija on päätynyt ratkaisuun, jossa hän vetää maton tarinan alta lapsekkaalla
epilogilla. Käsittämätöntä.
Arna Tuuli:
Mielikuvitusmurha
Kvaliti 2016. 252 s.
Kvaliti 2016. 252 s.
Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas
P.S. eli lisäys kirjoitukseeni 19.2.2017 klo 15.20.
Teatterinna -blogin Susanna kirjoittaa Mielikuvitusmurhasta mm. näin:
"Kokonaisuutena pidin kirjasta, mutta se loppuratkaisu... En ole vieläkään varma, mitä mieltä siitä olen. Tuli vähän sellainen olo, että minua huijattiin lukijana, mutta ei se huono tunne ole. Loppu haastoi ajattelemaan kirjaa ihan uudessa valossa, käymään kaikki tapahtumat läpi lopun näkökulmasta ja juurikin pohtimaan, mikä on totta ja mikä ei.
Kiinnostava kirja tosiaan, kannattaa lukea."
Ruumiin kulttuuri -lehden (4/2016) Kirjakäräjillä Keijo Kettunen toteaa:
Tuuli pitää psykologiset viritykset mainiosti otteessaan ja höystää tarinaa mustalla huumorilla - - -
Työyhteisön ja yksityiselämän suhdekuviot on maalailtu ilmeikkäin vedoin.
Loppuratkaisu herättää ristiriitaisia tunteita - se on pieni pettymys --- Kokonaisuutena Tuulin kiero psykologinen jännäri nousee kuitenkin reilusti myönteisten lukukokemusten joukkoon."
P.S. eli lisäys kirjoitukseeni 19.2.2017 klo 15.20.
Teatterinna -blogin Susanna kirjoittaa Mielikuvitusmurhasta mm. näin:
"Kokonaisuutena pidin kirjasta, mutta se loppuratkaisu... En ole vieläkään varma, mitä mieltä siitä olen. Tuli vähän sellainen olo, että minua huijattiin lukijana, mutta ei se huono tunne ole. Loppu haastoi ajattelemaan kirjaa ihan uudessa valossa, käymään kaikki tapahtumat läpi lopun näkökulmasta ja juurikin pohtimaan, mikä on totta ja mikä ei.
Kiinnostava kirja tosiaan, kannattaa lukea."
Ruumiin kulttuuri -lehden (4/2016) Kirjakäräjillä Keijo Kettunen toteaa:
Tuuli pitää psykologiset viritykset mainiosti otteessaan ja höystää tarinaa mustalla huumorilla - - -
Työyhteisön ja yksityiselämän suhdekuviot on maalailtu ilmeikkäin vedoin.
Loppuratkaisu herättää ristiriitaisia tunteita - se on pieni pettymys --- Kokonaisuutena Tuulin kiero psykologinen jännäri nousee kuitenkin reilusti myönteisten lukukokemusten joukkoon."
Okei, tässä on kiinnostavan kuuloinen idea, mutta kieltämättä haastava.
VastaaPoistaKyllä, idea on omintakeinen, mutta vaikea pitää kunnolla koossa. Erityisesti loppuratkaisua olisin miettinyt vielä kertaalleen. Nyt mentiin minusta turhan helposta kohtaa yli.
Poista