Harri Tuomela: Näännytetyt

Ihastuin joltisestikin Harri Tuomelan vuonna 2015 ilmestyneeseen romaaniin Eräänä syksynä. Kehuin sitä hiotuksi helmeksi, ja edelleen olen samaa mieltä. Tartuin kohtalaisin odotuksin Tuomelan vuoden 2016 dekkariin Näännytetyt lukukokemukseni perusteella ja petyin karvaasti.

Pohjoissuomalaisen pikkukunnan poliisin miehistön muodostavat rikoskomisario Nikolai Halttunen ja tämän kollega Leevi Keskitalo. Sisäilmaongelmista kärsivä poliisiasema sijaitsee vanhassa talonmiehen asunnossa, eikä jossain muualla työskentelevä esimies vaikuta kiinnostuneelta tilan kunnon selvittämisestä.

Nelikymppinen Nikolai asustaa autioituvalla syrjäkylällä äitinsä kanssa. Äiti elättelee edelleen toivetta, että Nikolai luopuisi poliisin työstään ja alkaisi viljellä perheen maatilaa. Kunhan ensin ’hankkisi’ itselleen vaimon. Nikolai tajuaa itsekin olevansa kuin peräkamaripojan perikuva masturboidessaan nettipornosivujen äärellä omassa huoneessaan. Ainoa erottava tekijä on, että hänellä on sentään työpaikka.

Sitten poliisien harmaaseen arkeen rävähtää ihan oikea murhatutkinta. Yksinään asustellut ja eristäytynyt eläkkeellä oleva postivirkailija löytyy kotoaan kammottavalla tavalla murhattuna. Nainen on riisuttu alasti ja sidottu lattialle vierellään vesikanisteri, josta ei kuitenkaan ole ylettynyt juomaan. Vanha nainen on nääntynyt janoon. Teko on selvästikin suunniteltu ja harkittu huolellisesti. Mutta kuka on voinut vihata vaatimattomasti elellyttä ikäneitoa niin mielettömästi?

Nikolain ja Leevin tutkimukset etenevät verkkaisesti kylän vähiä asukkaita puhuttaessa. Koska varsinaisessa juonessa on hyvin ohuelti asiaa, on Tuomela kirjoittanut kuin tilkkeeksi kuvauksia Nikolain ja tämän äidin nihkeästä kotielämästä ja Nikolain yrityksistä saada itselleen ehkä sittenkin elävää naisseuraa ja kenties vaikka joskus lapsiakin.

Sitten tilanne sähköistyy hetkeksi uudelleen, kun löytyy toinen näännytetty uhri. Vähitellen arvoitus alkaa avautua, mutta kummallisen vaikeaa on suomalaisessa valvontayhteiskunnassa jäljittää ihmisiä… Lopulta rikos ratkeaa erittäin kyseenalaisen onnenkantamoissattuman avulla, ja pisteeksi i:n päälle syyllinen tunnustaa avomielisesti kaiken.

Murhat ovat nerokkaita ja vertaansa vailla kammottavuudessaan, mutta ne eivät ollenkaan istu muuhun Näännytettyjen sisältöön. Idea olisi vaatinut rutkasti jatkojalostamista ennen julkaisua.

Harri Tuomela: Näännytetyt
Nordbooks. 206 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Google ei antanut yhtään linkkiä Näännytettyjen arvioihin, mutta teos on arvioitu Ruumiin kulttuurin Kirjakäräjillä (4/2016). Leena Korsumäki päättää arvionsa:

"Kiitän siis päähenkilöstä ja hänen viemisestään maaseudulle. Moitin epäuskottavan poliisiorganisaation kuvauksen lisäksi köykäistä juonta, joka ei jaksa innostaa. Kielipoliisi ei tällä kertaa moiti oikeakielisyysvirheistä, koska virkkeet ovat suurimmaksi osaksi yksinkertaisia päälauseita eikä siitä kovin omaperäistä kieltä synny. Lyhytsanaista, tyhjänpäiväistä dialogia on aivan liikaa."