J. K. Tamminen: Pasilan mies

Poikkeuksellisesti muutan alkuperäistä suunnitelmaani julkaista Vuoden johtolanka 2017 -ehdokaskirjojen esittelyt tekijän sukunimen mukaisessa käänteisessä aakkosjärjestyksellä. Teen siihen poikkeuksen julkaisemalla alla olevan tekstin hieman etuajassa jo tänään 13.2., koska samaa aihepiiriä sivuava Helsingin Sanomien toimittajien Minna Passin ja Susanna Reinbothin kirjoittama tietokirja Keisari Aarnio julkaistaan tänään. Vaihtoehtoisten faktojen aikana on mielenkiintoista vertailla erilaisia tulokulmia tähän eriskummalliseen vyyhteen. 

”J. K. Tamminen on Viron ja Latvian rajaseudulla asuva pitkän linjan rikostoimittaja. Ennen rikostoimittajaksi ryhtymistään kirjoittaja oli ammattirikollinen Suomessa ja Itä-Euroopassa. Uriensa eri vaiheissa hän on kouluttautunut mm. rikostutkijaksi, lakimieheksi ja teologiksi. Nyt hän kirjoittaa väitöskirjaa johtamistieteistä.”

Näin kuvataan J. K. Tammista kustantaja Minervan nettisivulla. Vuonna 2016 Tamminen julkaisi Minervalta esikoisteoksensa Pasilan mies, jota kustantaja luonnehtii takakansitekstissä ’autenttisuudessaan pysäyttäväksi aikalaisromaaniksi’. Teoksen pohjana on Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion tapaus, vaikka kirjassa päähenkilön nimenä onkin Jouko Aro.

Kukaan, en edes minä, ei voisi olla tunnistamatta kirjan tapahtumia lähimenneisyydestä, vaikkei sitä takakannessa sanottaisikaan. Kustantajan nettisivuilla kerrotaan teoksen taustoista vielä näin: ”Pasilan mies -kirjan tausta-aineistoa on alettu kerätä alkuvuodesta 2008, jolloin kirjoittaja alkoi tutkia vangeilta ja huumekauppiailta saatua vinkkiä rikosten maailman sekoittuneesta poliisijengistä.”

Pasilan mies oli minulle hyvin hämmentävä kokemus. Lähdin lukemaan sitä, takakannen kannustamana, romaanina ja dekkarina (koska se oli lähetetty Vuoden Johtolanka 2017 –kisaan), mutta kumpaakaan se ei mielestäni ole. Kaunokirjalliset ansiot puuttuvat kokonaan, sillä esimerkiksi kieli on armotonta päälausetykitystä. Tekstistä ei tule romaania muuttamalla joitakin nimiä ja valikoimalla oletettavasti runsaasta materiaalista osa julkaistavaksi. 

Dekkariakaan teoksesta ei saa millään, koska mitään jännitettä siinä ei ole. Mutta toki muunlaisetkin teokset kuin dekkarit voivat kisata Vuoden johtolangasta, ja kisaavatkin.

Pasilan mies on lähinnä journalistinen raportti siitä, mitä on tai ainakin voisi olla Aarnion tapauksen taustalla. Se ottaa myös niin vahvasti kantaa Aarnion syyttömyyden puolesta, että kyse on jo jonkinlaisesta pamfletista. Lisäksi teosta voi luonnehtia tietokirjaksi Suomessa käytävästä huumekaupasta, jota valotetaan sekä rikollisten että poliisien toimintatapojen kautta. Pääkaupunkiseudun metsät ovat täynnä raha- ja huumekätköjä, joilla ’sienestäjät’ tiuhaan tahtiin poikkeavat. Hyvät ohjeet voi kirjasta halutessaan poimia myös huumelastin salakuljettamiseen Virosta Suomeen.

Tamminen on siis selvästikin koonnut runsaan aineiston, jonka pohjalta hän lähtenyt teostaan rakentamaan. Ongelmaksi on muodostunut valinta faktan ja fiktion välillä. Nyt koetetaan väkinäisesti pukea faktaa fiktion kaapuun, eikä oikein kummastakaan saada paljoakaan näin irti. Onko tietokirjastatuksesta päätetty luopua Tammisen voimakkaiden mielipiteiden takia? Kenties, sillä on alusta asti selvää, kuka on teoksen kiistaton sankari.

Jouko Aro alias Jari Aarnio kuvataan Pasilan miehessä poikkeukselliseksi karismaattiseksi johtajaksi, jota alaiset palvovat, joka osaa ja jaksaa innostaa ja tukea omiaan aina vain parempiin suorituksiin. Aro on loistava esiintyjä ja taitava verkostoituja, joka tekee tulosta nopeasti. Mitä siitä, jos samalla joutuu venyttämään sääntöjä ja lakejakin. Tarkoitus pyhittää keinot. Harmi vain, että hidas ja kankea KRP pitää Aron yksikköä riesana ja kateuttaan aiheuttaa hankaluuksia ja ministeriön byrokraatit koettavat estää rehellisen työnteon vinkumalla milloin mistäkin joutavasta.

Tarinan, jos sellaisesta voi episodimaisesti etenevässä teoksessa puhua, aikajänne on vuosien mittainen, mikä osaltaan aiheuttaa varsinaisen jännitteen puuttumisen. Alkusivuilla huumepoliisin miesvahvuuteen liittyy Sari Purhonen, taitava ja opinhaluinen nuori poliisi. Purhonen halutaan mukaan soluttautumiskuvioihin, ja hän pääsee mukaan keikoille Vironkin puolelle. Aitiopaikalta on hyvä kerätä oppia huumepoliisin toimintatavoista ja kerätä pisteitä esimieheltä, jonka suosiosta yksikössä kiivaasti kilpaillaan.

Tästä kirjoituksestani taitaa huokua aika selvästi, että pidin jo kirjan perusideaa lähinnä vastenmielisenä. Valitettavasti teksti itsessään ei saanut tilannetta muuttumaan, oikeastaan päinvastoin. Ei minun juttuni.

J. K. Tamminen: Pasilan mies
Minerva 2016. 264 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas