Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Monestikohan olen manaillut jännityskirjojenkin suorastaan rikollisen hitaasti käynnistyviä aloituksia, joiden tarkoituksena tuntuu olevan lähinnä lukijan vaivuttaminen (iki)uneen. Monesti, liian monesti.

Mutta eipä tarvitse manailla mokomaa Antti Tuomaisen Mies joka kuoli -romaanin parissa! Vai mitä sanotte tästä: Päähenkilö, haminalainen sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaa saa kuulla lääkäriltään, että elinaikaa on jäljellä hyvässä lykyssä noin viikon verran. Joku on nimittäin myrkyttänyt hänet jonkin myrkyllisen sienen avulla. Kun Jaakko järkyttyneenä uutisistaan menee kotiin kertoakseen ne vaimolleen, hän löytääkin tämän terassilta naida ryskyttämästä parin yhteisen sienifirman työntekijän kanssa. Poistuttuaan paikalta hän törmää paikkakunnalle asettuneen kilpailevan sieniyrityksen henkilökuntaan ja päättää murtautua näiden tehdaskiinteistöön saadakseen kilpailijasta lisätietoa…

Enpä muista mokomaa aloitusvyöryä! Ihan mahtavaa! Asetelma on kaikin puolin kutkuttava. Jaakko huomaa, että aika monella on motiivi hänen murhaamisekseen ja tilaisuuskin lähes yhtä monella. Vaimo luonnollisesti olisi ilmeisin, mutta muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja on. Niinpä Jaakko päättää salata, että on kuolemassa, ja ratkaista ennen kuolemaansa oman murhansa. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin, kun hän tulee kaiken kukkuraksi usuttaneeksi kilpailevan firman mafiatyyliset ja murhanhimoiset muskelisankarit peräänsä.

Kaivoksesta kirjoittaessani olen kaivannut edes rippusta huumoria kovin totisen torvensoiton vastapainoksi. Mies joka kuoli vastaa tähän huutooni runsain mitoin! Helsingin kirjamessuilla Tuomainen hauskutti Dekkarilauantain yleisöä kertomalla, että hänen toistaiseksi aiheeltaan synkin teoksensa on samalla hänen toistaiseksi hauskimpansa. Huumori on paikoin suorastaan pikimustaa, mutta se vetosi ainakin minuun. Lukiessani mietin moneen kertaan, että Tuomaisen on täytynyt nauttia kirjoittamisesta täysin rinnoin, niin uskomattomia käänteitä hän on tarinaansa punonut.

Alku on siis räjähtävän hyvä, ja sen voimalla tarina etenee kuin omalla painollaan kaksi ensimmäistä kolmannesta. Kun lähestytään loppuhuipennusta ja ratkaisua, alkaa valitettavasti Tuomaisen paras veto hieman hyytyä, mutta ei kone sentään edes uhkaa leikata kiinni.

Tuomainen on siis tehnyt sen taas: kirjoittanut täysin erilaisen romaanin kuin yksikään aiemmista. Mies joka kuoli on jonkinlainen noir-tyylinen veijarijännäri, ja kuten hankalankuuloinen määritelmäni osuvasti kertoo, sen luokittelu on hankalaa. Sekin on Tuomaisen tyylille ominaista ja tekee hänen tuotannostaan kertakaikkisen nautittavaa.

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli
Like 2016. 300 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Keskisuomalaisen kriitikko Mikko Varis kirjoittaa:

"Tuomaisen elävä ja rikas kieli onnistuu mainiosti kuvaamaan päähenkilön tuntemukset tässä pelkojen kurimuksessa, jossa lääkärin julistama kuolemantuomio tuntuu koko ajan lähestyvän toimeenpanon hetkeä."

Kirsin Book Clubin Minna kirjoittaa:"Lukukokemuksena Mies joka kuoli on täyteläinen, vetävä ja lämmin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää lukijankin hengästymiseen asti. Tarina vie mukanaan, ja vaikka järjen tasolla ymmärränkin että aikuisten sadusta tässä taitaa olla kysymys, mieltä kutkuttaa uteliaisuus. Ja kuten kunnon dekkariin kuuluu, ihan kaikki ei olekaan ihan niin kuin alussa näytti."

Helsingin Sanomien Jukka Petäjäkin miltei liittyy kiitosten kuoroon, mutta palauttaa sentään maan pinnalle:
"Suurin ongelma on kuitenkin se, että loppuratkaisu ei vakuuta. Siitä jää petetty olo, koska sitä on odottanut koko kerronnan ajan."