Elly Griffiths: Risteyskohdat

Brittikirjailija Domenica de Rosasta tuli dekkarikirjailija Elly Griffiths tavallaan vahingossa. Tehtyään kaiken ’oikein’ ennen kirjailijan uraansa (siis opiskeltuaan englantia ja työskenneltyään vuosia kirjastossa ja kustantamossa) ja julkaistuaan neljä romaania omalla nimellään de Rosa kirjoitti dekkarin, ja kustantaja totesi, että hän tarvitsee dekkarikirjailijanimen. Niin syntyi Elly Griffiths, joka on julkaissut jo yhdeksän arkeologian tohtori Ruth Gallowaysta ja rikoskomisario Harry Nelsonista kertovaa dekkaria.

Esikoisdekkari Risteyskohdat sai alkunsa, kun kirjailijan aviomies päätti jättää liike-elämän taakseen ja opiskeli arkeologiksi. Miehen uusi ura vei Brightonissa asuneen pariskunnan Norfolkin rannikolle, jossa mies kertoi Griffithsille, että muinaiset kansat olivat pitäneet rannan marskimaata eli suolamarskia pyhänä. Pyhyys johtui maaperän erikoisesta luonteesta: se ei ole oikein maata eikä merta. Suolainen vuorovesi pyyhkii sen yli säännöllisesti ja tuloksena on ainutlaatuiset olosuhteet. Ajatus rajapinnasta, joka ei ole maata eikä merta, ei elävää eikä kuollutta, kiehtoi Elly Griffithsin kirjailijan mielikuvitusta ja siemen ensimmäiselle dekkarille oli kylvetty.

Tammi on juuri aloittanut Ruth Galloway -mysteerien suomennosten julkaisemisen, ja onneksi ensimmäisestä osasta eli Risteyskohdista alkaen. Aloitusosan perusteella luvassa on kelpo sarja, joka jatkaa mallikkaasti brittiläisen dekkarikirjallisuuden laatuperinteitä.

Neljääkymmentä uhkaavasti lähenevä, ylipainoinen ja hyvin itsellinen mutta samalla inhimillisen epävarma tohtori Ruth Galloway on virkistävän erilainen dekkarisankaritar, josta on helppo pitää. Ruth työskentelee pienessä norfolkilaisessa yliopistossa forensisen arkeologian tutkijana ja opettajana. Asunnokseen Ruth on valinnut pienen talon suolamarskin reunalta kaukana kaupungin mukavuuksista. Yksinäisyys on hänen oma valintansa, ja seurakseen hän on kelpuuttanut vain kissansa Flintin ja Sparkyn. Miehiäkin olisi ollut tarjolla, mutta pidempää suhdetta ei ole ollut aikoihin.

Sympaattiseen Ruthiin tutustutaan vähitellen tapahtumien lomassa. Yllättäen Ruth nimittäin saa poliisilta pyynnön tulla auttamaan suolamarskilta löytyneiden luiden ajoittamisessa. Karheankomea ja salaperäisen synkänoloinen rikoskomisario Harry Nelson pelkää, että luut kuuluvat paikkakunnalta kymmenen vuotta sitten kadonneelle viisivuotiaalle Lucylle. Ruth voi kuitenkin nopeasti todeta, että kyseessä on jo todennäköisesti rautakaudella uhrattu tyttö.

Löytö on kuitenkin Ruthin työn kannalta kiinnostava, ja se palauttaa hänen mieleensä lähistöllä kymmenen vuotta sitten järjestetyn kaivauksen, jossa marskimaasta nostettiin esiin muinainen paalukehä. Kaivausten aikaan Ruth on rakastunut ja tutustunut moniin elämänsä tärkeisiin ihmisiin. Yllättäen paalukehä sekä vanhan kaivauksen tapahtumat nousevat esiin myöhemmin, kun paikkakunnalla tapahtuu toinen pikkutytön merkillinen katoaminen.

Nelson pyytää yllättäen Ruthin apua toisessakin tutkintaan liittyvässä asiassa. Hän on nimittäin saanut Lucyn tapaukseen liittyen joukon merkillisiä nimettömiä kirjeitä, joissa vihjaillaan Lucyn olinpaikasta. Kirjeet ovat täynnä kirjallisia viittauksia vanhoihin teksteihin ja mytologioihin, mutta niiden kirjoittajalla on selvästikin tietoa myös arkeologiasta. Tutkimukset alkavat liipata todella läheltä Ruthin ystäväpiiriä. Tunteeko hän tietämättään murhaajan? Ovatko Ruth ja Nelson päässeet huomaamattaan tappajan jäljille?

Elly Griffiths kuvaa taitavasti Norfolkin rannikon ankaran upeaa luontoa, joka on petollisen kaunis mutta kokemattomalle kulkijalle hengenvaarallinen. Infernaaliset myrskyt ravistelevat Ruthin mökin rakenteita tämän tästä. Alueen linnusto on poikkeuksellisen hieno myös. Oli pakko etsiä netistä kuvia alueelta, ja henkeäsalpaavan kaunistahan siellä on. Olisi helppo kuvitella nämä dekkarit myös komeana tv-sarjana. Jokin Ruthissa tuo mieleeni Vera Stanhopen persoonallisen hahmon.

Mistään leppoisista ja kotoisista mysteereistä ei ole kysymys, kaukana siitä. Pienet tytöt ovat kadonneet kirjaimellisesti jäljettömiin, eikä heidän kohtalonsa ole mitenkään kaunis. Väkivallalla ja verellä ei silti mässäillä, ja kauheudet jäävät armollisesti pääosin lukija oman mielikuvituksen varaan. Griffiths tihentää jännitystä taitavasti kohti viimeistä kilpajuoksua kuoleman kanssa petollisella suolamarskilla ukkosen pauhatessa ja vuoroveden noustessa. Myös harhautuksissa Griffits on taitava. Syyllisen pitää olla joku Ruthin lähipiiristä, mutta ehdokkaita on viljalti. Aina, kun Nelson, Ruth tai lukija luulee tietävänsä ratkaisun, muuttavatkin palaset paikkaansa.

Viihdyin mainiosti Ruthin ja Nelsonin parissa tuulisella Pohjanmeren rannikolla. Jään tyytyväisenä odottelemaan seuraavaa tutkintaa!

Elly Griffiths: Risteyskohdat (The Crossing Places)
Suom. Anna Lönnroth. 305 s.

Arvostelukappale.

P.S. Ennakkokappaleen takakannen sisäpuolella kerrotaan, että suomentaja Anna Lönnroth on ammatiltaan arkeologi. Hieno panostus! Lisäksi kerrotaan, että seuraava osa Januksen kivi ilmestyy jo tänä syksynä. Odotuksesta ei siis tule piinallisen pitkä!

Kirjailijan nettisivut.