Vanajan Rautia herää tokkuraisena ruumispinosta. Kuka hän
on, missä ja mitä tekemässä? Muisti palailee pätkittäin. Mies on paennut Rusinmaalta,
harhauttanut takaa-ajajiaan kääntymällä kohti etelää, palkkautunut tovereineen
Konstantinopolissa Rooman keisarin henkivartiokaartiin ja joutunut sen tehtävän
tiimoilta osallistumaan sotaretkeen verenhimoisia bulgaareja vastaan.
Sotajoukko on joutunut väijytykseen ja se on lyöty perusteellisesti. Onko
keisarikin kaatunut? Rautialla ei ole asiasta varmaa käsitystä.
Koettaessaan etsiä tovereitaan ja työnantajaansa taistelun
jälkimainingeissa Rautia ajautuu kreikkalaisen ylimysperheen maatilalle, jossa
hän tapaa kauniin ja itsellisen Marian. Tämän veli Ramonos on kilpa-ajaja,
jonka on tarkoitus osallistua syksyllä Konstantinopolissa suuriin
kilpa-ajoihin. Marian matkassa Rautia matkustaa Thessalonikiin, missä hän tapaa
ystävänsä Nikeforoksen, munkin, jota hän koettaa houkutella mukaansa pohjoiseen
Hämeeseen.
Hämeeseen Rautia on nimittäin päättänyt palata heti, kun
hänen sopimuksensa henkivartiostossa muutaman kuukauden kuluttua päättyy.
Nikeforoksella on kuitenkin Rautialle annettavanaan tietoa, joka on kiireesti
välitettävä Basileiokselle, itselleen keisarille. Näin Rautia tulee
sotkeutuneeksi hengenvaaralliseen peliin, jossa panokset ovat mittaamattomat.
Keisarin lähipiiriin kuuluvia henkilöitä on mukana salaliitossa, jonka
tarkoituksena on surmata hallitsija. Mutta ketkä ovat pettureita, ketkä
uskollisia keisarille?
Monimutkainen juonittelu heittää Rautian keskelle purppuraveristen
ylellistä elämää. Samaan aikaan hänen lähimmät toverinsa viruvat
keisarillisessa tyrmässä. Miten tämän kuvion keskellä Rautia onnistuu salassa
valmistelemaan lähtöään takaisin pohjoiseen? Haluaako hän oikeasti jättää
Kaupunkien kuningattaren lopullisesti taakseen ja palata köyhään kotiinsa,
jossa rakas vaimo ei ole enää vuosiin ollut elossa?
Vanajan Rautia ja hänen varhaisemmat vaiheensa ovat tuttuja
niille, jotka ovat jo lukeneet Juhana
Säteen esikoisromaanin Maattomat kuninkaat. Kaupunkien kuningatar on kuitenkin
itsenäinen jatko-osa, joten seikkailuihin pääsee vaivatta mukaan ensimmäistä
kirjaa lukemattakin. Melkoinen hyppäys joka tapauksessa tehdään näiden kahden
teoksen välissä. Kaupunkien kuningattaren
alku on mitä mainioin. Lukija imaistaan suoraan tapahtumien pyörteeseen yhtä
hämmentyneenä kuin minäkertoja Rautiakin.
Alun jälkeen seuraa jonkin verran tyhjäkäyntiä Rautian
matkatessa sinne tänne, mutta Konstantinopolin porteilta alkaen Säde saa taas
kunnolla tarinan hännästä kiinni. Kuhiseva kaupunki lumoaa lukijan, ja
jännittäviä juonenkäänteitä on riittämiin. Takakannessa luvattua kotiinpaluuta
on kuitenkin turha vielä odottaa (kuten minä tein lähes viimeiseen
kolmannekseen asti). Se lienee sitten ihan oma tarinansa, josta toivottavasti
saamme lukea lisää aikanaan.
Juhana Säde:
Kaupunkien kuningatar
Myllylahti 2017. 333 s.
Myllylahti 2017. 333 s.
Arvostelukappale.
P.S: Kirjan alun voi lukea ilmaiseksi täältä.
P.S: Kirjan alun voi lukea ilmaiseksi täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti