Puolitoista vuotta kotimaisten uutuusdekkareiden pakkolukuako
alkaa vaikuttaa negatiivisesti vai mikä, mutta olen tainnut kadottaa sen
vähäisenkin huumorintajun, joka minulla mielestäni joskus oli. Vuosi sitten
olen ollut lempeän mieltynyt Markku
Ropposen vanhenevaan yksityisetsivä Otto Kuhalaan ja hänen Hippu-koiraansa
lukiessani Kuhala ja vapaa pudotus -dekkaria. Huumori ja juonen absurdit
käänteet ovat olleet mielestäni virkistäviä, vaikka olen toivonut
juonenkuljetukseen reippaasti vähemmän rönsyjä.
Uusimmassa (v. 2016) eli viidennessätoista Kuhala-dekkarissa Kuhala ja isku Helsingissä tavataan
Kuhala Hipun kanssa kesälomareissulta Helsingissä. Suhde jyväskyläläisen
poliisin kanssa on kuivunut kokoon, ja Kuhala on päättänyt koettaa onneaan ja
lämmitellä uudelleen Anastasiaa, kaunista lääkäriä. Kummallista kyllä Anastasia
tuntuu unohtaneen sovitun tapaamisen, ja Kuhala saa vain ovesta päähänsä
koettaessaan kurkistella ihastuksensa postiluukusta sisään. Minne Anastasia on
kadonnut ja kuka hänen asunnostaan lähti livohkaan?
Helsinki kärvistelee helteen kourissa. Piinana on lisäksi pahamaineinen kuristaja, joka on tappanut jo kaksi naista. Ei kai Anastasia ole kuristajan kolmas uhri? Kun Anastasiaa ei näy eikä kuulu, ihastuu Kuhala koirapuistossa näpsäkkään Oonaan, jolla on mukava Puntti-niminen koira. Koiranpaskaepisodin seurauksena Kuhala ajautuu läheisehköön tuttavuuteen Oonan kanssa. Harmi vain, että sitä ennen Kuhala on tutustunut myös paikalliseen kovanaamaan Benjamin Suuroseen ja tämän kaappimaiseen lakeijaan. Ihan kaikkien varpaille ei kannattaisi Kuhalankaan astua.
Helsinki kärvistelee helteen kourissa. Piinana on lisäksi pahamaineinen kuristaja, joka on tappanut jo kaksi naista. Ei kai Anastasia ole kuristajan kolmas uhri? Kun Anastasiaa ei näy eikä kuulu, ihastuu Kuhala koirapuistossa näpsäkkään Oonaan, jolla on mukava Puntti-niminen koira. Koiranpaskaepisodin seurauksena Kuhala ajautuu läheisehköön tuttavuuteen Oonan kanssa. Harmi vain, että sitä ennen Kuhala on tutustunut myös paikalliseen kovanaamaan Benjamin Suuroseen ja tämän kaappimaiseen lakeijaan. Ihan kaikkien varpaille ei kannattaisi Kuhalankaan astua.
Seuraa hyvin absurdi käänne, kun Kuhala ajautuu Kirkkonummen
metsien syliin. Paetessaan luotisadetta mies joutuu entistä kimurantimpaan
tilanteeseen törmätessään maankuuluun talousasiantuntijaan ja eksentriseen
kartanonisäntään Dag Skogbackaan (joka on kuin risteytys Nalle Wahlroosista ja
majuri Vadenblickistä). Ei aikaakaan, kun Kuhala huomaa joutuneensa omituisen
metsästysseurueen vangiksi. Pitkän, monipolvisen sekä absurdiudestaan
huolimatta lähinnä pitkäveteisen seikkailun jälkeen Kuhalan onnistuu palata
Helsinkiin vain törmätäkseen seuraavaan kuristajan uhriin. Tällä kertaa
epäiltyjen joukkoon kuuluu myös Kuhala, koska tapetun naisen kaulan ympärille
on kiedottu Hipun talutushihna.
Juoni polveilee vielä vaikka kuinka, ja Kuhala ehtii palata
Jyväskyläänkin ja syksy tulla, ennen kuin kuristaja on saatu selville pitkien
jaanailujen jälkeen. Missään vaiheessa Kuhalalla ei ole toimeksiantoa tutkia
kuristajan tapausta, mutta jostain syystä hän vain tulee sotkeutuneeksi siihen.
Samalla tavalla ratkaisu loppusivuilla sitten tulee, kuin vahingossa.
Rikosjuonta paljon tärkeämpää tuntuu olevan kuusikymppisen miehen rakkauselämän
satumainen käänne, jonka seurauksena miehen haaroväli aristaa kävelyä
haittaavalla tavalla. Nimen ’isku’ viittaa siis lähinnä Kuhalan menestykseen
tällä saralla.
Jos ei kaipaa dekkarilta jännitystä vaan enemmänkin nokkelaa sanailua ja leppoisaa viihdykettä eikä ole turhan tarkka sen suhteen, mikä tarinan rönsyistä vie juonta eteenpäin (ja missä maali on), Ropposen Kuhala-sarjan uusin osa on varmasti oivallinen valinta. Ainakin, jos on vähintään kuusikymppinen mies, joka ei pahastu ikätoverin fyysisestä yliarvioinnista sen pahemmin väkivaltaisissa toimintakohtauksissa kuin makuuhuoneen puolellakaan.
Markku Ropponen: Kuhala ja isku Helsingissä
Tammi 2016. 319 s.
Jos ei kaipaa dekkarilta jännitystä vaan enemmänkin nokkelaa sanailua ja leppoisaa viihdykettä eikä ole turhan tarkka sen suhteen, mikä tarinan rönsyistä vie juonta eteenpäin (ja missä maali on), Ropposen Kuhala-sarjan uusin osa on varmasti oivallinen valinta. Ainakin, jos on vähintään kuusikymppinen mies, joka ei pahastu ikätoverin fyysisestä yliarvioinnista sen pahemmin väkivaltaisissa toimintakohtauksissa kuin makuuhuoneen puolellakaan.
Markku Ropponen: Kuhala ja isku Helsingissä
Tammi 2016. 319 s.
Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.
Ruumiin kulttuurin (1/2017) Kirjakäräjillä arvostelija Pekka Turunen toteaa: "Kokonaisuus on kaikkineen lähinnä tylsä. Enemmän pidin Ropposen varhaisesta tuotannosta."
Savon Sanomien Teppo Kulmala taas ei tiedä, miten hehkuttaisi Ropposen etevyyttä: "Samalla Ropponen on solkenaan juokseviin sattumuksiin liittyvän mustan huumorin hirsipuuvelho, liki Kurt Vonnegutin slapstick-heimon Suomi-jäsen."
Veli-Pekka Leppänen Helsingin Sanomissa antaa sapiskaa: "Niin rennoksi kuin hän äityykin, kieli sortuu monin paikoin vaarallisiin kliseisiin ja laiskuuksiin. Raskaalla editoinnilla se lyhenisi, mutta paranisi jälkikin."
Ruumiin kulttuurin (1/2017) Kirjakäräjillä arvostelija Pekka Turunen toteaa: "Kokonaisuus on kaikkineen lähinnä tylsä. Enemmän pidin Ropposen varhaisesta tuotannosta."
Savon Sanomien Teppo Kulmala taas ei tiedä, miten hehkuttaisi Ropposen etevyyttä: "Samalla Ropponen on solkenaan juokseviin sattumuksiin liittyvän mustan huumorin hirsipuuvelho, liki Kurt Vonnegutin slapstick-heimon Suomi-jäsen."
Veli-Pekka Leppänen Helsingin Sanomissa antaa sapiskaa: "Niin rennoksi kuin hän äityykin, kieli sortuu monin paikoin vaarallisiin kliseisiin ja laiskuuksiin. Raskaalla editoinnilla se lyhenisi, mutta paranisi jälkikin."
Tuttua Kuhalaa Ropposen tyyliin, Hippu -koiralla liian iso rooli. Samoin kerrotaan liikaa Kuhalan vanhan miehen vaivoista, jotka eivät oikein sovi yhteen hänen vaikutuksensa kanssa vastakkaiseen sukupuoleen viriiliydestä puhumattakaan.
VastaaPoistaEturauhasen liikakasvusta kärsivä rupsahtanut viskiä kittaava ukko ylipainoineen.. Jokin tässä ei täsmää, kun nuoretkin naiset ovat melkein aina myytyjä ja valmiita sänkyyn tavatessaan Kuhalan.
Lieneekö Kuhala kirjailijan wannabe -hahmo?
Sitten kirjailija-kirjastonhoitaja heräi unestaan ja päästi kissan ulos.
Kun alkukeväästä kerroin perhepiirissä hurahtaneeni Seppo Jokisen Koskiseen ja tamperelaiseen tapahtumaympäristöön, sisko yllytti lukemaan Jyväskyläläisen yksityisetsivän tarinoita. Minäpä luin.
Jokin näissä on häirinnyt. Ropponen jaarittelee liikaa itsestäänselvyyksillä ja kikkailee sillä, mitä hullumpia nimiä hän henkilöille keksii. Ärsytti, koska mies osaa kirjoittaa ja maalailee tapahtumaympäristöä hienosti. Olen muuten lukenut kolme Turmasesta kertovaa rinnakkaiskirjaa. Enkä ihmettele, ettei sarja jatkunut.
Kuhala tai Turmanen.. Mietin mitä kirjailija näillä haluaa kertoa. Vaimo sen vetäisi tuossa aamukahvipöydässä: Jos se tekeekin parodiaa dekkareista!
Voisiko se ollakin niin? Kuhala liskoineen ja koirineen, (Turmasella taluttimessa minipossu. Tässä kohtaa tuli mieleen erään komisarion vesikilpikonnat. Onko Ropposella kieli poskessa kun hän kertoilee maankuulusta yksityisetsivästä? (Mikä vitsi sinänsä, onko Suomessa oikeasti vakavasti otettavia yksityietsiviä?)
Lisäksi olen ihmetelly Kuhalan ja Turmasen negatiivista asennetta poliisia kohtaan, onko kirjailijalle kenties jotakin henkilökohtaista kaunaa virkakuntaa kohtaan, josta hän viestii yksityisetsiviensä kautta.
Kyllähän näitä lukee, ennen kuin selkäänsä ottaa. Välillä tarinat vain lähtevät turhaankin laukalla, eikä niitä voi ottaa puolivakavastikaan. Mikä on sääli, koska Ropponen on hyvä kielenkäyttäjä ja hänellä olisi varmasti enemmänkin annettavaa lukijoille.