Tiina Raevaara: Korppinaiset

Tiina Raevaara on kirjoittamassa kauhuromaanisarjaa (käsittääkseni trilogiaa), jonka keskeisiä ideoita on hyödyntää kauhukirjallisuuden klassikkojen aineksia ja flirttailla niiden kanssa avoimesti. Sarjan aloitusosan Yö ei saa tulla innoittajana toimi E. T. A. Hoffman ja hänen satuklassikkonsa, ja sarjan toisen osan Korppinaiset taustamateriaali on Edgar Allan Poen tuotanto ja erityisesti hänen lippulaivansa Korppi-runoelma.

Tiesin tästä oivallisesta ideasta Korppinaisiin tarttuessani, ja koska Poen tuotanto on minulle huomattavasti Hoffmania tutumpaa, myös nautin kovasti Raevaaran tavasta toteuttaa sitä. Sen sijaan yllätyin, että Korppinaiset on myös tarinan tasolla suoraa jatkoa Yö ei saa tulla -romaanille.

Korppinaisten päähenkilö Johannes on myös tarinan ääni, minäkertoja. On kulunut noin vuosi aiemmista tapahtumista. Johannes sai siis tietää, että hänen nuoruudenrakkautensa Aalo ei ollutkaan surmannut itseään. Aalo oli halunnut Johanneksen uskovan niin päästäkseen tästä ja tämän turhan omistavasta rakkaudesta eroon. Totuuden selviämiseen liittyi joukko dramaattisia tapahtumia, jotka Johannes haluaa nyt jättää taakseen.

Johannes on päättänyt aloittaa alusta ja saada Aalon palaamaan takaisin luokseen. Menetelmänä on väsytystaktiikka: Johannes kirjoittaa Aalolle säännöllisesti kirjeitä, joissa hän kuvailee heille suunnittelemaansa yhteistä tulevaisuutta.

Johannes on myös tarttunut käytännön toimiin. Hän on muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleen, nimeämättä jäävään pieneen merenrantakaupunkiin, jossa hän ottaa haltuunsa isovanhemmilleen kuuluneen suuren syrjäisen talon. Talossa asustelee vain lintuja tutkiva vuokralainen Jaakko, jonka vuokrasuhteen Johannes aikoo ensin irtisanoa, mutta tulee sitten toisiin ajatuksiin.

Johanneksen ajatus on remontoida talosta viihtyisä koti Aalolle ja hänelle ja heidän tuleville lapsilleen. Aikomukset ovat hyvät, mutta työtä on paljon. Lisäksi talossa on monenlaisia ikäviäkin yllätyksiä. Ensinnäkin naakat ovat vallanneet sen ullakon ja käyttäytyvät muutenkin omituisesti. Lisäksi kaikkia huoneita ei saa auki, ja muista huoneista löytyy kummallisia, huolestuttavia esineitä.

Talossa lapsuusmuistot alkavat nousta Johanneksen mielen pintaan. Miksi hän ei tiedä oman isänsä kuolinsyytä? Miksi isän kuolinaikakin tuntuu muuttuvan se mukaan, kenen kanssa asiasta haluaa keskustella? Mitä hämärää liittyy isoisään, joka työskenteli paikkakunnan vanhainkodissa? Entä kuka hoiti isoäitiä kotona tämän viimeiset vuodet ja miksi? Miten kaikkeen liittyvät kaupungin laidalla törröttävät sairaalan rauniot?

Kuten sanottu, pääsin Korppinaisten imuun huomattavasti helpommin kuin Yö ei saa tulla -romaanin. Mielestäni Raevaara kirjoittaa nyt astetta tai paria vähemmän arvoituksellisesti, ja juonenkehittely on loogisempaa. Sen sijaan tunnelman tihentämisessä ei ole tingitty yhtään, päinvastoin. Johanneksen talossa on aitoa goottilaisen kauhulinnan tunnelmaa, ja naakkojen ja korppien kylmät silmät ja terävät nokat ovat selkeää ja tuttua kauhukuvastoa. Kuinka paljon tarinassa kyse on ihmismielen salatuista pimeistä puolista ja mikä osuus on oikeasti yliluonnollisella, jää mukavasti jälleen lukijan itsensä päätettäväksi, vaikka aika moni asia saa loppumetreillä selityksensä.

Laadukas kauhuromaani siis kaikin puolin. Suosittelen lajityypin harrastajille lämpimästi!

Tiina Raevaara: Korppinaiset
Like 2016. 280 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Tiina Raevaaran seuraava psykologinen kauhuromaani Veri joka suonissasi virtaa on juuri ilmestynyt.