Reijo Mäki: Slussen

Muistini ja pettämättömien muistiinpanojeni mukaan olen lukenut koko joukon Reijo Mäen kirjoja vuosina 1994 ja 1995. Törmäsin hänen teoksiinsa pienessä lähikirjastossamme, ja tyypilliseen tapaani luin nopeaan tahtiin kaikki sieltä löytämäni kirjat. Ilmestymisjärjestyksestä tai sarjoista en niin piitannut, vaan luin kirjat sitä mukaa kuin niitä käsiini sain.

Muistiinpanoistani käy ilmi, että Tukholmaan sijoittuvat Sakari Roivas -kirjat Liian kaunis tyttö (Otava, 1993) ja Kruunun vasikka (Otava, 1994) olen lukenut melko tuoreeltaan juuri edellä mainittuna ajanjaksona. Sen kummempaa muistijälkeä kirjat eivät ole jättäneet, mutta luettu ne yhtäkaikki aikanaan on. 1990-luvun alussa Mäki kirjoitti siis muutakin kuin Vares-sarjaansa, joka on alkanut jo vuonna 1986 Moukanpeli-nimisellä kirjalla. Viime vuosina olen useasti uuden Vareksen äärellä ajatellut, kuinka virkistävää olisi, jos Mäki kirjoittaisi vaihteeksi jotain aivan muuta.

Nähtävästi pitäisi ajatella tarkemmin, mitä toivoo, koska se saattaa toteutua. Vuoden 2015 kevättalvella ilmestyi kummallinen pienoisteos Siivellä eläjä, jossa novellikirjailija Luusalmi toimii minäkertojana ja koettaa väsätä parisuhdeopasta. Kirjaa myytiin oletettavasti kanteen painetun Reijo Mäen nimen perusteella huikeat 14 000 kappaletta ilmestymisvuonnaan. 

Lukema on sellainen, että suuri enemmistö suomalaisista kirjailijoista näkee siitä vain toiveunta koko uransa ajan. Slussenin myynti vuonna 2016 oli 15 200 kappaletta.

Tapaus siis osoittaa, että mitä tahansa Reijo Mäki julkaiseekin, se myy kuin häkä. On hienoa, että kirjat myyvät, mutta on äärimmäisen turhauttavaa, että ihan vääriä kirjoja ostetaan! Tätä mieltä olen, anteeksi nyt vain.

Kuvio on niin hieno, että on itsestään selvää, että se toistetaan: julkaistaan taas heti joulun jälkeen jotain Reijo Mäki -kirjallisuutta ja tehdään tiliä. Tällä kertaa on elvytetty vanha ja kohtuulliseksi osoittautunut Sakari Roivas -sarja 90-luvun puolivälistä. Tukholmassa työskentelevästä suomalaistaustaisesta rikosylikonstaapelista pyyhkäistään vähän pölyä pinnasta ja sutaistaan pikkuisen sarjamurhaajajuonta sinne suuntaan, niin homma on paketissa.

Slussen-teoksen esipuheessa Mäki kertoo, että jo aikoinaan oli olemassa luonnos kolmannestakin Sakari Roivas -kirjasta, mutta se ei koskaan valmistunut. Kyseiset vuodet näyttävät jälkikäteen kiireisiltä kirjailijan elämässä, sillä vuonna 1994 ilmestyi Kruunun vasikan lisäksi romaani Rahan kääntöpiiri (Otava) ja seuraavana vuonna Vares-sarjan kahdeksas osa Enkelit kanssasi. Seuraava eli yhdeksäs osa Pimeyden tango (Otava 1997) olikin sitten lopulta läpimurto.

Slussen on siis Sakari Roivas -trilogian päätösosa. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1995 kesäiseen Tukholmaan. Kaupungissa riehuu sarjamurhaaja, joka tuntuu valitsevan uhrinsa sattumanvaraisesti. Tapettavaksi valikoituu vaaleatukkaisia naisia, joilla on kauniit hymykuopat. Ikähaarukka on laaja, parikymppisistä nelikymppisiin. Murhia on valmisteltu huolella, eikä poliisilla tunnu olevan oikein mitään, mihin tarttua. Tukholma on kauhuissaan ja media vaatii poliisilta toimia.

Kun yksi uhreista on suomalainen kesätyöntekijä, Tukholman poliisin väkivaltaryhmä ottaa Sakari Roivaksen vahvistuksekseen. Roivas on AA-kerholainen, jonka avoliitto on päättynyt eroon. Välit ex-avopuolisoon ovat nihkeähköt mutta sitäkin lämpimämmät naisen teini-ikäisen tyttären kanssa. Roivas tuntee puhtaasti isällisiä tunteita entistä avotytärtään kohtaan. Tyttö on sattumoisin kaunis, hymykuoppaposkinen vaaleaverikkö…

Summamutikassa uhrinsa valitseva sarjamurhaaja kesäisessä Tukholmassa on oikeasti hyvä dekkarin perusjuoni, mutta Mäki ei ole nähnyt tarpeelliseksi mitenkään syventää jännitystä. Lukija arvaa murhaajan taustan jo parikymmentä sivua luettuaan, ja jännitettäväksi jää pitkäksi aikaa se, kuinka kauan poliisilta menee päästä samaan ilmeiseen lopputulokseen. Kauan.

Onneksi sentään viimeinen uhri herättää Roivaksessa jonkinlaista eloa. Uhri tuntuu kiusallisesti poikkeavan edellisistä, eikä murhatapakaan ole täsmällisesti sama. Roivas penkoo sitkeästi tapausta, vaikka ruotsalaispoliisit pitävät juttua jo kokonaan ratkaistuna. Ratkaisevan palasen Roivas saa pakinjohtajatuttavaltaan, mutta vuonna 1995 siihen kuluu järkyttävän pitkä aika.

Slussen vaikuttaa valitettavan välinpitämättömästi kokoon kyhäistyltä välityöltä. Poliisitiimissä ovat koossa kliseiset tyypit, kuten rasistisia ja seksistisiä vitsejä laukova törkyturpa ja keskimääräistä poliisia huomattavasti älykkäämpi ja taitavampi naispoliisi, jota ei kuitenkaan pidetä juuri arvossa. Roivas solahtaa sakkiin vaivatta jurona suomalaisena. Suomalaisuudesta on vain vähän etua tapauksen tutkinnassa.

Reijo Mäki: Slussen
Otava 2016. 269 s.

Vuoden johtolankaa 2017 -ehdokas.

Ruumiin kulttuurin (1/2016) Kirjakäräjillä Riitta Lindeman päätyy aivan päinvastaiseen arvioon kuin minä:

”Reijo Mäen kirjoitustyyli on hauskaa ja sujuvaa. Nimet on valittu makeasti kieli poskessa, --- Salaovela teksti on parasta Mäkeä. --- Oli ilo ahmia jännittävä tarina, jossa syyllinen ei todellakaan ole ennalta arvattavissa.”

Turun Sanomien Erkki Kanerva sen sijaan on enemmän samoilla linjoilla kanssani;

”Ongelma on monitahoisempi: kupletin juoni on kokonaisuudessaan epäuskottava, sarjamurhaajan motiivi alun murhiin jää selvittämättä ja loppuratkaisu ei vakuuta. ---
Kyllä tätäkin ostetaan, mutta myynti perustuu kirjailijan nimeen eikä esimerkiksi siihen, että Slussen olisi kelpo dekkari. Se nimittäin ei ole.”