Mika Kähkösen Luonnollisen kuoleman takakansitekstissä
kustantaja Myllylahti kehaisee, että kirjailija ’on vahva lisä kotimaiseen sairaaladekkarigenreen’. Tottahan se
totisesti on, eikä sitä totuutta himmennä paljon sekään totuus, että kotimainen
sairaaladekkari on melkoisen harvinaista herkkua. Kähkösen vahva osaaminen
sairaalamiljöön kuvaamisessa perustunee ainakin osittain siihen, että hän
työskentelee siviilielämässä hoitoalalla sairaalan päivystyspolilla.
Sairaaloiden olosuhteet ja työyhteisöjen tiukka hierarkia siis ovat tuttuja.
Luonnollisen kuoleman
päähenkilö on sairaalan päivystyspoliklinikan sairaanhoitaja Susanna Nilssen.
Susanna on menettänyt miehensä Saulin edellisenä talvena ja on nyt Elias-pojan
yksinhuoltaja. Sauli oli alkoholisti ja paleltui kuoliaaksi hankeen eksyttyään
kotimatkalla. Näin ainakin miehen outo kuolinpaikka selitettiin. Susannaa asia
ei jätä rauhaan, eikä tilannetta helpota, että Elias on alkanut käyttäytyä
huonosti ja syyttää äitiään isän kuolemasta. Jos vanhemmat eivät olisi
riidelleet ja olleet eroamassa, olisi isä edelleen Eliaksen mielestä elossa.
Susanna alkaa ihmetellä, miten paikallisen tutun
alkkisremmin rivit alkavat harventua yhä kiihtyvään tahtiin. Kuolinsyyt
vaihtelevat ja vaikuttavat ainakin päällisin puolin luonnollisilta, eikä
poliisi tunnu kummemmin paneutuvan laitapuolenkulkijoiden kuolemiin.
Päinvastoin, hyvä vain, että putkaan kuskattavia on vähemmän. Tätä mieltä
tuntuu olevan ainakin rikospoliisi Kari Jontka, joka pitää Susannan epäilyjä
henkilökohtaisina loukkauksina ja haluaa pistää ne Susannan käsittelemättömän
surun piikkiin.
Sairaalan henkilöstökään ei suhtaudu kaikkiin potilaisiin
ihan sellaisella lämmöllä kuin voisi toivoa. Ainakin Susannan työpari Saku
kohtelee alkoholisteja kylmästi ja jopa raa’asti, kun muiden silmä sopivasti
välttää. Kun ruumiita tulee yhä lisää ja osa omaisistakin esittää vaikeita
kysymyksiä, alkaa Susanna pelätä, että alkkiksia listii joku omasta
henkilökunnasta. Mutta miten löytää oikea syyllinen ja vielä koota todisteitakin?
Esimiehet ja poliisi eivät suhtaudu Susannan pyrkimyksiin mitenkään
kannustavasti.
Kähkönen kuljettaa tarinaa useasta näkökulmasta, ja alusta
asti lukijalle on selvää, että kuolemat eivät ole sattuman kauppaa. Joku
tosiaan on päättänyt ratkaista alkoholistien ongelmat ja säästää yhteiskunnan
varoja lopullisesti. Mutta kuka ja miksi? Epäily lankeaa vuoron perään lähes
kaikkien päivystyspolilla ja sen liepeillä työskentelevien ylle, ja lukijakin
menee kirjoittajan taitavasti virittämiin ansoihin.
Harmi onkin, että kaikesta hyvästä huolimatta Luonnollinen kuolema ei ihan vielä ole
täysin toimiva paketti. Pahin kompastuskivi tuntuu olevan kaikenlainen runsaus.
Henkilöitä on runsaasti, ihmissuhdekuvioita on runsaasti, epäiltyjä on
runsaasti. Mikä liittyy mihinkin ja ennen kaikkea, mikä ei liity mihinkään?
Lukijaparan muisti on kovilla kaiken materiaalin ja henkilögallerian hallussa
pitelyssä. Muhkeassa romaanissa olisi ollut karsimisen varaa, ja jäntevyys
olisi siitä todennäköisesti kohentunut. Hyvistäkin ideoista on maltettava
luopua, jos se on kokonaisuuden kannalta etu.
Myös kerronnan kielen luistavuudessa ja dialogien
luontevuudessa on vielä paikoin työstämisen varaa. Edellisen teoksen Pimeimmät tunnit jälkeen on kuitenkin jo tapahtunut huimaa kehitystä.
Mika Kähkönen: Luonnollinen kuolema
Myllylahti 2016. 367 s.
Mika Kähkönen: Luonnollinen kuolema
Myllylahti 2016. 367 s.
Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti