Jari Järvelä: Tyttö ja seinä

Loppuhuipennuksen mittaan oli henki kurkussa ainakin tällä lukijalla moneen otteeseen! Lisäksi kirja päättyy niin koukuttavasti, että lukijat kiljunevat jo kuorossa lisää. Onneksi eivät turhaan! Minäkin haluan tietää, miten Metrolle lopulta käy.

Näin olen kirjoittanut luettuani loppuun Jari Järvelän Metro-trilogian kakkososan Tyttö ja rotta. Nyt luettuani päätösosan Tyttö ja seinä tiedän, miten Metron lopulta käy, mutta valitettavasti innostukseni on vajentunut ainakin kolmanneksen aiemmasta. Kärjistäen voisin jopa sanoa, että trilogian päätösosa oli pettymys. Olen siitä todella harmissani.

Trilogian nyt ollessa valmis näyttäytyy armottomana, että alun perin oli tarkoitus kirjoittaa vain yksi kirja Metrosta. Aloitusosa Tyttö ja pommi on räjähtävä pakkaus hallittuine rakenteineen ja koherentteine juonineen. Ajatus tarinan venyttämisestä trilogiaksi on todennäköisesti syntynyt vasta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Toiseen osaan on vielä löytynyt mukavasti paukkuja, mutta jostain syystä tästä päätösosasta paistaa läpi, että tekijän ajatukset ovat jo toisissa töissä. Tämä piti kuitenkin kirjoittaa, koska oli tullut luvattua. Harmi.

On kulunut vain viikko edellisen osan tapahtumista. Metro parantelee vammojaan eksentrisen äitinsä asunnolla ja koettaa samalla pysytellä vihollistensa tutkan alapuolella. Venäläistaustainen miljoonikko Putikov ei aio luovuttaa, vaan on lähettänyt torpedonsa Metron kintereille. Ensimmäiset tiukat paikat koetaankin, kun Metro koettaa karistaa murhanhimoiset varjot kintereiltään.

Jos Metron äiti on omintakeinen, vielä oudompi on hänen entinen miesystävänsä Voltti, Kotkan ja Kouvolan välimaastossa asusteleva monialayrittäjä. Viimeksi mies on koettanut rikastua savustamalla siankorvia koiranherkuksi. Nurkkiin on kertynyt monenlaista, muun muassa konkurssiin ajautuneen hautaustoimiston jäämistöä mallihautakivineen ja ruumisautoineen. Nyt mies kuluttaa aikaansa rakentelemalla tilalleen kauhuelämyspuistoa ja kirjoittelemalla nettiin yrittäjähenkeä kipunoivia kommentteja.

Metro siis hakee turvaa Voltin suojista, koska tämä elelee itsekin yhteiskunnan reuna-alueella eikä ole kovinkaan sovinnainen. Opeteltuaan mitenkuten ajamaan autoa Metro alkaa tehdä tunnustelukeikkoja Kotkaan ja Kouvolaan vanhalla ruumisautolla. Näistä kohtauksista irtoaa paitsi henkeä salpaavia toimintakohtauksia myös makaaberia huumoria, jota en ole aikaisemmista osista huomannut.

Tallessa on Järvelän kyky kirjoittaa hiuksia nostattavia toimintakohtauksia, joissa Metro kumppaneineen joutuu vertaansa vailla oleviin kiipeleihin. Valitettavasti muu jännite onkin sitten tiessään. Varsinaista uutta Tyttö ja seinä ei enää lukijalle tarjoa. Juoni on suoraa jatkoa edelliselle osalle, eli Putikovin joukot jahtaavat Metroa, joka taas hautoo heille ja heidän kanssaan sopivasti liittoutuneelle vanhalle viholliselle vartija Hiililuomalle kauheaa kostoa. Tämä kissa-hiiri-leikki jatkuu pitkitettynä kohti loppuhuipennusta, joka on vähällä muodostua antikliimaksiksi.

Välillä tosin maalataan yksi yhteiskunnallisen viestin sisältävä seinän peittävä graffititeoskin, mutta muuten kaikki tästä kapinallisesta taiteenlajista on jo kerrottu aikaisemmissa kirjoissa, eikä se enää ole kiinnostavaa. Kiinnostus on jotenkin kadonnut kirjoittajaltakin, kuten jo ylempänä totesin.

Metro henkilönäkin tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Parikymppinen nainen ei enää oikein tunnu uskottavalta roolissaan. Kostaa pitää ja mahdollisimman raa’asti. Vastapainoksi listimilleen vihollisille Metro huolehtii, että takin hihalle eksynyt muurahainen pääsee turvallisesti takaisin polulleen…

Hyvä, että Metro-trilogia nyt on valmis. Kirjailijakin huokaissee helpotuksesta?

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä
Tammi 2016. Äänikirjan lukija Outi Vuoriranta, kesto 6 h 35 min.
Painetussa kirjassa 262 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Metro-sarja:

Tyttö ja pommi
Tyttö ja rotta
Tyttö ja seinä