Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina

Kolmikymppisen Zackarias Levinin elämä on vauhdilla menossa kiville. Vaimo on jättänyt ja toimittajanpaikasta tukholmalaisessa sanomalehdessä on tullut potkut. Rahat ovat lopussa. Ainoa ratkaisu näyttää olevan vihoviimeinen oljenkorsi eli palaaminen äidin hoiviin Etelä-Ruotsiin. Voiko huonommin enää mennä? Kohentaakseen itsetuntoaan Zack uskottelee itselleen ja pian muillekin, että on oikeastaan vain vetäytynyt vihdoinkin kirjoittamaan kauan hautomaansa menestysromaania.

Paluu kotiseudulle ja nuoruuden maisemiin nostavat pintaan kaksitoista vuotta sitten tapahtuneet dramaattiset sattumukset. Yhdeksäntoistavuotiaana nuorukaisena Zack osallistui Lundin yliopiston luovan kirjoittamisen kurssille, johon oli huolella valittu toistakymmentä nuorta kirjallista lupausta. Kurssia veti häikäisevä ja ylistetty kirjailija Li Karpe, johon Zackin tuleva paras kaveri Adrian oli palavasti ihastunut jo ennen kurssin alkua. Zackin ja Adrianin lähipiiriin liittyvät pian myös lahjakas Betty sekä syrjäänvetäytyvä Fredrik.

Nelikko pääsee nopeasti Li Karpen suosioon ja sitä kautta nuorille avautuu poikkeuksellinen mahdollisuus henkilökohtaisesti tutustua Lundin ja koko Ruotsin ylpeyteen eli kirjailijalegenda Leo Starkiin. Eksentrinen Stark elää puolierakoituneena yliopistokaupungin kulttuurikerman keskellä ja tekee taianomaista luomistyötään. Zack ei ole vielä ehtinyt Starkin tuotantoon tutustua, mutta kerran tartuttuaan tämän esikoisromaaniin hän on mennyttä miestä. Mitä tekstiä! Mikä imu! Jotain vastaavaa Zack aikoo itsekin vielä jonain päivänä kirjoittaa.

Nykyhetkestä katsoen vuoden 1996 tapahtumat Lundissa näyttävät hämmentäviltä. Kirjailija Leo Stark katosi jäljettömiin, ja opiskelija Adrian Mollberg tuomittiin hänen murhastaan. Zackin kirjoittajaopiskeluporukka on kadonnut maailman tuuliin. Mutta murhasiko Adrian Leo Starkin, jonka ruumista ei ole koskaan löytynyt? Sitä Zack ei jaksa ystävästään uskoa. On aika kaivaa totuus esille. Sen Zack päättää tehdä ja kirjoittaa siitä samalla tulevan bestsellerinsä Syyttömän murhaajan. Mutta asioiden kaivelu ei taida olla pelkästään hyvä idea…

Suurin piirtein tällaisista lähtöasetelmista alkaa Mattias Edvardssonin romaani Melkein tosi tarina. En luokittelisi sitä varsinaiseksi dekkariksi, vaikka siinä murhaakin selvitellään. Rikosjuoni liittyy kyllä olennaisesti tapahtumiin, mutta jotenkin hauskan kierteisesti. Lukemisesta ja kirjoittamisesta kiinnostuneelle romaani on mukava herkkupala, jonka hotkaisee nopeasti. Mitään mullistavaa jälkeä siitä tuskin kuitenkaan jää mieleen.

Edvardsson siis kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa. Toinen on romaanin nykyhetki, vuosi 2008, jolloin Zack palaa nolosti äitinsä helmoihin ja aloittaa kirjaprojektinsa. Toinen on kirjoittajakurssivuosi 1996, jota lukija pääsee kurkistamaan Zackin romaanikäsikirjoituksen kautta. Asetelma on pulmallinen, ja sen Zackkin tunnistaa. Kuinka paljon hän oikeasti pystyy luottamaan omaan muistiinsa? Ovatko hänen muistikuvansa tapahtumien kulusta totuus? Ainakaan toiset, joita Zack onnistuu menneisyydestä tavoittamaan, eivät tunnu muistavan kaikkea täsmälleen samoin kuin hän. Tähän Edvardsson viitannee romaaninsa nimelläkin: kirjailija aina muokkaa totuutta. Juuri se on fiktion ydintä. Keskeinen kysymys on myös, kuinka paljon lukija voi luottaa Zackiin kertojana. Paljastaako hän kaiken rehellisesti?

Melkein tosi tarina muistutti minua ikisuosikistani Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -romaanista. Se ei ole läheskään yhtä runsas eikä valitettavasti yhtä lumoavan taidokaskaan, mutta ikään kuin ruotsalainen kevytversio teemasta. Nuoret opiskelijat kokeilevat nuoruuden huumassa siipiään, kokevat ensiaskeliaan rakkauden, seksin ja taiteen tekemisen saroilla. Mukana on ripaus salaperäistä tunnelmaa, jonkinlaista varkain kasvavaa uhkaa. Edvardssonilla on lisäksi mausteena lempeää huumoriakin. Zackin hahmo on helppo kuvitella jonkinlaiseksi kirjailijan ironiseksi omakuvaksi.

Idea romaanista, jossa kirjoitetaan romaania, jossa kirjoitetaan romaaneja, ei ole ainutlaatuinen, mutta Edvardsson saa kuvion toimimaan ihan mukavasti. Seassa on vielä metaviittauksia Melkein toteen tarinaankin, joten lukijalla on mahdollisuus iloita oivalluksistaan. Minua lämmittää aina, kun kirjan henkilöt suhtautuvat intohimoisesti lukemiseen, kirjoittamiseen ja kirjalliseen maailmaan ylipäätään.

Monen kaltaisensa teoksen tavoin Melkein toden tarinan heikkous on se loppu. Tunnelmaa on mukavasti tihennetty ja arvoitus tuntuu jossain vaiheessa kihelmöivältäkin, mutta loppuratkaisu on sitten jonkinlainen antikliimaksi kaikkineen.

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina (En nästan sann historia)
Suom. Tiina Ohinmaa.
Like 2017. 413 s.

Arvostelukappale.