Marko Immonen: Kuoleman koeaika

Ruotsalaisbestselleristi Stefan Ahnhem kertoi Ruumiin kulttuuri -lehden (4/2016) haastattelussa, että hänen kirjoissaan tapahtuu koko ajan jotain, joka kuljettaa juonta eteenpäin. Kaikki tylsät poliisitutkinnan rutiinit ynnä muut hidasteet on karsittu pois.

Kun luin Marko Immosen esikoisteosta Kuoleman koeaika, tuo Ahnhemin resepti nousi etsimättä mieleeni. Immosen yli neljäsataa sivua käsittävä romaani on täynnä jatkuvaa toimintaa, yllättäviä ja yhä uskomattomampia juonenkäänteitä. Palloja on ilmassa koko ajan niin monta, että lukijaa välillä hirvittää. Lähes kaikki pallot kuitenkin pysyvät kirjoittajan näpeissä. Onneksi.

Vähän päälle kolmikymppinen ekonomi Joonas Salmi selvittelee äitinsä kuolinpesää ja löytää vanhan kellastuneen lehtileikkeen, jossa uutisoidaan hänen isänsä Pertti Järvisen katoamisesta. Joonas on ymmällään. Hän on tiennyt vain, että isä on kuollut ennen hänen syntymäänsä. Juuri muuta äiti ei ole miehestään suostunut kertomaan. Mitä uutisen takana oikein on? Liittyykö isän kuolemaan jokin rikos?

Kuin kohtalon oikusta Virroilla sijaitseva PF-tuote etsii talouspäällikköä. Juuri saman firman palveluksessa ollessaan isä katosi yli kolmekymmentä vuotta sitten. Joonas kaipaa muutenkin elämänmuutosta, joten kun paikkaa tarjotaan hänelle, hän päättää tarttua siihen ja selvittää, mitä isälle oikein aikoinaan tapahtui.

Pikkupaikkakunnalla käy nopeasti ilmi, että Patriarkaksi kutsuttu Raimo Peltonen ja hänen poikansa, firmaa nykyään vetävä Casimir (!), hallitsevat pitäjää ja lähiseutuja kovin ottein. Sen on saanut tuta myös Tapio Jartti, paikallislehden entinen toimittaja. Omistajan kättä ei kannata purra eikä lehdistön vapaudesta ole tietoakaan. Kun Tapio kuulee, että Joonas penkoo PF-tuotteen varhaisia vaiheita, hän tarjoaa innokkaasti apuaan.

Melkoisen olemattoman vinkin perusteella Joonas ja Tapio pääsevät tuota pikaa tehtaalla harjoitettavan hämäräbisneksen jäljille, vaikka heillä ei ole pitkään aikaan hajuakaan, mitä merkillistä on kontillisessa muovisia imurinletkun haarapaloja. Niitä kun säilytetään visusti lukkojen takana sen ajan kun ne tehtaalla viivähtävät. Entä miten tämä kaikki liittyy isä-Pertin taannoiseen kohtaloon? Amatöörietsivät jäävät valitettavasti lähes verekseltään kiinni, mutta siitä juonenkäänteet vasta kunnolla saavat vauhtia. Seuraa täpäriä tilanteita, hurjia takaa-ajoja, murhia ja petoksia niin että hitaampia heikottaa.

Joonaksen ja Tapion seikkailut vyöryvät Virtojen ja lähipitäjien läpi lopulta aina Espanjaan asti. Ja kun kaikki näyttää jo selvältä ja siistiltä onnelliselta lopulta, seuraa vielä muutama mojova yllätys, joita tosin lukija on osannut aavistellakin. Myös menneisyyden juonilinja saadaan sievästi kerittyä kerälle.

Immosen esikoisteos pitää siis sisällään monia tuttuja aineksia. Mukana on harrastajaetsiviä, poliiseja, kansainvälisiä rikollisia ja ripaus vakoilutrilleriä ja kuten asiaan kuuluu, myös romantiikkaa. Sujuva kirjoitustyyli niin kielen, tarinankuljetuksen kuin rakenteenkin puolesta pitää huolen siitä, että lukijaa viedään kuin pässiä narussa kohtauksesta toiseen. Viis siitä, että suurin osa juonenkäänteistä ei kestä lähempää kriittistä tarkastelua, mitä uskottavuuteen tulee, sillä teoksen sisäisessä maailmassa ne toimivat miltei loppuun asti. Vasta aivan viime metreillä veto alkaa hiipua kenties siksi, että kaikella on sittenkin rajansa, myös lukijan halulla niellä yhä mahdottomampia kuvioita.

Suosittelen Kuoleman koeaikaa miehistä vauhtiseikkailua kaipaaville. Plussaa annan virkistävästä paikallisuudesta, sillä tämä taitaa olla ensimmäinen Virroille sijoittuva trilleri, jonka olen lukenut. Seutua on kuvattu hienosti. Mieluusti lukisin joskus lisää Immosen tekstiä!

Marko Immonen: Kuoleman koeaika
Myllylahti 2016. 416 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.