Timo Saarto: Kuoleman kuukausi

Vihaiset ja nälkäiset kulkukoirat vaeltelevat Helsingin märillä kaduilla marraskuussa 1917. Kruununmakasiinin liepeillä Alppu kiinnittää huomiota koirien kummalliseen käytökseen. Kun hän seuraa niitä makasiinin toiseen kerrokseen, häntä kohtaa veret seisauttava näky. Hysteerisesti huutava poika taas kiinnittää neljännen piirin miliisissä palvelevan Leo Waaran huomion. Pian makasiinissa makaavan ruumiin äärellä melskaa rikospoliisin komisario Asp apulaisineen. Aspin tyly käytös ja suoraviivainen tapa tutkia rikosta ärsyttävät paitsi Leoa myös irtisanottua poliisia Anders Autiota. Kumpikin alkaa tutkia tapausta omalla tahollaan toisistaan tietämättä ja ilman virallista valtuutusta.

Kivityömiehen kaunis leski Betty Blom, Alpun äiti, on joutunut vaikeuksiin. Entinen miesystävä Ivuli on heittäytynyt hankalaksi ja haluaisi ryhtyä parittamaan Bettyä. Itsensä myyminen on jo muutenkin Bettylle kova pala, eikä Ivulin alaiseksi joutuminen houkuta. Mutta mitä voi nainen tehdä? Pojalle ja itsellekin olisi hyvä saada jotain syötävää. Ajat ovat sodan saartamassa Suomessa ankarat, erityisesti kaupungeissa. Yllättäen Bettyn tueksi ilmaantuu itsellinen ja topakka Mirjam Drifva, Anders Aution vuokralainen, joka kantaa käsilaukussaan todistusta sukupuolisesta koskemattomuudestaan ja osallistuu iltaisin uskonnollisen yhteisön kiihkeätunnelmaisiin kokouksiin.

Suurin piirtein tällaisista alkuasetelmista lähtee Timo Saarron kolmas historiallinen dekkari Kuoleman kuukausi. Jo ennen kirjaan tarttumista huokailin tyytyväisyydestä, sillä vuoden 1917 marraskuu ja Helsinki ovat melkoinen miljöö dekkarille. Enkä joutunut pettymään. Saarto puhaltaa hienosti henkiin tuon sekasortoisen ja vaarallisen ajan kaikkine vivahteineen. Taustatyö on tehty huolella, eikä dekkarijuonessakaan ole valittamista.

Tilanteen yleistä sekavuutta kuvastaa vaikkapa juuri poliisiorganisaation tila. Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen suomalainen poliisiorganisaatio on ainakin Helsingissä käytännössä lakkautettu rikospoliisia lukuun ottamatta. Poliisin tilalle on perustettu miliisilaitos. Irtisanotut poliisit kokoontuvat edelleen harjoittelemaan epävirallisesti ja osa henkilöstöstä toimii edelleen jonkinlaisina puolivirallisina lainvalvojina, kuten Anders Autiokin. Hänet tosin on irtisanottu juuri rikospoliisista. Lisäksi kaupungissa toimii punaisten järjestyksenpitokaarti, ja suojeluskunnatkin ovat kovaa vauhtia muotoutumassa. Miliisin aseistukseen kuuluu vain Tokoin tuolinjalaksi pilkattu puupamppu. Sakilaisten ja muun levottoman aineksen takia Leo Waarankin olo tuntuu syystä levottomalta.

Leo Waara ja Anders Autio ovat siis Kuoleman kuukauden päähenkilöt, joiden näkökulmista yhä vaarallisemmiksi käyviä tapahtumia seurataan. Kuten arvata saattaa, jossain vaiheessa miesten polut risteävät, ovathan Helsingin kadut kuitenkin melkoisen kapeita, vaikka tiedonkulku ei aina kovin mutkatonta olekaan. Kun muutamien lisäruumiiden jälkeen päädytään loppuhuipennukseen, tapahtumat vyöryvät pidäkkeettömästi.

Pidin siis kovasti Kuoleman kuukaudesta. Se sopii mainiosti Nina Hurman ja Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvulle sijoittuvien dekkareiden lukijoiden yöpöydille. Ainoa minua kiusannut asia kirjassa oli, että Leo ja Anders ovat kovin samanoloisia henkilöitä. Lukiessani jouduin olemaan tarkkana, että tiesin, kumman sankarin matkassa milloinkin ollaan. Miesten osuudet kerrotaan kummatkin ulkopuolisen hän-kertojan avulla. Olisiko ollut mahdotonta valita toinen teoksen sankariksi ja kertoa hänen osuutensa minämuodossa? Silloin sekaantumisen vaara olisi poistunut ja miehet olisivat erottuneet selvästi eri persooniksi.

Timo Saarto: Kuoleman kuukausi
Karisto 2017. 310 s.

Arvostelukappale.