Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

Virpi Hämeen-Anttilan mainio historiallinen Kalle Björk -dekkarisarja on edennyt kolmanteen osaansa. Kuka kuolleista palaa sijoittuu vuoden 1921 loppukesään, vain joitakin viikkoja edellisen osan Käärmeitten kesä jälkeiseen aikaan. Karl Axel Björk puurtaa kolean kesän jälkeen jälleen sisäministeriössä muistioiden ja kokousten parissa. Naisasiat ovat edelleen levällään: ihana Katja on kadonnut Euroopan melskeissä maan alle vieden Björkin sydämen mennessään. Pikkuserkku Lisbet lähettää signaaleja syvenevästä kiinnostuksesta, eikä ystävän pikkusisko Idakaan vaikuta vastenmieliseltä. Mutta sitoutuminen kammottaa Kallea.

Perintökuviokaan ei ole varsinaisesti edennyt, ja Björk asustaa edelleen karun vaatimattomasti ja vain haaveilee mukavuuksista ja hienostuneesta ylellisyydestä, johon voisi pian olla varaakin. Sitten asia mutkistuu entisestään, kun Björkin jo kuolleeksi luultu isä yllättäen palaa kotiin ja alkaa vaatia jo kerran torjumaansa perintöä itselleen.

Päähenkilön yksityiselämä ei siis juurikaan etene tässä sarjan kolmannessa osassa, vaikka väitöskirja sentään taitaa olla pian kansissa. Myös sisäpoliittiset kiemurat, joita edellisessä osassa jo lupaavasti lämmiteltiin, ovat nyt visusti taka-alalla. Vasta aivan viimeisillä sivuilla annetaan lupaus, että seuraavassa osassa jälleen palataan asiaan tosissaan.

Ensimmäisestä osasta Yön sydän on jäätä saakka Björkiä vainonnut pahamaineinen rikollispomo Atamaani aiheuttaa jälleen kylmää hikeä niin Björkille kuin lukijalle, mutta karkuun pääsee Vahanaama harmillisesti tälläkin kertaa. Ei siis varsinaista edistystä silläkään suunnalla, vaikka Björk uhrautuu vierailemaan jopa bordellissa asian takia!

Varsinainen juoni on tälläkin kertaa monipolvinen ja kimurantti. Helsinkiläisiä on keväästä saakka piinannut tuhopolttaja, joka on sytytellyt erilaisia rakennelmia tiheään tahtiin. Tekijästä ei ole tietoa. Onneksi on sentään säästytty ihmishenkien menetyksiltä. Tilanne muuttuu, kun Hietalahdessa poltetaan Pedersenin laivanvarustamon toimisto. Raunioista löytyy pahoin palanut ruumis, jota joidenkin tuntomerkkien perusteella päätellään toimiston konttoripäällikkö Juveliukseksi. Toimiston kassakaappi on murrettu auki ja sieltä on kadonnut merkittävä määrä arvokasta omaisuutta. Juveliuksella on ollut myös iso henkivakuutus, jonka korvaussummaa on nostettu kevättalvesta.

Murhapoltossa on muitakin Björkiä ja Helsingin rikospoliisia askarruttavia piirteitä. Miten mies on saanut raahattua paikalle useita kanistereita palavaa nestettä kenenkään huomaamatta? Miksi ruumis on pöydän alla? Miksi se on räjäytetty? Oikeuspatologi Krogiuksellakin on vielä lisättävää epäilysten listaan.

Tutkinta lähtee etenemään kahta linjaa. Ensinnäkin on Helsingin yössä hiiviskelevä tuhopolttaja. Kuka hän on? Mikä ajaa häntä sytyttämään tulipaloja? Miksi hän on yllättäen muuttanut toimintatapaansa? Jälleen Björkin naamiointitaidoista on hyötyä. Tosin hän joutuu kohtaamaan omat painajaisensa pariinkin otteeseen ennen kuin tuhopolttaja on onnistuttu nappaamaan.

Toinen suunta tutkimuksille on Juveliuksen arvoitus. Kuoliko konttoripäällikkö tulipalossa? Jos ei kuollut, kuka uhri oli ja miksi tutkijoita yritettiin tarkoituksellisesti hämätä? Miksi Juveliuksen leski vaikuttaa perin vastahakoiselta tekemään yhteistyötä poliisin kanssa? Kuka on kauniskasvoinen mies, joka vierailee Juveliusten tyhjässä asunnossa? Kuvioon tuntuu liittyvän monenlaista hämärää, josta poliisin on hankala saada otetta. Luvat kotietsintään ovat kiven alla, kun asukkaita ei suoraan epäillä mistään konkreettisesta, ja muutenkin aikaa tuntuu kuluvan hukkaan. Tutkintamenetelmät ovat ylipäätään tuskastuttavan tehottomia. Pääsevätkö konnat livistämään tällä kertaa?

Kaikki, mistä olen aiemmissakin Kalle Björk -sarjan dekkareissa pitänyt, on tallella: huolellinen miljöökuvaus, joka herättää menneen Helsingin eloon, yksityiskohtien ja suurten linjojen hallinta, henkilökuvaus, juonenrakentelu ja ihana, vanhoilla sanoilla ja tyylillä terästetty kieli. Kuitenkin jälkimaussa viipyilee aavistus jarruttelusta. Tämäkin dekkari on haluttu kirjoittaa, mutta tuntuu, että sekä kirjoittajan että lukijan sormet syyhyävät jo kovasti sen varsinaisen ison jutun, Ritavuoren murhan, takia. Toivottavasti tosiaan jo seuraavassa osassa!

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa
Otava 2016. 348 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.