Karin Erlandsson: Kuolonkielot

Maarianhaminassa Nya Åland -lehden kulttuuritoimittajana työskentelevän Karin Erlandssonin toinen romaani Kuolonkielot sijoittuu hänen synnyinkaupunkiinsa Uuteenkaarlepyyhyn ja vuoteen 1992. Erlandssonin esikoisromaani Minkkitarha (Schildts & Söderströms 2014) oli ehdolla Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2015. Minkkitarhaa en ole lukenut, mutta blogikuvausten perusteella (esimerkiksi Lumiomena-blogissa) se vaikuttaa hienovireiseltä ihmissuhderomaanilta ja taitavalta ajankuvaukselta.

Kuolonkieloissa ovat vahvasti mukana nämä molemmat elementit, ja olenkin hieman hämmentynyt siitä, että teosta tunnutaan markkinoitavan rikosromaanina. Suomennoksen nimi vaihtui jo kustantajan kevätkatalogin ilmestyttyä ’Ilkityöstä’ ’Kuolonkieloiksi’. Ruotsinkielinen nimi Missdåd kääntyy suoraan ’ilkityöksi’, mutta myös sivumerkitys ’synti’ olisi mielestäni toiminut nimenä hyvin. Kansikuva viittaa suoraan maastossa makaavaan kalvakkaan ruumiiseen. Lisäksi teos lähetettiin Vuoden johtolanka 2017 -kilpailuun. Viimeksi mainittu on toki ymmärrettävää, sillä kilpailu on hyvin avoin ja dekkarin tai jännityskirjan määritelmä joustaa. Monet voittajat ovat löytyneet vuosien varrella myös genren liepeiltä.

Vastavalmistunut helsinkiläinen toimittaja Sara Kvist on saanut kesätoimittajan pestin Uudenkaarlepyyn paikallislehdestä. Sara on onnenpotkusta kaikin puolin tyytyväinen, koska nyt hän voi myös viettää aikaa uuden miesystävänsä, talliyrittäjä Robertin kanssa. Ensimmäinen työpäivä osuu juhannusaattoon, ja kesätoimittajalle sysätään rutiinikeikka kierrellä seudun juhannustapahtumissa kuvaaja Oskarin kanssa.

Samaan aikaan neljä nuorta lähtee omiin juhannusjuhliinsa meren rantaan syrjäiseen niemenkärkeen. Juhlinta loppuu kuitenkin alkuunsa, kun ison kiven takaa löytyy kuollut nainen. Poliisin ja ambulanssin liikkeet pikkukaupungin keskustassa herättävät kiinnostusta, ja Sara ja Oskarkin saavat jutusta vihiä. Juhannusnumeron pääjuttu saattaakin vaihtua lennossa.

Saran ja toimituksen lisäksi keskeisiä henkilöitä romaanissa ovat torin laidalla kerrostalossa asuva jalkojaan poteva Lea, jolla on aikaa tarkkailla pikkukaupunkia ja sen asukkaita herkeämättä, sekä paikkakunnan uusi pappi Linna Smeds. Linna on ensimmäisiä naispappeja seudulla ja saa ikäväkseen huomata, että tienraivaajana toimiminen saattaa olla arvaamattoman raskasta.

Koska pikkukaupungissa ollaan, käy ilmi, että niemenkärjestä kuolleena löytynyt nainen on paikkakuntalaisia, itse asiassa miltei kaikkien tuntema kunnollinen perheenäiti. Mutta miksi nainen ei ollut kesäkurssillaan, kuten oli kaikille kertonut? Mitä hän oli tehnyt niemellä alkukesän päivinä? Kuka ajoi kaupungin läpi rämisevällä autollaan keskellä yötä?

Perinteinen dekkari Kuolonkielot ei missään nimessä ole. Kuolema, tappo, järkyttää perin juurin pikkukaupungin tasapainoa. Pinnan alle kätketyt salaisuudet alkavat nousta esiin, mutta mitään varsinaista karmaisevaa sieltä ei putkahda. Rikosta ei tutkita, eikä poliisityötä kuvata paria sanaa enempää. Sara ei myöskään ole mikään murhaa innokkaasti penkova sensaatiojournalisti, joka ratkaisisi jutun poliisin nenän edestä. Saran oman elämän vaikeudet nousevat enemmänkin etualalle kuin naisen kuolema.

Pikkukaupunki ja pikkukaupunkilaisuus nousevat teoksen teemoiksi. Niitä väkivaltainen kuolema hämmentää rajustikin, ja pikkusieluisuus ja avaramielisyys saavat ottaa mittaa toisistaan. Tämän vähäeleisessä ja tarkkanäköisessä kuvaamisessa Erlandsson näyttää oivallisesti kyntensä.

Karin Erlandsson: Kuolonkielot (Missdåd)

Suom. Taija Mård.
Kustantamo S & S. 263 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas