Sivut

tiistai 15. elokuuta 2017

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö



Psykopatologinen epidemia, Vanhan Vaasan kirkkorauniot maanalaisine käytävineen, paikallinen legenda itkevästä ja kuiskaavasta tytön haamusta, Vaasan palo, perhoset muodonmuutoksen symboleina, salaperäiset uskonnolliset lahkot uhrimenoineen.

Kaikesta tästä materiaalista Marko Hautala, Suomen Stephen Kingiksikin tituleerattu kauhugenreen vahvasti kallellaan oleva vaasalaiskirjailija, on koonnut tiheätunnelmaisen kauhuromaanin Kuiskaava tyttö. Kyseessä on tekijänsä kuudes romaani, ja hänen aiemmasta tuotannostaan olen lukenut muutama vuosi sitten Unikoira-nimisen teoksen. Sen imuun en ole aivan päässyt, mutta lieneekö syynä tieteisfiktion osuuden karsiminen vai paikallisen mytologian korostuminen, että Kuiskaava tyttö kyllä imaisi pelottavaan maailmaansa.

Kuiskaavan tytön kannen varoitus ”Lue omalla vastuullasi” saa painavuutta romaanin tarinasta. Yksi teoksen keskeisistä ideoista on nimittäin psykopatologiseksi epidemiaksi kutsuttu ilmiö, jossa psyykkiset oireet, kuten hallusinaatioiksi tulkitsemani kuiskausten kuulemiset ja korvakäytävän ankara kutiaminen, tarttuvat henkilöltä toiselle. Tartunnan saa, jos keskustelee oireista niistä kärsivän henkilön kanssa tai lukee aihetta käsittelevää tekstiä, kuten päiväkirjamerkintöjä tai kirjeitä. Jos siis alat kirjan luettuasi nähdä epätavallisen paljon yöperhosia tai kuulla kuiskintaa vasemman korvasi viereltä, olet voinut saada tartunnan.

Tapahtumat käynnistyvät Helsingissä, kun yksityisen psykoterapiakeskus Säteen terapeutti Mäkilä murhataan työpaikallaan. Työkaveri Anton saa vinkin, että Mäkilä on jättänyt hänelle ennen kuolemaansa punaisen kansion, johon Antonin tulee tutustua, jos Mäkilän käy huonosti. Kenet Mäkilä on päästänyt vastaanotolle tappamaan hänet? Pian Anton suuntaa Vaasaan, mistä Mäkilä on vuotta aiemmin joutunut lähtemään muualle töihin. Entisen työpaikan sihteeri välittää Antonille lisää materiaalia Mäkilältä.

Vaasassa opiskelee myös Antonin tytär Iida, jota hän ei ole tavannut yli kymmeneen vuoteen. Antonin kauhistukseksi Iidan nimi putkahtaa esiin Mäkilän aineistosta, jossa hän kuvailee tutkimiaan tapauksia. Niissä nuoret naiset kärsivät identtisistä psyykkisistä oireista, joissa potilas kuulee vasemman korvansa vierestä tauotonta puhetta, kuiskintaa, joka vähitellen tekee potilaan hulluksi.

Vanhan Vaasan kirkonraunioilla alkaa tapahtua pelottavia asioita, ja mitä enemmän Anton Vaasassa koettaa selvittä Iidan olinpaikkaa ja Mäkilän muistiinpanoihin liittyviä yksityiskohtia, sitä uhkaavammaksi tunnelma muuttuu. Lopulta Anton joutuu itsekin kamppailemaan hengestään paikassa, jonka olemassaolosta liikkuu kiistanalaisia tietoja.

Kuten olen aikoinani Unikoirasta kirjoittanut, Hautalalla on tässäkin teoksessa paljon erilaisia aineksia. Nyt ne pysyvät mielestäni paremmin hallinnassa ja kokonaisuudesta muodostuu johdonmukaisempi. Teoksen sisäinen maailma on ehyt ja uskottava sekä ennen kaikkea kiinnostava. Hautala myös lisää kierroksia maltillisesti ja tihentää kauhutunnelmaa taitavasti lukijaa manipuloiden. Lukija on nimittäin juuri aavistuksen edellä Antonia ja joutuu henkeään pidätellen seuraamaan, miten tämä astelee ansoihin pahaa liian lievästi aavistellen.


Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
Tammi 2016. 255 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti