Pohjois-Suomen uusi Arto Paasilinna, Mikko-Pekka Heikkinen, on armoitettu tarinaniskijä ja sanansäilän
mestari. Poromafia on toinen
Heikkiseltä lukemani romaani. Jo Jääräpää kutkutteli nauruhermojani
muikeasti riemastuttavalla kunnallispoliittisella satiirillaan. Poromafiassa Heikkinen lisää kierroksia
kirjoittamalla aivan mainion keitoksen, jossa mafia kohtaa liivijengin.
Miljöönä toimii Suomen Utsjoki.
Nelihangan mahtisuku on useamman miespolven ajan pitänyt
komentoa Utsjoen paliskunnassa. Suvun päämies Jonás-Guhtur Nelihanka on kuin Kummisedän Vito Corleone mahtipontisine
luksusasuntoineen ja korskeine maastureineen. Mahti perustuu vahvimman
oikeuteen, jota pönkitetään mafiatyyliin kunniakysymyksillä ja
suojelurahajärjestelmillä. Ken asettuu Nelihankoja vastaan, saa sen karvaasti
tuta, kuten poroisäntä Ville Poikkipää, jonka Jonás-Guhtur yhdeksän vuotta
aikaisemmin suisti jyrkänteeltä rotkoon. Ainakin, mikäli sitkeisiin huhuihin on
uskominen. Ja miksei olisi.
Valta ja vauraus olisivat täydellisiä, ellei Nelihangan
perheen yhtenäisyys olisi muutamaa vuotta aikaisemmin pahasti säröillyt.
Jonás-Guhturin rakastettu esikoispoika Jouni-Sammeli oli luopunut perheen
neuvonantajan tehtävästään ja ilmoittanut, ettei aio jatkaa isänsä paikalla
paliskunnan johtajana. Jouni-Sammelilla oli oma unelma elettävänä, kuten hän
asian isälleen muotoili.
Takakansiteksti paljastaa jo, mikä Jouni-Sammelin unelma on,
ainakin päältä katsoen: hän on perustanut Utsjoelle maailman ensimmäisen
moottorikelkkajengin, Ahma SC:n, joka toimii kuten mikä hyvänsä liivijengi.
Itse hän heiluttaa presidentin nuijaa (eli vasaraa, jonka kahva on verhottu piisaminnahalla),
ja varapresidenttinä häärii hänen serkkunsa Rasmus. Osa kerholaisista on
suomalaisia, kuten lukion biologianopettaja Angeli ja paikallisen
moottorikelkkahuollon omistaja Kimmo.
Jouni-Sammelin kelkkajengi karvastelee katkerasti
Jonás-Guhturia, joka pitää koko touhua lapsellisena uhitteluna, mutta myös paikallista
virkavaltaa eli ylikonstaapeli Teppo Mularia ja hänen innokasta työpariaan
Tenorantaa. Mulari on päättänyt kitkeä liivijengin juuriaan myöten, koska on
avuton Nelihangan mafiajärjestön edessä. Junantuomalle poliisille on jo uran
alkumetreillä osoitettu paikkansa, josta ei kannata pyristellä.
Jouni-Sammelilla on kuitenkin muukin päämäärä kuin ajella
kairassa komealla moottorikelkalla lumen kimallellessa ja ottaa itsestään
hienoja selfieitä jaettavaksi Ahma SC:n sometileillä. Hän on päättänyt murentaa
isänsä mafian vallan Utsojoella ja palauttaa elinkeinon niille poroisännille,
joilta se on vuosien mittaan syöty alta Nelihangan tokan kalutessa viimeisetkin
jäkälät tunturien kupeilta. Siihen tosin tarvitaan vertaansa vailla oleva
juoni… Useammallakin osapuolella on lopulta kirjaimellisesti kovat piipussa,
kun Utsjoen herruudesta kamppaillaan. Ruumiitakin tulee.
Kumppanikseen Jouni-Sammeli saa epätodennäköisimmän kaikista
eli Ville Poikkipään lesken Sáran, yksinhuoltajaporoisännän, jolla on ekonomin
paperit. Parisuhteen kehittymisen kuvauksessa Heikkinen näyttää taas kyntensä. Määrätietoinen,
itsellinen Sára on uljaalle jengipresidentille miltei saavuttamaton unelma.
Hulvattoman, absurdeja käänteitä saavan tarinan ja
herkullisten yksityiskohtien alla on kuitenkin vakavaa asiaa muun muassa
saamelaiskulttuurin väistämättömältä näyttävästä katoamisesta, perinteisten
elinkeinojen perikadosta, ahneudesta ja mukavuudenhalusta,
virkakoneiston korruptoituneisuudesta ja sosiaalisen median
varjopuolista.
Mikko-Pekka
Heikkinen: Poromafia
Johnny Kniga 2016. 382 s.
Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.
Johnny Kniga 2016. 382 s.
Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti