Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia

Pohjois-Suomen uusi Arto Paasilinna, Mikko-Pekka Heikkinen, on armoitettu tarinaniskijä ja sanansäilän mestari. Poromafia on toinen Heikkiseltä lukemani romaani. Jo Jääräpää kutkutteli nauruhermojani muikeasti riemastuttavalla kunnallispoliittisella satiirillaan. Poromafiassa Heikkinen lisää kierroksia kirjoittamalla aivan mainion keitoksen, jossa mafia kohtaa liivijengin. Miljöönä toimii Suomen Utsjoki.

Nelihangan mahtisuku on useamman miespolven ajan pitänyt komentoa Utsjoen paliskunnassa. Suvun päämies Jonás-Guhtur Nelihanka on kuin Kummisedän Vito Corleone mahtipontisine luksusasuntoineen ja korskeine maastureineen. Mahti perustuu vahvimman oikeuteen, jota pönkitetään mafiatyyliin kunniakysymyksillä ja suojelurahajärjestelmillä. Ken asettuu Nelihankoja vastaan, saa sen karvaasti tuta, kuten poroisäntä Ville Poikkipää, jonka Jonás-Guhtur yhdeksän vuotta aikaisemmin suisti jyrkänteeltä rotkoon. Ainakin, mikäli sitkeisiin huhuihin on uskominen. Ja miksei olisi.

Valta ja vauraus olisivat täydellisiä, ellei Nelihangan perheen yhtenäisyys olisi muutamaa vuotta aikaisemmin pahasti säröillyt. Jonás-Guhturin rakastettu esikoispoika Jouni-Sammeli oli luopunut perheen neuvonantajan tehtävästään ja ilmoittanut, ettei aio jatkaa isänsä paikalla paliskunnan johtajana. Jouni-Sammelilla oli oma unelma elettävänä, kuten hän asian isälleen muotoili.

Takakansiteksti paljastaa jo, mikä Jouni-Sammelin unelma on, ainakin päältä katsoen: hän on perustanut Utsjoelle maailman ensimmäisen moottorikelkkajengin, Ahma SC:n, joka toimii kuten mikä hyvänsä liivijengi. Itse hän heiluttaa presidentin nuijaa (eli vasaraa, jonka kahva on verhottu piisaminnahalla), ja varapresidenttinä häärii hänen serkkunsa Rasmus. Osa kerholaisista on suomalaisia, kuten lukion biologianopettaja Angeli ja paikallisen moottorikelkkahuollon omistaja Kimmo.

Jouni-Sammelin kelkkajengi karvastelee katkerasti Jonás-Guhturia, joka pitää koko touhua lapsellisena uhitteluna, mutta myös paikallista virkavaltaa eli ylikonstaapeli Teppo Mularia ja hänen innokasta työpariaan Tenorantaa. Mulari on päättänyt kitkeä liivijengin juuriaan myöten, koska on avuton Nelihangan mafiajärjestön edessä. Junantuomalle poliisille on jo uran alkumetreillä osoitettu paikkansa, josta ei kannata pyristellä.

Jouni-Sammelilla on kuitenkin muukin päämäärä kuin ajella kairassa komealla moottorikelkalla lumen kimallellessa ja ottaa itsestään hienoja selfieitä jaettavaksi Ahma SC:n sometileillä. Hän on päättänyt murentaa isänsä mafian vallan Utsojoella ja palauttaa elinkeinon niille poroisännille, joilta se on vuosien mittaan syöty alta Nelihangan tokan kalutessa viimeisetkin jäkälät tunturien kupeilta. Siihen tosin tarvitaan vertaansa vailla oleva juoni… Useammallakin osapuolella on lopulta kirjaimellisesti kovat piipussa, kun Utsjoen herruudesta kamppaillaan. Ruumiitakin tulee.

Kumppanikseen Jouni-Sammeli saa epätodennäköisimmän kaikista eli Ville Poikkipään lesken Sáran, yksinhuoltajaporoisännän, jolla on ekonomin paperit. Parisuhteen kehittymisen kuvauksessa Heikkinen näyttää taas kyntensä. Määrätietoinen, itsellinen Sára on uljaalle jengipresidentille miltei saavuttamaton unelma.

Hulvattoman, absurdeja käänteitä saavan tarinan ja herkullisten yksityiskohtien alla on kuitenkin vakavaa asiaa muun muassa saamelaiskulttuurin väistämättömältä näyttävästä katoamisesta, perinteisten elinkeinojen perikadosta, ahneudesta ja mukavuudenhalusta,

virkakoneiston korruptoituneisuudesta ja sosiaalisen median varjopuolista.

Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia
Johnny Kniga 2016. 382 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.