Pauliina Lindholm: Komendantti

”Elämä täällä on onnellista, olemme kuin matkalla jonnekin, emme vielä perillä.”

Kaksi vuotta sitten Otava julisti Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi romaanikilpailun, jossa vaatimuksina olivat Suomen historiaan liittyvä aihe ja kirjailijan ensikertalaisuus (ks. tarkemmin täältä.) 10 000 euron palkinnon ja kustannussopimuksen nappasi helsinkiläinen graafikko Pauliina Lindholm romaanillaan Komendantti. Ansiosta tuli palkinto! Aivan upea romaani!

Eletään vuotta 1748. Ruotsin suurvalta-aika alkaa olla taakse jäänyttä. Suuri Pohjan sota on käyty yli kaksikymmentä vuotta sitten, mutta sen jäljet näkyvät paitsi valtakunnan supistuneilla kartoilla myös Suomen kamaralla elävän rahvaan arjessa. Lähes joka perhe on saanut omakohtaisesti kokea sodan kauhut. Isonvihan aikana venäläiset joukot ryöstivät ja tuhosivat armotta kaiken tielleen osuneen, ja sitten tulivat nälkävuodet. Hattujen sota ja pikkuvihan aika 1740-luvun alussa toistivat vielä kuvion.

Uusien Venäjän hyökkäysten torjumiseksi Ruotsissa tehtiin päätös uudenaikaisen linnoitusjärjestelmän rakentamisesta Suomenlahdelle, myös Helsingin edustalle. Laivastoon ja linnoituksiin perustuvan puolustusjärjestelmän avulla Ruotsi säilyttäisi asemansa alueella. Helsingin edustan saarten linnoittaminen tekisi kaupungista käytännössä valloittamattoman ainakin mereltä käsin.

Tämän mittasuhteiltaan käsittämättömän urakan saa vastuulleen Augustin Ehrensvärd, toisen polven aatelinen ja valistusmies kiireestä kantapäähän. Omakohtaiset sotakokemukset katastrofaalisesti päättyneestä Hattujen sodasta piinaavat oppinutta ja sivistynyttä miestä painajaisunien muodossa. Pitkät päivät täyttyvät ankarasta työstä. Linnoitusten rakentamiseen uppoaa valtavat määrät rahaa, ja hanke on alituiseen poliittisten vastustajien hampaissa. Suomesta käsin kuninkaan pitäminen myötämielisenä on kovan työn takana sekin.

Näin esitettynä Lindholmin romaanin aihe alkaa nopeasti kuulostaa puisevalta ja pölyttyneeltä, mahtipontiseltakin. Mutta sellainen se ei todellakaan ole, kaukana siitä! Yllä kertomani on vain taustaa tarinalle ja sen henkilöille, ja olen sen pääosin kaivanut esille muistiani verestääkseni muista lähteistä kirjan kannet suljettuani. Lindholm puhaltaa henkilönsä eloon verrattomalla tavalla, ja historialliset faktat kannattelevat tarinaa huomaamattomana tukirankana, vaivihkaa mutta toki tarpeellisena.

Lukija tapaa kiireisen ja huolten painaman Komendantin nimellä kirjassa kulkevan Ehrensvärdin linnoitustyömaan arjen keskeltä. Asumus on väliaikainen ja vailla Komendantin aseman edellyttämää loistoa, mutta mukava ja linnoitustyöntekijöiden telttaviritelmiin verrattuna ylellinen. Uskollinen palveluskunta huolehtii isäntänsä hyvinvoinnista kaikin mahdollisin tavoin. Ehrensvärdin kylmäkiskoinen vaimo ja pariskunnan ainoa lapsi, isänsä silmäterä pikkuinen Carl, ovat edelleen Tukholmassa, ja kaiken työn lomassa mies koettaa hankkia mantereen puolelta riittävän tasokkaan asumuksen perheelleen.

Yksinäisellä luodolla asustelee vanha kalastaja Andersson orvon pojantyttärensä, seitsemäntoistavuotiaan Annan kanssa. Fafalla on hallussaan vanhan kansan parantajan taitoja, jotka olisi hyvä saada siirrettyä eteenpäin. Onko Annasta arvokkaan tiedon haltijaksi? Ahkera ja töissään taitava tyttö on luonnollisesti kiinnostuneempi rakkausasioista kuin yrttimaan saloista. Kaunis ja käheänauruinen Anna-neito kuitenkin kiinnittää yllättäen itsensä Komendantin huomion, ja herraseurassa tämä julistaa olevansa rakastunut. Hän haluaa piirtää Annan! Mutta miten saada epäluuloinen vanha Andersson taipumaan herrojen kotkotuksiin?

Varsinainen juoni Komendantissa on hyvin löyhä. Otteet Ehrensvärdin (kuvitteellisesta?) päiväkirjasta ja kirjeistä arvovaltaisille ystäville ja vihollisille elävöittävät kerrontaa, jossa yhtenä pääjuonteena on linnoitustyömaan paikoin tuskallisen vaikea eteneminen. Keväällä 1748 työmiesten keskuuteen leviää ankara täivitsaus, jonka yhteydessä puhkeaa kuumetautiepidemia. Huhut lähtevät nopeasti liikkeelle. Kalastaja Andersson ojentaa auttavan kätensä linnoituksen välskärille, mutta vaikka sairaus voitetaan, huhumylly jatkaa pyörimistään hurjin seurauksin.

Toisaalta seurataan episodimaisesti Komendantin ja Annan tuttavuuden etenemistä. Asetelma on mielenkiintoinen, ja sen avulla Lindholm saa avattua linnoitustyömaata ja sen vaikutuksia ympäröivään yhteisöön monelta suunnalta. Kaivattuja työtilaisuuksia tarjoutuu monille kipeästi työtä tarvitsevalle, mutta olosuhteet ovat nykymittapuulla karmaisevat. Suomenlinnan bastioneja ja muureja katselee tämän romaanin jälkeen aivan uusin, kunnioittavammin silmin!

Lindholm kirjoittaa suomalaisten rakastamaa genreä eli historiallista romaania raikkaalla otteella, omalla tyylillään ja äänellään. Pidin erityisesti paitsi teoksen rakenteesta myös Lindholmin tavasta käyttää kieltä. Sanastossa vilahtelevat vanhat rakentamisen ja merenkäynnin sekä sodan termit, mutta niiden rinnalla on hiottuja, kauniita lauseita. Kun tarvitaan suorasukaisia ilmauksia, niitäkään ei kaihdeta. Latinan taitoa minulla ei ole, mutta onneksi Google auttaa naista hädässä. Loppuun on liitetty mittava lähdeluettelo, jonka laajuus ei lukijaa yllätä. Romaani on vaatinut hurjan taustatyön ja sulattelun. Niin vaivaton se on lukea.

Teoksen Ehrensvärd on moniulotteinen hahmo, eikä Lindholm säästele yhtään, vaan näyttää kunnioitetun Komendantin myös raadollisena, inhimillisenä hahmona, kirjaimellisesti housut kintuissakin. Rahvaan oloja ei romantisoida, jossei sorruta turhaan inhorealismiinkaan. Komendantti on kypsä ja komea esikoisromaani, joka antaa lupauksen hienosta kirjallisesta urasta!

Pauliina Lindholm: Komendantti
Otava 2017. 299 s.

Arvostelukappale.