Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus

Dan Brownin Da Vinci -koodi (WSOY 2004) lienee tunnetuin erilaisista uskonnollisten pyhien kirjoitusten tai muiden pyhäinjäännösten ja niihin liittyvien salaliittojen etsintöjen ja paljastumisuhkien ympärille rakennetuista jännitysromaaneista, mutta samaa aihetta käsittelevät myös muun muassa Tom Egeland Ympyrän päässä (Bazar 2003), Kate Mosse Labyrintissa (Otava 2007) ja espanjalainen Javier Sierra romaanissaan Ehtoollisen salat (Bazar 2006). Ovatpa kuviota sivunneet myös suomalaiset Anssi Asunta ja Harri Närhi teoksissaan Kolmas aikakirja (Teos 2005) ja Toisten tähtien tähden (WSOY 2006), vaikka heidän näkökulmansa eroaakin melkoisesti muista edellä mainituista. Uudempia esimerkkejä löytynee pinoittain.

Tähän jatkumoon on suomalainen Samuel Davidkin sijoittaa esikoisromaaninsa Esikoisten lunastus. Tuoreutta Davidkinin romaaniin tuo sen sijoittuminen nykypäivän Helsinkiin ja suomalais-juutalaisen perinteen tuominen jännitysjuonen keskiöön. Valitettavasti kirjoittaja on kuitenkin tullut haukanneeksi liian suuren palan lähtiessään nivomaan kotimaisen poliisidekkarin ja kansainvälisen salaliittoteoriajännärin aineksia yhteen. Niiden toimivaksi saaminen lienee melkoinen haaste kokeneellekin konkarille.

Helsingin rikostorjuntayksikössä työskentelevän Leo Askon työpaikka on katkolla, kun on jälleen aika tehostaa toimintaa ja etsiä säästöjä. Asko on saanut työpaikkansa erityislaatuisten taitojensa ansiosta: hänellä on kyky tehdä rikospaikoista huomioita, joita toiset eivät huomaa, mutta edellytyksenä on, ettei hänellä ole mitään ennakkotietoja tutkittavasta tapauksesta. Viime aikoina Askon aavistelut ovat menneet pieleen, ja on oletettavaa, että hänet siirretään seuraavaksi johonkin tuottavampaan yksikköön.

Viimeinen oljenkorsi on tehtävä, jossa Askon pitää saada jotain irti oudosta tyhjästä Korkeavuorenkadulla sijaitsevasta vuokra-asunnosta. Asko tuntee häivähdyksen tutusta tuoksusta ja tekee pari näköhavaintoa (jotka jokainen tekninen tutkija olisi tehnyt myös), ja saa niiden ja entisen työparinsa avulla tehtyä päätelmän, että asunnossa on majaillut joku hasidijuutalainen. Askon pomoilla taas on tietoa, että asunnossa on majaillut Siiliksi kutsuttu mies, jota on epäilty osalliseksi useampaan isoon rikosjuttuun mutta vahva näyttö miestä vastaan puuttuu. Nytkään ei siis ole tietoa mistään rikoksesta. Miten Siili liittyy juutalaisiin?

Davidkin lähtee siis varsin uskaliaasti liikkeelle luottaen siihen, että lukija jaksaa uskoa vielä jotain oikeasti jännittävääkin alkavan tapahtua. Minun oli tuskastuttavan vaikea päästä Davidkinin verkkaisen ja epäuskottavan juonenkehittelyn matkaan, ja luovuttaminen oli lähellä.

Leo Asko ja hänen juutalainen kollegansa Daniel jatkavat ’tutkimuksiaan’ esimiesten suoria kieltoja uhmaten. Jäljet johtavat miehet erilaisten sattumien ja kohtalokkaitten käänteiden kautta jahtaamaan juutalaisten mittaamattoman arvokasta perintöä, joka vastoin kaikkia odotuksia näyttää olevan kätkössä jossain Helsingissä. Kuten lajityypille on ominaista, matkan varrella törmätään paitsi häikäilemättömiin vastustajiin myös pitkäpiimäisiin selostuksiin kulttuurihistorian saloista (ei sillä, etteivätkö historia ja kulttuuri olisi kiinnostavia, mutta miten saada ne luontevaksi osaksi jännitysromaania?).

Arvoituksen johtolangat ja niiden sisältämien vinkkien ratkominen ovat lopulta tärkeämpiä kuin itse lopputulos. Tälläkin kertaa vinkit, joiden avulla aarre lopulta löytyy, on kätketty paljon itse aarretta vaivalloisemmin löydettäviin paikkoihin. Loppu on sekin lajityypille ominaisesti jonkinlainen antikliimaksi, mutta sitä ennen toki kamppaillaan saaliista kiivaasti.

En myöskään antaisi Davidkinille ihan puhtaita papereita dialogin ja toimintakohtausten luontevuudesta. Notkeutta keskusteluihin ja selittämisen tilalle näyttämistä.

Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus
Johnny Kniga 2016. 301 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Luin siis kirjan jo viime vuonna. Sen jälkeen on ehtinyt ilmestyä jo toinen Leo Asko -trilleri eli Sodomasta pohjoiseen (Johnny Kniga 2017).