Pinttyneenä himolukijana sitä jo näillä vuosikymmenillä
kuvittelee tietävänsä aika tarkkaan, millaisista kirjoista pitää ja millaiset
taas eivät ole lainkaan minua varten kirjoitettuja. Pidän melko perinteisestä
proosakerronnasta. Jos romaanikonventioita ja kerrontaa kovin rohkeasti
rikotaan, tuntuu minusta usein, että nyt haetaan tarkoituksellisesti jotain
hienoa ja epätavannomaista. Alkaa tuntua teennäiseltä. Pahinta on, jos koen
tekstin ’tekotaiteellisena’, kikkailuna. Se saa niskakarvani pystyyn!
Jostain syystä olen ajatellut, että Selja Ahavan teokset ovat liian vaikeita minulle. Myönnän, että Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus,
2015), on karkottanut minut luotaan nimellään. Ensin arvelin, että kyseessä on
runokokoelma, mutta romaani se on. Mutta kirjan nimi saa sisäisen
kielipoliisini heristämään uhkaavasti pamppuaan! Saan näppylöitä
sisustusohjelmista, joissa hyllyille on mukava ’laittaa asioita’. Asiat ovat
abstrakteja. Hyllyille laitetaan esineitä. Entäs tuo tippuminen sitten? Vain
nesteet voivat tippua. Esineet putoavat. Asioista en tiedä. Runoissa ne
voinevat tippua. Ihmettelettekö vielä, että kirja on lukematta?! Oma taitaa
olla vahinkoni.
Sain nimittäin kustantajalta ennakkokappaleen virallisesti
tänään ilmestyvästä Ahavan kolmannesta teoksesta Ennen kuin mieheni katoaa. Kurkistin ihan uteliaisuuttani varovasti
sen kansien väliin, vaikka takakansiteksti vaikuttikin siltä, että luvassa on
jotain aivan liian vaikeaa minulle: ”… brutaalin
rehellinen tutkielma todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä
luopumisesta.” Niin kuin siis mitä?! Entä miten jonkin avioliittokriisin
yhteyteen on saatu ympättyä Kolumbus?! Alkoi tuntua uhkaavan
tekotaiteelliselta…
”Olen oikeastaan aina
halunnut olla nainen.” Tämä lause jakaa naisen maailmankaikkeuden kahtia.
Sen nimittäin sanoo hänen nelikymppinen aviomiehensä pariskunnan keittiössä
eräänä arkisena päivänä. Miehellä alkaa hidas ja uuvuttava prosessi, jonka
aikana hänestä tulee nainen. Se on kuitenkin romaanissa sivujuonne, sillä sen
keskiössä on vaimo. Miten käy avioliitolle, kun mies onkin joku aivan muu kuin
mitä on luullut? Miksi ei vaimo ole huomannut mitään merkkejä totuudesta
yhteisten vuosien kuluessa? Miten käy rakkauden? Kaikki vakuuttavat, että
sisimmältään mies on edelleen sama ihminen kuin ennenkin, vaikka hänen
ruumiinsa muuttuu perusteellisesti. Entä sitten? Eihän nainen selvästikään ole
tuntenut miehen sisintä!
Ennen kuin mieheni
katoaa on siis kertomus avioliitosta naisen näkökulmasta. Kertomisen
arvoiseksi tarinan tekee poikkeuksellinen tilanne: aviomies onkin aina halunnut
olla nainen ja päättää nyt, nelikymppisenä, toteuttaa halunsa. Naisen maailman
perusta tuntuu murenevan hallitsemattomasti. Miten olla vahva tuollaisessa
tilanteessa? Miten tukea rakkainta ihmistä näin vaikean ratkaisun partaalla,
kun itse huutaa sisimmässään epätoivoisesti katoavan miehen ja rakkauden
perään? Tämän tarinan Ahava kertoo päähenkilönsä kautta kauniisti ja
riipaisevasti.
Aihe on siis poikkeuksellinen ja ainakin minulle tuore. Nainen
koettaa epätoivoisesti painaa mieleensä miehensä tunnun ennen kuin se on
kokonaan poissa. Samalla hän yrittää kartoittaa mennyttä yhteistä elämää. Eikö
mitään merkkejä ollut oikeasti ollut? Omiin aisteihin ja muistikuviin ei tunnu
olevan luottamista. Mies ja kaikki mieheen liittyvät muistikuvat tuntuvat
olevan perin miehisiä. Miten siellä kaiken alla on kuitenkin voinut piillä
nainen, joka alkaa käyttää vaimon hametta ja liikaa meikkivoidetta?
Tämän rinnalla tarinassa kulkee kuvaus Kolumbuksen
purjehduksista Atlantin yli Intiaan, kuten hän kai hamaan loppuun asti itse
uskoi. Vertaus on yllättävän oivaltava. Jo Kolumbuksen nimestä on olemassa
lukuisia versioita, ja hänen syntymäkotikaupungikseen on virallisesti
ilmoittautunut reippaasti toistakymmentä paikkakuntaa. Löytöretkeilijä myös
muunsi tunnettua totuutta saadakseen rahoituksen purjehduksilleen Atlantin yli
ja uskoi todennäköisesti hamaan loppuun asti tulleensa Intiaan, vaikka kaikki
tosiseikat puhuivat tätä vastaan. Ahava näyttää löytöretkien vaiheet raadollisina
ja inhimillisinä, jopa kuvottavina.
Puen ylleni hautajaismekon.
Vedän kumisaappaat jalkaan ja menen puutarhaan.
Tuntuu hyvältä puhua selkeillä päälauseilla näin.
Kaivan lapiolla kuopan keskelle perunamaata.
Tämä on mieheni raivaama kasvimaa.
Poljen lapiota, ja multa sotkee mekon.
Kun kuoppa on tarpeeksi syvä, lasken pahvilaatikkoon sen pohjalle.
Pahvilaatikossa ovat mieheni paidat, jotka pelastin roskalaatikosta.
Seison hetken.
Lapioin maan takaisin kuoppaan.
Perunat kasvakoot hänen päälleen.
Minun mieheni on tänään mennyt pois.
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017. 231 s.
Arvostelukappale.
P.S. Sain siis teoksen ennakkokappaleena kustantajalta,
joten ehdin lukea sen ennen viikonloppuna Aamulehdessä ja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ilmestyneitä kirjailijan henkilöhaastatteluja. Niistä käy
ilmi, että kyseessä on kirjailijan itsensä kokemaan perustuva romaani.
Lukiessani pohdiskelinkin tätä mahdollisuutta, sillä niin hienosti Ahava
päähenkilönsä nahkoihin sujahtaa. Omakohtaisuus ei millään tavoin vähennä
romaanin arvoa ja hienoutta, mutta avaa tarinaan vielä lisänäkökulmia.
Zoen tarina avaa romaaniin toisen näkökulman.
Zoen tarina avaa romaaniin toisen näkökulman.
Tuo paitojen hautaaminen on hieno kohtaus kirjassa. Hienoja kohtia on paljon.
VastaaPoistaKolumbus jää meille myös arvoitukseksi. Mikä hän oikein oli miehiään? Mikä on totuus yhtään kenestäkään? Hieno rinnastus.
Kyllä, niin minustakin! Historia pitää salaisuutensa, julkinen kuva ihmisestä on yleensä jotenkin vääristynyt. Siitä Ahava kirjoittaa kyllä hienosti!
PoistaKuka lienee haudannut sen miehen itsensä...☻
VastaaPoistaSitä ei tietenkään voi sanoa paljastamtta liikaa!
Sinulla on sitten mielenkiintoisia näkökulmia, Kirsi♥
Kiitos, Aili! Kirja kannattaa tosiaan lukea itse, jotta saa tietää lisää :D Suosittelen!
PoistaEhkä rohkaistut tarttumaan myös Ahavan aiempaan tuotantoon ennakkoluuloista huolimatta. Taivaalta tippuvat asiat oli upea ja Eksyneen muistikirjastakin muistelen pitäneeni (luin sen aeb eli aikaan ennen blogia). Aion lukea tämänkin, vaikka aihe ei ensikuulemalta (ja ennen tarinan paljastumista autofiktioksi)vaikuttanutkaan minun jutultani.
VastaaPoistaEi ole tosiaan lainkaan mahdotonta, että luen nuo aikaisemmatkin jossain välissä. Suosittelen tätä Sinulle lämpimästi, sillä on todella taitavasti kirjoitettu.
PoistaKirjaa en ole vielä lukenut, mutta kaikki tuntosarvet nousivat pystyyn luettuani tämän.
VastaaPoistaInnolla odotan omaa kokemustani.
Kohtuullisen koskettavaa.Hienosti ja inhimillisesti tarkasteltua naisen näkökulmasta. Noussee Linnan rinnalle elämä suurempana kertojana ja havainnoitsijana. Eniromaista.
VastaaPoista