Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Pinttyneenä himolukijana sitä jo näillä vuosikymmenillä kuvittelee tietävänsä aika tarkkaan, millaisista kirjoista pitää ja millaiset taas eivät ole lainkaan minua varten kirjoitettuja. Pidän melko perinteisestä proosakerronnasta. Jos romaanikonventioita ja kerrontaa kovin rohkeasti rikotaan, tuntuu minusta usein, että nyt haetaan tarkoituksellisesti jotain hienoa ja epätavannomaista. Alkaa tuntua teennäiseltä. Pahinta on, jos koen tekstin ’tekotaiteellisena’, kikkailuna. Se saa niskakarvani pystyyn!

Jostain syystä olen ajatellut, että Selja Ahavan teokset ovat liian vaikeita minulle. Myönnän, että Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus, 2015), on karkottanut minut luotaan nimellään. Ensin arvelin, että kyseessä on runokokoelma, mutta romaani se on. Mutta kirjan nimi saa sisäisen kielipoliisini heristämään uhkaavasti pamppuaan! Saan näppylöitä sisustusohjelmista, joissa hyllyille on mukava ’laittaa asioita’. Asiat ovat abstrakteja. Hyllyille laitetaan esineitä. Entäs tuo tippuminen sitten? Vain nesteet voivat tippua. Esineet putoavat. Asioista en tiedä. Runoissa ne voinevat tippua. Ihmettelettekö vielä, että kirja on lukematta?! Oma taitaa olla vahinkoni. 

Sain nimittäin kustantajalta ennakkokappaleen virallisesti tänään ilmestyvästä Ahavan kolmannesta teoksesta Ennen kuin mieheni katoaa. Kurkistin ihan uteliaisuuttani varovasti sen kansien väliin, vaikka takakansiteksti vaikuttikin siltä, että luvassa on jotain aivan liian vaikeaa minulle: ”… brutaalin rehellinen tutkielma todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä luopumisesta.” Niin kuin siis mitä?! Entä miten jonkin avioliittokriisin yhteyteen on saatu ympättyä Kolumbus?! Alkoi tuntua uhkaavan tekotaiteelliselta…

”Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.” Tämä lause jakaa naisen maailmankaikkeuden kahtia. Sen nimittäin sanoo hänen nelikymppinen aviomiehensä pariskunnan keittiössä eräänä arkisena päivänä. Miehellä alkaa hidas ja uuvuttava prosessi, jonka aikana hänestä tulee nainen. Se on kuitenkin romaanissa sivujuonne, sillä sen keskiössä on vaimo. Miten käy avioliitolle, kun mies onkin joku aivan muu kuin mitä on luullut? Miksi ei vaimo ole huomannut mitään merkkejä totuudesta yhteisten vuosien kuluessa? Miten käy rakkauden? Kaikki vakuuttavat, että sisimmältään mies on edelleen sama ihminen kuin ennenkin, vaikka hänen ruumiinsa muuttuu perusteellisesti. Entä sitten? Eihän nainen selvästikään ole tuntenut miehen sisintä!

Ennen kuin mieheni katoaa on siis kertomus avioliitosta naisen näkökulmasta. Kertomisen arvoiseksi tarinan tekee poikkeuksellinen tilanne: aviomies onkin aina halunnut olla nainen ja päättää nyt, nelikymppisenä, toteuttaa halunsa. Naisen maailman perusta tuntuu murenevan hallitsemattomasti. Miten olla vahva tuollaisessa tilanteessa? Miten tukea rakkainta ihmistä näin vaikean ratkaisun partaalla, kun itse huutaa sisimmässään epätoivoisesti katoavan miehen ja rakkauden perään? Tämän tarinan Ahava kertoo päähenkilönsä kautta kauniisti ja riipaisevasti.

Aihe on siis poikkeuksellinen ja ainakin minulle tuore. Nainen koettaa epätoivoisesti painaa mieleensä miehensä tunnun ennen kuin se on kokonaan poissa. Samalla hän yrittää kartoittaa mennyttä yhteistä elämää. Eikö mitään merkkejä ollut oikeasti ollut? Omiin aisteihin ja muistikuviin ei tunnu olevan luottamista. Mies ja kaikki mieheen liittyvät muistikuvat tuntuvat olevan perin miehisiä. Miten siellä kaiken alla on kuitenkin voinut piillä nainen, joka alkaa käyttää vaimon hametta ja liikaa meikkivoidetta?

Tämän rinnalla tarinassa kulkee kuvaus Kolumbuksen purjehduksista Atlantin yli Intiaan, kuten hän kai hamaan loppuun asti itse uskoi. Vertaus on yllättävän oivaltava. Jo Kolumbuksen nimestä on olemassa lukuisia versioita, ja hänen syntymäkotikaupungikseen on virallisesti ilmoittautunut reippaasti toistakymmentä paikkakuntaa. Löytöretkeilijä myös muunsi tunnettua totuutta saadakseen rahoituksen purjehduksilleen Atlantin yli ja uskoi todennäköisesti hamaan loppuun asti tulleensa Intiaan, vaikka kaikki tosiseikat puhuivat tätä vastaan. Ahava näyttää löytöretkien vaiheet raadollisina ja inhimillisinä, jopa kuvottavina.

Mielenkiintoisen rakenteen lisäksi upeaa on Ahavan kieli. Sekä rakenne että kaunis, täsmällinen ja paikoin runollisen rosoinen kieli kuvastavat hienosti minäkertojan mielenliikkeitä ja tunnetiloja. Kokonaisuus on lähestulkoon täydellinen. Epätoivoisten hetkien lomassa on kuvattuna tapahtumia, jotka lähenevät mustaa huumoria. Niille nainenkin voinee vielä joskus nauraa, ainakin kyynelten läpi. Nautin kirjasta kovasti. Kannatti raottaa tämän kirjan kantta!


Puen ylleni hautajaismekon.
Vedän kumisaappaat jalkaan ja menen puutarhaan.
Tuntuu hyvältä puhua selkeillä päälauseilla näin.
Kaivan lapiolla kuopan keskelle perunamaata.
Tämä on mieheni raivaama kasvimaa.
Poljen lapiota, ja multa sotkee mekon.
Kun kuoppa on tarpeeksi syvä, lasken pahvilaatikkoon sen pohjalle.
Pahvilaatikossa ovat mieheni paidat, jotka pelastin roskalaatikosta.
Seison hetken.
Lapioin maan takaisin kuoppaan.
Perunat kasvakoot hänen päälleen.
Minun mieheni on tänään mennyt pois.


Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017. 231 s.

Arvostelukappale.

P.S. Sain siis teoksen ennakkokappaleena kustantajalta, joten ehdin lukea sen ennen viikonloppuna Aamulehdessä ja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ilmestyneitä kirjailijan henkilöhaastatteluja. Niistä käy ilmi, että kyseessä on kirjailijan itsensä kokemaan perustuva romaani. Lukiessani pohdiskelinkin tätä mahdollisuutta, sillä niin hienosti Ahava päähenkilönsä nahkoihin sujahtaa. Omakohtaisuus ei millään tavoin vähennä romaanin arvoa ja hienoutta, mutta avaa tarinaan vielä lisänäkökulmia.

Zoen tarina avaa romaaniin toisen näkökulman.