Jarno Mällinen: Kotirintama

Oululaisen Jarno Mällisen kolmas romaani Kotirintama oli minulle ensikosketus hänen tuotantoonsa. Tiiviin teoksen tarina ajoittuu jatkosodan alkuun ja sijoittuu jonnekin epämääräiseen pohjoiseen Suomeen, jäkälä- ja koskivyöhykkeelle. Sodan pauhut kantautuvat tupaan etäisenä jylynä, mutta muuten varsinaisia sotatapahtumia ei kuvata.

Kymmenen ikävuoden korvilla oleva Joonas muuttaa kuulaana alkukesänä äidin kuoleman jälkeen isän kanssa pohjoiseen, ilmeisesti isän kotiseuduille. Äiti oli riutunut pois, mutta Joonas ei voi käsittää, miksi. Miksi äiti kuoli? Isältä ei voi kysyä, sillä äidistä puhuminen ei ole sallittua. Tunteiden käsittely saati niistä puhuminen eivät kuulu isän vahvuuksiin. Itse hän on saanut lapsena remmiä, jotta haihattelu on saatu häädettyä. Pahimmilla tuskan hetkillä hän turvautuu samoihin keinoihin.

Lapset ja lasten ajatusmaailma tuntuvat olevan miehelle muutenkin täysin mahdottomia ymmärtää. Toki omia murheita on vaimon kuoleman lisäksi kosolti. Lapsuudesta peräisin olevan selkävamman takia mies ei ole kelvannut armeijaan eikä sotaan. Ruununraakkiin suhtaudutaan sota-aikaan halveksuvasti ja avoimen vihamielisesti, ja miehen itsetunto ja itsehillintä ovat kovilla. Vaimon eläessä hän on työskennellyt tämän perheen omistamassa kaupassa, siis tehnyt omastakin mielestään naisten hommia. Moottorit ja ajaminen kuitenkin ovat hänen intohimonsa, ja kuorma-autoilijaksi hän on kotiseudulleen palannut. Mutta miksi hän on sieltä aikanaan lähtenyt ja katkaissut lähtiessään kaikki välinsä sukuunsa?

Keskiössä on kuitenkin pieni puoliorpo Joonas, joka on hämmentynyt ja peloissaan. Isällä ei ole aikaa eikä haluakaan auttaa poikaa sopeutumaan uuteen ympäristöön, vaan pojan on pärjättävä pitkät päivät omillaan. Isä antaa kohtuuttomia työtehtäviä, joista selviytyminen kummallisen jäykän selänkin takia on mahdotonta. Selkäkivuistaankaan Joonas ei oikein osaa tai uskalla kertoa isälle.

Mutta ei isä silti mikään hirviö ole. Usein isällä ja pojalla on hyviä hetkiä, jolloin miesten kesken ongitaan, saunotaan ja jutellaankin. Mutta äidistä tai isän sukulaisista puhuminen on kiellettyä, myös niistä kahdesta ilkimyksestä, jotka ilmestyvät Joonaksen ja isän mökille päiväsaikaan piinaamaan etelän tulokasta. Lasten keskinäisen julmuuden Mällinen kuvaa armottomasti.

Joonas koettaa ratkaista elämänsä arvoituksia kesän kuluessa. Vaikka isä ei suostu puhumaan, on tietoa saatavana muita reittejä. Mielikuvitus yhdistettynä pelkoon ja hajanaisiin tiedonmurusiin vain ei ole kovin terveellistä. Romaanin tunnelma on hyvin ahdistava, eikä huumoria ole rahtustakaan sitä keventämässä.

Tähän ankeuteen ja ahdistavuuteen Mällisen käyttämä lyhytlauseinen täsmällinen kieli sopii ja samalla tehostaa vaikutelmaa, samoin aukkoinen kerronta. Lukija ei aina tiedä, mikä tapahtuu oikeasti, mikä vain Joonaksen kuohuvassa mielessä. Lapsen näkökulma on hienosti toteutettu ja uskottavakin, vaikka välillä Joonas vetää kovin aikuismaisia johtopäätöksiä etsiessään selityksiä asioille. Lopussa osa arvoituksista saa ratkaisunsa ilman sen kummempia selittelyjä ja osa jää auki. Kovin toiveikas ei loppu ole.

Jarno Mällinen: Kotirintama
Like 2017. 167 s.

Arvostelukappale.