Tatu Kokko: Rob McCool -sarja 1 ja 2

 

Viisitoistavuotias Rob McCool asuu pohjoisen Fennonian perukoilla Pirunkirnun piiloluolastossa irlantilaisen perheensä ja heimonsa parissa. Rob on McCoolin perheen kaksospareista nuoremman toinen jäsen, salskea nuorukainen, jonka ulkonäössä mielenkiintoisinta ovat silmät – ne ovat eripariset, toinen jäänsininen, toinen kullankeltainen. Kepposia ja kujeita rakastavat veljekset ovat pikkupojista asti treenanneet erilaisten aseiden käyttöä ja leijulautojen käsittelyssä he ovat mestarillisen taitavia.

Pohjoinen Fennonia on Skandien valtakunnan itäistä rajaseutua. Rajan takana on suuri Novgorod, jonka sisäiset valtasuhteet vaikuttavat sekavilta ja epävakailta. Prinssi Vladimirin henkilökohtaisiin valtapyrkimyksiin sota sopisi enemmän kuin hyvin ja hänellä onkin mielessään pirullinen juoni eteläisen Sultanaatin varalle. Valid sultanan pyhä koodinkantaja tietoineen olisi oiva väline tässä pelissä. Nuori neito, jonka mieleen Sultanaatin salaisimmatkin tiedostot on ohjelmoitu, on jo miltei Vladimirin hyppysissä, kun ärsyttävät irlantilaisnulikat sotkeutuvat kuvioihin ja pilaavat kaiken. Mutta huima seikkailu on vasta alussa!

Miten irlantilaiset ovat päätyneet Fennonian erämaihin, ei käy ilmi Tatu Kokon toistaiseksi kaksiosaisen Rob McCool -sarjan seikkailuromaaneista Rob McCool ja Krimin jalokivi ja Rob McCool ja Kirottu metsä. Selitykset on muutenkin karsittu näistä kirjoista minimiin ja satsattu täysillä toimintaan ja yllätyksellisiin juonenkäänteisiin. Lukija saa koota teosten maailman rakennuspalasia melkoisessa vauhdissa!

Vähitellen kuva alkaa hahmottua. Muinaiselta haiskahtava maailmanjärjestys (vai sittenkin jonkinlainen vaihtoehtohistoria?) on miljöön pohjakudoksena. Luonto on turmeltumaton, ja vaikka toisaalta elinpiiri vaikuttaa alkeelliselta, on teknologia joiltakin osin tehnyt mielettömiä loikkia. Sotilaiden vakiovarustuksiin kuuluvat kulkemista helpottavat leijuvyöt, napinpainalluksella aktivoituvat sädehaarniskat, tuhovoimaiset konetuliaseet ja – miekat. Ihmismieltä laajennetaan ja stimuloidaan shamanistisella käärmetervalla tai kytkemällä tietokoneen piuhat korvan taakse sijoitettuun istukkaan.

Juonikuviot ovat siis monipolvisia ja vauhdikkaita, enkä ryhdy niitä tässä sen enempää avaamaan (lukekaa toki itse!). Kirjat on selvästikin tarkoitettu jatkuvajuoniseksi sarjaksi, joten suosittelen julkaisujärjestyksessä lukemista lämpimästi. Arvelisin, että Rob McCoolin seurassa viihtyvät mainiosti lukijat noin kymmenvuotiaista ylöspäin (ottaen huomioon suuret yksilölliset vaihtelut, tietysti). Seikkailut ovat jännittäviä ja henkilöille tapahtuu pelottaviakin asioita. Sodat kuvataan tuhoisiksi ja niissä kuolee ja silpoutuu väkeä pahimmillaan kuin meren mutaa, mutta mitään väkivallalla tai raakuudella mässäilyä kirjoissa ei ole. Sota ja tappaminen eivät siis ole kirjassa pelkkää poikien hurjaa seikkailua vaan vakavampaa aspektia on tarjolla myös.

Pidin myös Kokon tavasta kirjoittaa tasa-arvoista toimintaseikkailua. Rob McCool on teosten nimi- ja päähenkilökin, mutta yhtä tärkeä tarinan kannalta on orjatyttö Kaarne, jonka taidot ja rohkeus peittoavat miehetkin tarpeen tullen. Jonkinlaisina koneesta tipahtelevina jumalina toimivat has’assinit Asha ja Omar, joiden hahmoina ovat niukka-asusteinen kaunotar ja nelikätinen otus mutta joiden todellinen olemus jää toistaiseksi hämärän peittoon. Tarinan maailmassa törmätään ainakin kahteen yhteiskuntamalliin, joissa miehet on täysin alistettu raskaimpiin töihin ja siittämiseen kelpaaviksi orjiksi.

Kokko siis yhdistelee ennakkoluulottomasti erilaisia aineksia kirjallisuusperinteestä ja genreistä. Mukana on myös aimo kauhallinen pelimaailman tunnelmia. Yhtä ennakkoluuloton on ollut myös Kokon kirjoittamistekniikka. Molemmat Rob McCool -kirjat on nimittäin kirjoitettu avoimessa Livekirjailija-blogissa, jossa kuka tahansa seuraaja on voinut kommentoida tekstiä ja ideoida yhdessä kirjailijan ja toisten kommentoijien kanssa juonenkäänteitä ja muita teosten yksityiskohtia. Kaikki materiaali on edelleen blogissa nähtävillä.

***

Kaikki tämä vaikuttaa niin mielenkiintoiselta ja mahtavalta asialle omistautumiselta, että päätin hieman kysellä kirjailija Tatu Kokolta itseltään Rob McCoolin, kirjoittamisprojektin ja videoäänikirjan taustoista. Tällaisen keskustelun kävimme:

Kirjojen maailma on kutkuttava yhdistelmä (vaihtoehto)historiallista, jopa myyttistä seikkailua ja kyberpunkin elementtejä, pelimäisyyttäkin on mukana aimo kauhallinen. Mistä idea tällaiseen yhdistelmään on saanut alkunsa? En edes lähde utelemaan, miten kummassa irlantilaiset oikein eksyivät Savon ja Kainuun rajoille ... 

”On todella hankala saada kiinni, mistä ideat kirjoihin ovat tulleet. Teen koko ajan muistiinpanoja kirjoittaessani, mutta prosessi on niin pitkäkestoinen, laaja ja monipolvinen, että siitäkin huolimatta on vaikea poimia vastauksia ensimmäiseen kysymykseesi.

Olen täyttänyt tähän liittyen kahdeksan muistikirjaa. Aloitin ideoinnin vuonna 2011. Kehittelin jonkin aikaa tarinaa, jossa ystäväporukka löytää portin toiseen ulottuvuuteen, toiseen maailmaan. Siinä hahmotelmassa oli mukana aimo annos magiaa ja fantasiaa. Vähitellen taikuus hiipui pois, samoin toinen ulottuvuus.

Jo varhaisessa vaiheessa olivat mukana lentävät veneet, sitten leijulaudat (poikani esitteli sopivassa kohdassa legoista rakentamaansa ukkelia, joka viiletti leijulaudalla). Pidän historiasta ja minua on aina kiehtonut renessanssin ja barokin aika. Osaksi sen takia vaihtoehtoisen historian ajaksi valikoitui barokkia muistuttava aika. Tiede kiinnostaa myös. Painovoima-aallot, hiukkaset ja painovoiman kumoaminen. Ja tietenkin antiikin myytit ja historia ovat aina olleet lähellä sydäntäni.

Mielikuvitukseni lähtee välittömästi laukkaamaan, kun ajattelen, kuinka kulttuurit, kansat ja uskonnot ovat muotoutuneet vuosituhansien saatossa. Halusin kai tehdä eräänlaisen tarinallistieteellisen kokeen, millainen maailma voisi olla, jos asiat olisivat menneet toisin jossakin kohtaa historiaa. Mitä jos kreikkalaiset olisivat saaneet korkean teoreettisen tietämyksensä käytännön tasolle jo varhaisen antiikin aikana? Mitä jos korkea teknologia olisi kehittynyt vuosisatoja aikaisemmin verrattuna omaan maailmaamme?

Pelimäisyys tuli mukaan ehkä hieman vahingossa. Halusin viedä kännykkäkommunikoinnin astetta pidemmälle. Mukaan tulivat etsimet. Sitten joskus vuonna 2012 olimme laskettelemassa Kolilla. Aloin keksiä tuolloin 8-vuotiaan tyttäreni kanssa hississä istuessamme laseja, joiden kautta voisi nähdä virtuaalisen todellisuuden tämän tavallisen lisäksi. Kuvittelimme, kuinka siistiä olisi leikkiä virtuaalisilla Littlest Pet Shop -hahmoilla, jotka voisivat olla “eläviä” ja jotka näkisi erikoislasien läpi. Tämä siis neljä vuotta ennen Pokemon GO:ta. Kyberpunk tuli mukaan virtuaalisuuden ja tietoverkkojen kautta. Olen toki lukenut Neurovelhoni ja katsonut Matrixini ja myönnän auliisti saaneeni niistä vaikutteita, kuten lukemattomilta muiltakin tekijöiltä aina Burroughsista, Frank Herbertin, Asimovin ja Haruki Murakamin kautta Rick Yanceyhin.

Irlantilaisista vaikutteista en malta olla sanomatta, että ihailen suuresti irlantilaisia kirjailijoita. Myös kansa, kulttuuri ja erityisesti vanhat irlantilaiset tarinat kiinnostavat. Irlannilla ja Suomella on yllättävän paljon yhteistä. En pitkästytä Sinua yksityiskohdilla. Lisäksi Irlantilaisia on kuritettu aikojen saatossa oikein olan takaa. Heitä on orjuutettu, pakotettu omaksumaan vieras kulttuuri ja viety vankeina maailman ääriin. Monet ovat paenneet kotisaareltaan paremman elämän toivossa. Minun tarinassani eräs porukka lähti Fennonian (Suomen) suuntaan ja asettui sinne.”

Olet kirjoittanut molemmat teokset julkisessa blogissa niin, että kuka tahansa on voinut antaa vinkkejä, ideoita ja kommentteja tekstin edetessä. Mistä idea tällaiseen menetelmään? Kuinka paljon vaativampaa tällainen kirjoittaminen on tavallisempiin menetelmiin verrattuna?

”Blogissa kirjoittaminen lähti siitä, että minua itseäni olisi kiinnostanut aikoinaan tietää, kuinka kirja syntyy. Nähdä kirjoittamista reaaliaikaisesti. Ajattelin tarjota muutamille halukkaille seuraajille tuon mahdollisuuden. Ensin oli tarkoituksena, että mukana olisi vain pari koulua Kuopiosta. Kertoisin kirjoista ja kirjoittamisesta. Samalla kysyisin vinkkejä siitä, mitä nuoret haluaisivat kirjan pitävän sisällään. Kun mietin kommentoinnin mahdollisuutta, parhaaksi alustaksi valikoitui blogi.

 Ensi alkuun oli todella jännittävää kirjoittaa avoimesti. Vähitellen siihen turtui. Siihen, että hävettävän kökkö raakateksti oli kaikkien näkyvillä. Positiivinen kannustus rohkaisi. Olin päättänyt, että otan kaiken palautteen vastaan avoimin sydämin ja annoin ideoiden ja vinkkien vaikuttaa tekemiseeni. Siitä oli myös aidosti hyötyä. Tämän tapainen menetelmä ohjaa kirjoittamaan kronologisesti. Ehkä siksi, että sitä olisi helpompi seurata. Ajattelin, että menköön niin, vaikka se kahlitsikin tekemisen vapautta.

Jossakin vaiheessa otin yhteyttä Äidinkielenopettajien liittoon. Liiton jäsenlehdessä julkaistiin artikkeli livekirjoittamisestani. Laitoin myös viestejä eri puolille yläkouluihin ja lukioihin. Kun blogi on helposti kaikkien saavutettavissa, niin miksi rajata kommentointimahdollisuutta vain muutamaan kouluun? Näin sitä asiaa tuumin. Kommentteja sateli loppujen lopuksi vaikka mistä ja olen käynyt vierailemassa kirjoittamisen aikana monella koululla. Kommentteihin vastaaminen ja vierailut ovat vieneet aikaa kirjoittamiselta, mutta ne ovat olleet äärimmäisen hienoja kokemuksia: olla vuorovaikutuksessa nuorten kanssa, viedä heille kirjallisuuden ilosanomaa.”

Ensimmäinen Rob McCool -romaani on luettu ääneen Youtube-videomuodossa. Mukana on melkoinen joukko miesjulkkiksia. Kuinka helppoa tai vaikeaa oli saada vierailijat mukaan projektiin? Minusta idea on aivan loistava ja jos olisin koulussa töissä, hyödyntäisin niitä aivan varmasti opetuksessa. Oletko saanut tästä projektista paljon palautetta ja millaista se on ollut?

”Videoäänikirjan tekeminen oli haastavaa, mutta myös todella mukavaa ja antoisaa. Yksitoista mieslukijaa lähti mukaan mielellään ja täysin talkoohengessä. Muutama kieltäytyi. Ja täytyy sanoa, että vaivatta ei homma hoitunut. Monta mutkaa oli matkassa ennen kuin koko paketti oli kasassa. Kysyin tasapuolisuuden nimissä mukaan useita naisiakin, mutta heitä osallistuminen ei kiinnostanut.

Toivoisin todella, että kouluilla hyödynnettäisiin tämä tarjolla oleva ilmainen materiaali, erilainen tapa “lukea” kirja. Pitäisi saada vain tehokkaammin sana leviämään. Palautetta ei ole tullut kovin paljoa, mutta se on ollut poikkeuksetta positiivista. Eräs viides luokka oli kuunnellut kirjan kuvistuntien yhteydessä. He lähettivät minulle nipun tarinan inspiroimia piirustuksia. Se tuntui todella mukavalta.”

Rob McCool ja Kirottu metsä päättyy minusta niin, että jatkoa on odotettavissa. Olenko oikeassa?

”Rob McCoolin tarina jatkuu vielä muutaman kirjan verran. Aikataulusta en osaa sanoa. Olen tällä hetkellä kokopäivätöissä opettajana ja kirjoitan historiallista romaania Minna Canthista. Sen on määrä ilmestyä vuonna 2019.”

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Icasos, 2015. 284 s. 

Videoäänikirja

Tatu Kokko: Rob McCool ja Kirottu metsä
Icasos, 2017. 331 s.

Lämpimät kiitokset kirjailija Tatu Kokolle paneutuneista haastatteluvastauksista ja kirjasarjan arvostelukappaleista!

Rob McCool ja Krimin jalokivi oli vuoden 2016 Savonia-palkintoehdokkaana. 

***

Nuorten, erityisesti poikien, vähenevästä lukuharrastuksesta on puhuttu paljon ja syystä huolestunein äänenpainoin. Lukutaidon tärkeyttä ja lukuharrastuksen kaikinpuolista hyödyllisyyttä mutta myös ihanuutta ei varmaan voi liikaa korostaa. Samaan aikaan tuntuu, että juuri nuorten- ja nuorten aikuisten kirjat saavat yhä vähemmän tilaa ja huomiota mediassa.

Jokin aika sitten Twitterissä osallistuin keskusteluun, jossa koetettiin vedota lehtiin edes kotimaisen lasten- ja nuortenkirjojen arvostelujen julkaisemiseksi (en valitettavasti muista, kuka aloituksen laittoi). Eikö voitaisi julkaista juttu jokaisesta kirjasta? Hieman myöhemmin kirjailija JP Koskinen jyrähti Twitterissä: ”Älkää taivastelko lehdissä, ettei lapset ja nuoret lue. Esitelkää ja arvostelkaa lasten- ja nuortenkirjoja, jotta ne näkyvät!” Niinpä. Taivastelu on helppoa ja halpaa, mutta toimeen pitäisi oikeasti tarttua.

Päätin, että ainakin minä voin koettaa tehdä jotain. Päätin, että koko vuoden 2018 ajan julkaisen kerran viikossa blogissani jutun, jossa käsitellään uutta kotimaista nuorten- ja nuorten aikuisten (YA-) kirjallisuutta. Välttämättä juttu ei joka kerta ole kirjaesittely, vaan saatan kirjoittaa jonkin toisenlaisenkin jutun niin halutessani, mutta enin osaa tullee olemaan tämän yllä olevan jutun suuntaisia. Haastan mukaan kotimaiset nuorten- ja nuorten aikuisten kirjallisuutta julkaisevat kustantamot: lähettäkää minulle kotimaisia uutuusteoksia luettavaksi ja esiteltäviksi! Kohderyhmän ikähaarukka voisi asettua johonkin 12 – 20-vuotiaiden tietämille, mutta hyvä nuorten- ja nuorten aikuisten kirjallisuus sopii kaikille. 

Vuoden 2019 alussa lupaan lahjoittaa kaiken saamani materiaalin jonkin valitsemani yläkoulun koulukirjaston täytteeksi (ja saatan olla tässä valinnassa aika puolueellinen, vinkiksi vain!). Haastan mukaan myös kaikki blogini seuraajat. Käykää lukemassa näitä juttujani, kommentoikaa ja jakakaa niitä eteenpäin. Katsotaan, onko projektillani mitään vaikutusta. En myöskään pahastu, jos joku muu bloggaaja lähtee mukaan haasteeseen, vaikka vähän maltillisemminkin. Jos ei tästä muuta hyötyä ole, niin ainakin itse tulen lukeneeksi joukon todella hyviä kirjoja!

En lähde tähän vapaaehtoisurakkaani mitenkään uhrimielellä vaan iloisesti ja innolla. Olen blogissani esitellyt aiemminkin myös nuortenkirjoja ja nuorten aikuisten romaaneja, koska ihan vilpittömästi pidän niiden lukemisesta. Haluaisin, että muutkin keski-ikäiset ja kaikenikäiset lukijat ylipäätään etsiytyisivät kirjakaupoissa ja kirjastoissa myös näiden kategorioiden äärille. Siellä on tarjolla upeita elämyksiä, mahtavia tarinoita ja hienoa kirjallisuutta. Suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus ja nuorten aikuisten kirjallisuus ovat korkealaatuisia, maailman huippuja. Niistä voimme olla kaikki ylpeitä. Miksi emme sitten lukisi niitä myös?

Huh. Nyt se on sanottu. Hieman hirvittää, mutta rohkea rokan syö!

Olen ajatellut, että nuortenkirjajuttuni ilmestyisivät vastaisuudessa aina torstaisin, mutta tämä aloitusjuttu ilmestyy poikkeuksellisesti sunnuntaina. Lisäksi otan varaslähdön ja yritän purkaa varastoon kertynyttä aineistoa jo tämän vuoden puolella. Vuodenvaihteeseen asti julkaisutahti tullee olemaan epäsäännöllinen.