Psykologisia trillereitä on ilmestynyt ja ilmestyy sellaista
tahtia, että ahkerankin lukijan päätä huimaa. Tuoreitten ideoiden ja
näkökulmien löytäminen on tässä kirjatulvassa kullanarvoista sekä tekijälle
että lukijalle. Ilokseni voin todeta, että kirjailija Fiona Barton on ainakin kohtuullisesti tässä onnistunut esikoisessaan
Leski.
Brittiläisellä Bartonilla on vankka toimittajatausta, mikä
näkyy oivallisesti Leskessäkin. Barton
kertoo toimittajana miettineensä isoja rikosjuttuja kirjoittaessaan, kuinka
paljon rikoksista syytettyjen miesten vaimot tiesivät näiden puuhista tai halusivatko
he ylipäätään tietää niistä.
Sinäkin olet nähnyt hänet, uutislähetyksissä. Täytyy ehkä katsoa tarkkaan, mutta siellä hän on, seisoo ääneti oikeustalon portailla miehensä takana. Hän nyökkää ja puristaa miestä käsivarresta, kun tämä vakuuttaa syyttömyyttään, koska hän luottaa puolisoonsa. Mutta mitä tapahtuu, kun kamerat on viety pois ja maailma on lakannut katselemasta?
Juuri tästä asetelmasta Leskessä on kyse. Lähtötilanteessa vuoden 2010 kesäkuussa minäkertoja Jean Taylor on juuri menettänyt miehensä Glenin. Pariskunta on ollut yhdessä ostoksilla, kun mies on yllättäen horjahtanut, jäänyt bussin alle ja kuollut välittömästi. Sekä poliisi että media ovat oitis kiinnostuneita onnettomuudesta, kun tulee tietoon, että kuollut mies on se Glen Taylor, mies, jota syytettiin neljä vuotta aikaisemmin kadonneen kaksivuotiaan Bellan sieppaamisesta. Glenin syyllisyyttä ei kuitenkaan koskaan pystytty todistamaan, ja Glen onnistui jopa saamaan korvauksia poliisilta syyttömänä istutusta tutkintavankeudesta.
Sinäkin olet nähnyt hänet, uutislähetyksissä. Täytyy ehkä katsoa tarkkaan, mutta siellä hän on, seisoo ääneti oikeustalon portailla miehensä takana. Hän nyökkää ja puristaa miestä käsivarresta, kun tämä vakuuttaa syyttömyyttään, koska hän luottaa puolisoonsa. Mutta mitä tapahtuu, kun kamerat on viety pois ja maailma on lakannut katselemasta?
Juuri tästä asetelmasta Leskessä on kyse. Lähtötilanteessa vuoden 2010 kesäkuussa minäkertoja Jean Taylor on juuri menettänyt miehensä Glenin. Pariskunta on ollut yhdessä ostoksilla, kun mies on yllättäen horjahtanut, jäänyt bussin alle ja kuollut välittömästi. Sekä poliisi että media ovat oitis kiinnostuneita onnettomuudesta, kun tulee tietoon, että kuollut mies on se Glen Taylor, mies, jota syytettiin neljä vuotta aikaisemmin kadonneen kaksivuotiaan Bellan sieppaamisesta. Glenin syyllisyyttä ei kuitenkaan koskaan pystytty todistamaan, ja Glen onnistui jopa saamaan korvauksia poliisilta syyttömänä istutusta tutkintavankeudesta.
Tapausta lähdetään kerimään auki monesta suunnasta. Leskeksi
jäänyt Jean päättää antaa haastattelun Daily Postin huipputoimittaja Kate Watersille.
Glen on eläessään ehdottomasti kieltäytynyt haastatteluista ja suitsinut myös
Jeania, mutta nyt mies on poissa. Jean haluaa päästä rauhaan, ja Kate
vakuuttaa, että kaiken kertominen on siihen paras lääke. Jean alkaa kertoa
avioliittonsa tarinaa toimittajalle. Myös poliisi, ennen kaikkea Bob Sparkes,
välillä hyllytetyksikin päätynyt rikostutkija, haluaa puhuttaa leskeä. Ehkä
tämä lopulta paljastaisi jotain, joka auttaisi selvittämään kadonneen Bellan
tapauksen.
Neljä vuotta aikaisemmin, lokakuussa 2006, siis katosi
kaksivuotias Bella Elliott. Hieman homssuinen yksinhuoltaja Dawn oli päästänyt
tytön leikkimään etupihalle kissansa kanssa samalla kun itse jatkoi askareitaan
keittiössä. Bella katosi pihalta jäljettömiin. Poliisilla on pelottavan
niukasti johtolankoja, ja Bellan etsinnät venyvät uhkaavasti. Kate Waters
pääsee tekemään haastattelun Dawnista, ja hänestä tulee epätoivoisen äidin
uskottu.
Tutkinta siis venyy. Poliisi pääsee lukuisten mutkien jälkeen
Glen Taylorin jäljille. Mies on ollut kyseisellä asuinalueella tai ainakin
lähistöllä oikeaan aikaan oikeanlaisella autolla. Mutta onko hän siepannut
pikku Bellan? Jos on, mitä tytölle on tapahtunut? Glenillä tuntuu olevan
selitys kaikkeen. Sitten hänen tietokoneeltaan paljastuu rankkaa materiaalia.
Mitä Jean on tiennyt miehensä puuhista? Onko hänen mielestään mahdollista, että
Glen olisi siepannut Bellan?
Barton kuljettaa tarinaa paitsi Jeanin myös rikostutkija Bob
Sparkesin ja toimittaja Kate Watersin ja hieman myös Bellan äidin Dawn
Elliottin näkökulmista. Lähimmäs lukijaa tulee Jean, koska hän on tarinan
minäkertoja. Lukija on kuitenkin hänen suhteensa alusta pitäen varuillaan,
koska hänen kertomuksessaan on sävyjä, jotka antavat ymmärtää, ettei hän ole
aivan rehellinen tai että hän ainakin jättää jotain olennaista kertomatta.
Bob ja Kate ovat tutustuneet työn merkeissä ja heidän
välinsä ovat niin hyvät kuin poliisin ja toimittajan ylipäätään voinevat olla. Kummankin
yksityiselämää raotetaan jonkin verran, mutta niihin ei liity mitään kovin
dramaattista. Kumpikin on työlleen omistautunut ja hellittämättömän sinnikäs,
kun on kyse ratkaisemattomasta rikosjutusta. Rikostutkinnan kuvaus on
mielenkiintoista ja vaikuttaa realistiselta uuvuttavine selvityksineen ja
turhauttavine umpikujineen.
Toimittajan työn kuvaus on hyvin osuvaa, kuten voi
odottaakin toimittaja-kirjailijalta. Barton kuvaa hienosti, miten tapauksessa
mukana olevat ihmiset, kuten Dawn ja myöhemmin myös Jean, samalla kertaa
joutuvat ja haluavat julkisuuteen. Dawnille Bellan katoaminen on tietysti
kammottava tragedia, mutta melko nopeasti hän alkaa saada lohtua lehdissä ja
televisiossa esiintymisestä ja on pian koukussa. Kuka lopulta vie ketä? Median
vaikuttimia ja toimittajien menetelmiä ei kuvata mitenkään hohdokkaassa
valossa.
Psykologisen trillerin ystäville Leski on oivallista luettavaa. Itse hotkaisin sen kahdella
Keski-Euroopan ja Suomen välisellä lennolla, joille se tarjosi loistavaa,
upottavaa viihdykettä. Nautin Bartonin hyvästä tarinan sommittelusta ja lukijan
pyörittämisestä. Mitä raskaan, todella ruman rikoksen varjo, edes pelkkä epäily,
tekee sen piiriin joutuville? Millaisia ajatuksia ja tunteita käy läpi epäillyn
puoliso? Mikä on hänen mahdollinen osuutensa tapahtumissa? Miten voi jatkaa
parisuhteessa kaiken koetun jälkeen? Jaetaanko avioliitossa myös syyllisyys?
Millaiset ovat tällaisen parisuhteen valtamekanismit? Näitä kysymyksiä Barton
kieputtelee mielenkiintoisesti.
Koska Leski on
nimenomaan psykologinen trilleri, ei väkivaltaa tai muita inhottavia fyysisiä
yksityiskohtia kuvata, vaan ne jäävät lukijan mielikuvituksen varaan.
Fiona Barton: Leski
(The Widow)
Suom. Pirkko Biström.
Bazar 2018. 367 s.
Suom. Pirkko Biström.
Bazar 2018. 367 s.
Arvostelukappale.
Leski ilmestyy virallisesti 16.1.2018. Bartonin toisen teoksen Lapsi suomennos ilmestyy vuonna 2019.
Tähän ei oikeastaan mitään lisättävää eli samaa mieltä. Erilainen ja vetävä dekkari ja kiva kun väkivallalla ei mässäilty.
VastaaPoistaSamaa mieltä. Koukuttava trilleri ja aion lukea seuraavankin teoksen, minkä kirjailija kirjoittaa.
VastaaPoistaMinusta oli myös hyvä, että ei ollut fyysistä väkivaltaa, mutta sitä henkistä oli sitten sitäkin enemmän.
Kiva kuulla, että en ole ainoa tästä pitänyt :D
PoistaKirjailijan nettisivuilta käy ilmi, että toinen kirja on jo Englannissa ilmestynyt ja Bazarilta luvataan se suomeksi ensi vuonna.
Minäkin sain aivan yllättäen tämän kirjan kustantajalta ja suhtauduin siihen aiheen puolesta aluksi erittäin nihkeästi. Tarina ja sen kerrontatapa kuitenkin veivät mukaan, ja loppujen lopuksi tykkäsin tästä kirjasta. Onneksi väkivaltakuvaukset oli jätetty pois.
VastaaPoistaPsykologiset jännärit ovat minun makuuni, siis en ole verikekkereiden ystävä. Siksi Bartonin kirja sopi hyvin, vallankin poikkeuksellisen näkökulman vuoksi. Ei kirja ainutlaatuiseksi kohonnut, mutta kelpo jännitysviihdettä se on.
VastaaPoista