JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja #dekkaritiistai #luekoskinen2017

Kansanlihassa on suolainen, aavistuksen kahviin vivahtava maku. Toisinaan kansanlihassa on samoja aromeja kuin juoponlihassa, mutta se ei ole yhtä marinoitua. Liha saattaa olla myös aavistuksen sitkeää, jos kansalainen on tehnyt raskasta työtä. Sen vuoksi kansanlihaa käytetään mieluiten jauhelihan raaka-aineena.

Entäpä, jos liha tosiaan on vain lihaa? Jos proteiini on proteiinia, ”eikä sitä pitänyt väheksyä ylpeyden, jonkin vanhan kertomuskokoelman tai lapsellisen inhon vuoksi”. Jos elävää olentoa ja ihmistä edelleen kunnioitettaisiin, mutta kuolleeseen suhtauduttaisiinkin viileän käytännöllisesti? Millainen maailma ja yhteiskunta olisi silloin? Olisiko maailman ruokaongelmat ja nälänhädät ratkaistu lopullisesti?

Näillä hyvinkin syväluotaavilla moraali- ja etiikkakysymyksillä leikittelee kirjailija JP Koskinen viime syksyn menestyskirjassaan Kannibaalien keittokirja. Veijaridekkariksi ja mustan huumorin jännäriksi luonnehditun teoksen päähenkilö Oskarilla on poikkeuksellisen tarkat haju- ja makuaistit. Ne ovat koituneet miehelle sekä siunaukseksi että kiroukseksi. Oskarin on vaikea sietää toisten ihmisten läheisyyttä, joten hän on saanut puhuttua itselleen oikeuden tehdä mainostoimittajan työtäänkin pääosin etänä. Toisaalta hänen poikkeuksellisen analyyttiset ravintola-arvionsa ovat alkaneet niittää mainetta ja tuoda kaivattua lisätienestiä.

Erityisherkät aistit eivät ole Oskarin ainoa erikoisuus. Hänen perheessään on aina suhtauduttu lihaan ja lihansyöntiin poikkeuksellisen ennakkoluulottomasti. Kun pienen Oskarin lemmikkimarsu kuoli, äiti lohdutti poikaansa valmistamalla marsusta poikkeuksellisen ja ikimuistoisen herkkuaterian. Äiti vihki Oskarin muutenkin lihankäsittelyn nyansseihin. Varsinaiseen teurastamiseen oppi tuli isoisältä.

Valitettavasti vapaamielinen suhtautuminen ihmislihan ravintokäyttöön on pidettävä nykymaailmassa visusti salassa. Oskaria kuitenkin kutkuttelee kirjoittaa aiheesta keittokirja. Käsikirjoitus on jo lähes valmis ja luettavana Markus-veljellä, jota sen ironinen huumori viehättää kovasti. Kenties kirjan uskaltaisi julkaista? Eihän sitä kukaan ottaisi tosissaan?

Taiteilijoita on suhteellisen hankala pyydystää, sillä parhaimmat yksilöt liikkuvat hyvin vähän ja silloinkin yleensä öisin. Siinä missä kuvataiteilijan saattaa löytää erämaa-ateljeestaan, voi kirjailija liikkua suvereenisti tavallisen kansan parissa sulautuen joukkoon suojavärinsä avulla tai metsän pimennossa sieniä etsimässä. Parhaiten taiteilijoita voi houkutella esiin ilmaisen alkoholin avulla.

Kannibaalien keittokirja alkaa näillä Oskarin käsikirjoituksen resepteillä ja eri ihmislihatyyppien esittelyillä. Niihin on nivottu paitsi parhaiten ruoaksi sopivien ruhonosien erittelyä (esimerkiksi kansanedustajan kieli on ihmisravinnoksi kelpaamaton!) myös vinkkejä saalistukseen ja lihan säilytykseen.

Vähitellen tekstin sekaan alkaa tulla yhä enemmän katkelmia, joiden päättelin kuvaavan Oskarin omia toimia. Sitten käsikirjoituksen työstäminen katkeaa kesken lauseen, kun Oskari saa sähköpostin työpaikalleen. Hän on saanut uuden esimiehen, ja vanhat säännöt heitetään kerralla romukoppaan.

Takaisin toimistolle pakotettu Oskari tuntee olonsa nurkkaan ahdistetuksi. Jotenkin on inhottava perunalastuja rouskuttava esimies Hakkarainen raivattava pois tieltä, jotta elämä voisi asettua entisiin uomiinsa. Onneksi Markus-veljeltä saa teknistä tukea. Muuta ei suoraviivaiseen ja kylmäveriseen toimintaan tottunut mies kaipaakaan. Tuota pikaa ongelmat ovat poistuneet päiväjärjestyksestä.

Hakkaraisen tapauksen lisäksi Oskari sotkeutuu vielä kahteen tapaukseen. Toinen on hyvin henkilökohtainen, sillä ensimmäistä kertaa elämässään Oskari hellittää hieman tiukasta periaatteestaan olla päästämättä ketään turhan lähelle. Kansallismuseon virkailija Rean merkillisen lumoavat silmät saavat miehen lumoihinsa.

Toinenkin kuvio on tietyllä tavalla henkilökohtainen. Veljesten lapsuudenkodin naapurissa on asunut epämiellyttävä mies, josta on nyt tullut merkittävä poliittinen ja taloudellinen vaikuttaja. Mutta ovatko kansanedustaja Karakallion jauhot niin puhtaat kuin julkisuudessa  annetaan ymmärtää? Markus on sitä mieltä, että rajanaapurin tonttia sietäisi tutkia hieman tarkemmin. Mitä veljekset löytävät maakellarin uumenista alkavan salakäytävän päästä?

Kirjamessujen haastattelussa JP Koskinen kertoi, että kirjan idea syntyi vitsinä. 

Kaikenkarvaista keittokirjaa puskee markkinoilla jatkuvana virtana, ja lopulta alkoi tuntua, että vain kannibaaleille suunnattu keittokirja puuttuu. Kerran ääneen lausuttu ajatus jäi muhimaan, ja nyt kirja on meillä luettavana. Keittokirjaosuus on mainio pastissi trendikeittokirjoista, ja huumori syntyy oivallisesti äärimmäisen tabun ja sujuvasanaisen kepeän keittokirjajutustelun räikeästä ristiriidasta. Aivan mainio oivallus, joka kantaa juuri sen matkaa, kuin on tarpeen.

Rakenteeltaan Kannibaalien keittokirja on omintakeinen, enkä muista vastaavaan ennen törmänneeni. Keittokirjapastissi siis hallitsee alkuosaa, mutta seassa on jo maistiaisia tulevasta Oskarin tarinasta. Varsinainen dekkariosuus koostuu oikeastaan kolmesta erillisestä tai ainakin hyvin löyhästi yhteen liittyvästä jännitysjuonesta, joita on vielä höystetty Oskarin ja Markuksen lapsuuteen ja perheen ja suvun menneisyyteen liittyvillä rönsyillä. Lisäkierteenä on tietysti veljesten hyvin poikkeuksellinen suhtautuminen ihmisruumiiseen.

Tätä kirjaa lukiessani naurahtelin jos en nyt aivan ääneen niin moneen kertaan ainakin itsekseni. Se taas sai minut oikeasti miettimään, millaiset asiat minua oikein huvittavat ja pitäisikö siitä olla huolissaan. Kenties. Yhtä kaikki pidin kovasti Kannibaalien keittokirjasta. Silti olen sitä mieltä, että tätä vitsiä ei voi toistaa. Mutta hienoa, että Koskinen sen meille kertoi!

JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Like 2017. 250 s.

Ostettu.

Tämä juttu on viimeinen suoritukseni #luekoskinen2017 -haasteeseen.
Aiemmat jutut:

Maaliskuun mustat varjot
Ruosteinen sankari (eli Eilispäivän sankarit)
Benjamin Hawk - myrsky nousee
Salaperäinen sirkus
Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon