Kalle Lähde: Loppuluisu

Lattialla on kartongeissa kaksi oluttölkkiä kyljellään, kokeilen jalalla niiden painoa. Purkit tuntuvat viileiltä jalkapohjaan. Kurkotan niistä toisen ja rapsautan auki. Käsi vapisee olkapäästä asti, kun nostan purkkia kohti huulia. Saan suullisen lämmintä kaljaa nielaistua ja yökkään tyhjää.

Kaksi vuotta sitten luin tuoreen Happotestin, Kalle Lähteen esikoisromaanin. Kokemus ei ollut mitenkään ratkiriemukas, vaikka onnekseni aivan lähipiiriini ei alkoholistia kuulukaan. Olo oli lähinnä kauhistuneen valaistunut. Happotestin minäkertoja on alkoholisti mitä selkeimmin, vaikkei hän itse sitä tietenkään myönnä tai tunnusta. Eihän muutamasta saunaoluesta voi olla kenellekään mitään haittaa. Kirja kuitenkin päättyy pahaenteisissä tunnelmissa. Vaimo on ottanut eron ja yhteinen asunto on myyty. Rahat ovat kilahtaneet kertojan tilille. Joiko mies itsensä hengiltä?

Tähän kysymykseen saamme vastauksen tänään 1.1.2018 virallisesti julkaistavassa romaanissa Loppuluisu, joka on suoraa jatkoa Happotestille. Lähde paljasti Helsingin kirjamessuilla 2016 kirjoittavansa Happotestille jatkoa ainakin osittain siksi, että yleisö oli sitä kovasti pyytänyt. Sen jälkeen olisi aika siirtyä uusien kirjallisten töiden pariin. Ainakin minä toivon sitä edelleen kovasti, sillä Lähde on näiden kahden teoksen perusteella armoitettu sanankäyttäjä ja tarinankertoja. Rankoista ja inhottavistakin asioista on helppoa lukea, kun teksti soljuu niin vaivattoman oloisesti kuin se Lähteen näppäimistöstä tuntuu soljuvan.

Työtön juoppo Joonatan (alias sukellusvenepäällikkö Egewolf von Bergheim) on muuttanut Turun Lausteelle kaupungin vuokrakaksioon. Kerrostalonaapurit ovat naamatuttuja, joille Joonatan koettaa esittää kiireistä liikemiestä. Asunnossa on vain yksi oikea huonekalu, ex-vaimo Kaisun hylkäämä kusenhajuinen sohva. Sohvapöydän virkaa hoitaa pahvilaatikko. Sohvalle Joonatan linnoittautuu yhä tiiviimmin. Lähistöllä on lasipurkki toimittamassa hätävessan tehtävää. Makuuhuone toimii kaljavarastona.

Mutta välillä on tosiaan piipahdettava ulkomaailmaankin. Eräällä laskunmaksureissulla baarissa viereen istahtaa nuori punatukkainen Pipsa. Joonatan alkaa suunnitella Pipsan kanssa yhteen muuttamista. Olisi hyvä, jos joku nainen voisi pitää hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan huolta, arkitaidot kun eivät ole miehen vahvimpia puolia. Pipsa olisi hyvä vaihtoehto. Tosin Pipsa itse ei ole aivan samaa mieltä. Valitettavasti.

Joonatanin alapuolella asuu juoppo Joppe. Tämän kanssa Joonatan ei oikeastaan halua olla missään tekemisissä, mutta pitäähän kaveria auttaa. Joonatan vaihtaa kossupullon kouralliseen unilääkkeitä ja rauhoittavia. Kun Joonatan käy perimässä luvatut lääkkeet, Joppe kuolee. Joonatan säikähtää, mutta ei suinkaan sitä, että sama kohtalo odottelee todennäköisesti (ja välillä myös toivotusti) häntä itseäänkin. Joonatan pelkää, että Jopen kuolemasta aiheutuu hänelle harmia. Käy kuitenkin päinvastoin, koska Joonatan tutustuu toiseen naapuriinsa Satuun Jopen poismenon takia.

Pipsa, Satu ja Kaisu pyörivät Joonatanin viinan- ja lääkkeenhuuruisissa kuvitelmissa. Unelmissaan hän on kalifi, jota kaikki kolme naista kilvan palvovat ja passaavat. Todellisuus on kaukana tästä haavekuvasta, mutta sitähän Joonatan ei suostu näkemään. Katastrofi seuraa toistaan, mutta mies jatkaa juomistaan. Päivät katoavat muistista ja suuruudenhullut, mahtipontiset kuvitelmat valtaavat yhä suuremman osan niistä hetkistä, jolloin Joonatan tuntee olevansa edes jotenkuten tolkuissaan. Itsensä hengiltä juominen on totisesti rankkaa!

Sairaalakeikkoja vaativat viinakrampit tai juoppohulluuskohtaukset eivät Joonatania säikäytä. Eihän hän ole alkoholisti. Hän voi lopettaa juomisen milloin vain haluaa. Kunhan nyt ensin saa krapulan loivennettua. Jos jalat eivät aamulla kanna, paras lääke on raaka viina, senhän tietää jokainen.

Lopulta tilanne ajautuu siihen pisteeseen, että Joonatanin mielipidettä ei enää kysytä. Mies kirjaimellisesti viedään hoitoon. Vaikka valinta ei ole Joonatanin oma, hän kuitenkin jää ison valkoisen kivitalon suojiin. Homma epäilyttää alussa kyllä kovasti, kun reippaan ja terveen näköiset ihmiset vakuuttavat hänelle olevansa alkoholisteja. Tervehtyminen ei ole helppoa, kaukana siitä. Vielä hoitojakson loppupuolellakin, oltuaan viikkoja selvin päin, Joonatan huomaa valehtelevansa sekä itselleen että muille omasta tilastaan.

Kuplan sisällä on enää Kaisu ja minä. Ympäröivä maailma on hävinnyt jonnekin. Alan tuntea vastenmielisyyttä ja vihaa tuota Kaisun kuvailemaa tyyppiä kohtaan. Kuinka se kusipää oli voinut kohdella rakasta vaimoani tuolla tavalla? Sivistynyt ihminen ei tuollaisia temppuja tekisi. Osasiko se edes kaikkien maiden pääkaupunkeja niin kuin minä osasin?

Happotestin lukeneelle Loppuluisu on ehdotonta luettavaa. Napakka parin sadan sivun romaanista kaksi kolmannesta on samankaltaisen joskin edelleen pahenevan juopottelun ja valheessa elämisen kuvausta kuin edellisessä osassakin, ja loppukolmanneksessa ollaan hoidossa. Se tuo tarinaan uutta ulottuvuutta ja myös varmasti monen kaipaamaa toiveikkuutta. Minä en välttämättä enää olisi tätä jatko-osaa kaivannut, koska Happotesti on selvästi harkittu kokonaisuus avoimine (?) loppuineen. Mutta ei Loppuluisu sitä kyllä pilaakaan. Paras tilanne lienee niillä lukijoilla, jotka ottavat tämän romaaniparin lukuun peräkkäin.

Happotestiä ja Loppuluisua kuvataan synkän hauskoiksi ja mustan huumorin sävyttämiksi romaaneiksi, mutta kuten sanottu, minä en niissä varsinaista huumoria näe. Tunnistan toki kirjoittajan armottoman (itse?)ironiset sivallukset. Mutta alkoholismi ja sen seuraukset alkoholistille itselleen ja hänen lähipiirilleen kuvataan niin realistisesti, ettei lukijaa pahemmin naurata. Harmittaa, myötähävettää ja vähän itkettääkin ennemmin.

Syvä rauha on laskeutunut rintalastani alle. Pinnistelen muistiani, josko löytäisin lisää tunnustettavaa, mutta sairauden luonteesta johtuen muistissani on aukkoja. Harmittelen sitä ääneti, totuuksien laukominen on parasta näin aamuisin.

Kalle Lähde: Loppuluisu
Otava 2018. 205 s.

Arvostelukappale.

Lähde ei mainitse nimeltä Rymättylässä sijaitsevaa hoitolaitosta, jossa Joonatania hoidetaan, ei myöskään laitoksen antaman hoidon nimeä. Hyvin kevyellä googlettelulla tiedot kyllä löytyvät, jos ne lukijaa kiinnostavat.