#luekoskinen2017 - lanu-kirjat*

Lokakuussa 2017 kirjailija JP Koskinen heitti Twitterissä ilmaan ajatuksen lukuhaasteesta, jossa hän haastaisi kirjabloggaajat lukemaan koko hänen vuoden 2017 aikana julkaistun tuotantonsa. Vaikka olen päättänyt opetella pysymään tällaisten loistavien ja houkuttelevien ideoiden äärellä kylmän viileänä ja treenannut sanomaan jämäkästi ei, huomasin oitis innoissani kannustavani muita bloggaajia lähtemään mukaan. Itsehän luonnollisesti olin jo mukana. Se siitä cooliudestani jälleen kerran!

Koskinen esittelee #luekoskinen2017-haastettaan ja sen taustoja omassa Savurenkaita-blogissaan. Jutun hännässä on myös lista kirjablogeista, joiden omistajat ovat osoittaneet suopeuttaan haastetta kohtaan. Hieman nolosti oma blogini on siinä ihan listan ensimmäisenä. Noloa se on siksi, että lupasin avokätisesti, että jutut kirjoista olisivat eetterissä hyvissä ajoin, viimeistään vuoden 2017 loppuun mennessä. Ja tässä ollaan. Mutta parempi myöhään, ainakin toivottavasti.

Lähtötilanteeni haasteen selättämiseen oli edullinen, sillä olin jo muiden projektien yhteydessä lukenut Koskisen Murhan vuosi -sarjan dekkarin Maaliskuun mustat varjot. Lisäksi anoin kirjailijalta vapautusta toistaiseksi vain äänikirjana julkaistun Ruosteisen sankarin kuuntelemisesta, koska olen lukenut sen aiemman version Eilispäivän sankarit jo aikaisemmin. Vaikka teokset eivät yksi yhteen samat olekaan, sain vapautuksen. Kieltämättä Ruosteisen sankarin kimppuun käyminenkin houkuttaa, koska sille on tulossa jatkoakin. Lisäksi kerrottakoon, että kuunnelmasarjan Töissä täällä kuuntelin sen vielä ollessa Yle Areenassa. Harmi, että se on nyt poistunut jonnekin bittiavaruuteen, sillä se on oivallinen työelämäsatiiri.

Jäljelle jäivät siis Koskisen lasten- ja nuortenkirjat sekä Kannibaalien keittokirja. Jälkimmäisen suhteen olen sikäli valmistautunut, että ostin sen Helsingin kirjamessuilta. Samalla kuuntelin kirjailijan antaman haastattelun teoksen taustoista ja sisällöstä ja jonotin saadakseni siihen myös signeerauksen.

Sitten koko haaste pääsi hautautumaan jonnekin muun elämän ja kirjarientojen syövereihin, kunnes joululomani viimeisinä päivinä vein autoni määräaikaishuoltoon ja sitä sieltä odotellessani poikkesin pääkirjastoomme. Päätin etsiä puuttuvan materiaalin käsiini ja lopultakin lunastaa lupaukseni. Isommille suunnatut kaksi kirjaa löysin omin voimin hyllystä, mutta pienimmillekin sopivan Gabriel Hullo -kirjan kanssa meni sormi suuhun, mutta onneksi kirjastoissa on ammattitaitoista henkilökuntaa, joka iloisesti palvelee.

Gabriel eli tuttujen kesken Kaapo Hullo on merikapteenin poika, jolla on ystävinään esi-isien haamut kenraali Paulus ja merikapteeni Hullo. Kenraali Pauluksen haamu asustaa muotokuvassa ja merikapteenin haamu vanhassa laivapullossa. Gabrielin seikkailuista on kerrottu nyt jo neljässä runomittaisessa tarinassa: Kauhea Gabriel Hullo (Karisto 2011), Gabriel Hullo & keskiyön kestit (Haamu 2014), Gabriel Hullo & hirveä Hekla (Haamu 2016) ja Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon, jonka luin tätä haastejuttua varten.

Tilanteeni on siis juuri sellainen kuin Koskinen omassa haastelanseerauksessaan arveleekin eli harvoin kukaan lukee systemaattisesti jonkun kirjailijan tuotantoa pitkittäin saati poikittain. En ole lukenut Gabriel Hullo -sarjan aiempia osia, joten jouduin hyppäämään haamuilla höystettyyn meriseikkailuun kylmiltäni. Matkalla huomasin, että henkilöiden aiempiin vaiheisiin tutustumisesta olisi saattanut olla iloa, sillä kenraali Paulus ja vanhempi merikapteeni Hullo tupsahtavat kokemattoman lukijan mielestä hieman tyhjästä tarinaan.

Tarina on siis kirjoitettu riimirunomuotoon. Se houkuttaa lukemaan kirjaa ääneen, ja mielestäni sellaisena se parhaiten toimisikin. Miranda Mordin (aik. Koskinen) värikästä ja persoonallista kuvitusta ei ole säästelty, ja lukemisen lomassa on varmasti mukava yhdessä aikuisen kanssa pysähtyä tutkimaan kuvien sisältöä. Toki alakouluikäiset lukevat tämän itsekin nopsasti, mutta en epäile, etteikö viisivuotiaille jo voisi tätä ääneen lukea.

Kaapon isä palaa kotiin pitkältä merimatkalta mukanaan puosu Baldomero Meksikosta. Baldomeroa vaivaa alituinen matkakuume. Lisäksi häntä kaihertaa petos, jonka uhriksi hän on kotona joutunut. Kiero serkku on huijannut häneltä perinnön. Tarina alkaa kiehtoa Kaapoa, ja niin matkakuume on pian tartutettu jopa vastahakoiseen äitiin. Koko perhe sekä kenraali Pauluksen muotokuva ja isoisä Hullon laivapullo pakataan laivaan ja seikkailu Baldomeron omaisuuden palauttamiseksi alkaa.

Salaperäiseen sirkukseen tarttuessani en ollut aivan yhtä ummikko kuin Gabriel Hullon parissa, sillä olen lukenut sarjan aloitusosan Haavekauppias (Karisto 2013). Siinä sisarukset Sami ja Liisa tutustuvat antiikkikauppiaan poikaan Joniin. Salaperäinen sirkus on reippaan kolmikon neljäs yhteinen seikkailu. Lapsilla on nimittäin ilmeinen taipumus osua paikalle, kun jotain kummallista tapahtuu. Ratkaisuissa ovat usein apuna Jonin pelottavalta isoisältä saadut oudot esineet.

Tuttu sirkus on taas kiertueellaan saapunut kaupunkiin. Juuri kun Sami harmittelee rahapulaansa värikkään julisteen äärellä, paikalle saapuu kummallinen mies ärhentelemään. Hänen mielestään sirkus on suurta huijausta. Mies kuitenkin pudottaa lähtiessään kuoren, jossa on kolme lippua illan näytökseen. Sami, Liisa ja Joni siis päätyvät parhaille paikoille esitykseen. Joni herättää sirkusväen keskuudessa hieman kiusallista huomiota ja käy ilmi, että hänen isoisänsä on aikanaan kuulunut sirkusväkeen.

Nopeasti lapset huomaavat, että sirkuslaisilla on huolia. Joku sabotoi heidän toimintaansa varastamalla tärkeitä esineitä. Lasten ollessa vielä paikalla huomataan, että illan kassa on varastettu. Sirkusta uhkaa konkurssi. Apua päätetään pyytää Jonin isoisältä, joka tyylilleen uskollisena antaa vain hämäräperäisiä vinkkejä. Kannattaisi kääntyä kilpailevan sirkusyrittäjä Hannu Hatan puoleen, hän kun on taitava kuuttaja. Mitä kuuttaminen on, selviää sitten aikanaan sekä lapsille ja sirkusväelle ihan konkreettisesti.

Samin, Liisan ja Jonin vauhdikkaat ja jännittävät mutta mukavalla huumorilla maustetut seikkailut ovat oivaa luettavaa alakouluikäisille, suunnilleen kolmannesta luokasta ylöspäin. Ääneen luettaviksi nämä sopivat vähän nuoremmillekin.

Benjamin Hawk – Myrsky nousee on jatkoa 2016 ilmestyneelle Benjamin Hawk – Merirosvon oppipojalle (Karisto), jota en ole lukenut. Historiallisen seikkailutarinan päähenkilö on viisitoistavuotias portsmouthilainen suutarin oppipoika Benjamin. Pojan isä on teillä tietymättömillä, ja äiti koettaa pitää Benjaminista ja tämän pikkusisko Ginnystä huolta. Pihiydestään tunnettu setä on ottanut Benjaminin oppiin suutariverstaaseensa, mutta poikaa ei käsityöläisammatti kiinnosta yhtään. Niinpä hän sopii vanhan ystävänsä tykkimestari Dolen kanssa, että keväällä he kaksi karistavat Englannin pölyt koivistaan ja purjehtivat kohti Karibian lämpimiä maisemia. Siellä houkuttaa paitsi ilmasto ja seikkailu myös kapteeni Morganin aarre, josta he ovat aikaisemman seikkailunsa yhteydessä saaneet vasta pienet maistiaiset.

Kaksikon suunnitelmat muuttuvat äkkinäisesti, kun kaupunkiin saapuu merirosvoja jahtaava hajuvedeltä löyhkäävä Edward Wolf. Täpärien ja kiperien vaiheiden jälkeen Benjamin ja isoisä Hawk huomaavat olevansa purjelaivassa matkalla kohti Jamaikaa. Kapteeni Gun on luvannut auttaa paikallista kuvernööriä, jonka tytär on karannut mennäkseen naimisiin. Palkaksi on tiedossa kartta, jonka avulla pitäisi kapteeni Morganin aarteen löytyä.

Benjamin Hawk -sarja edustaa perinteistä (poikien) seikkailukirjatyyliä, mutta se on mukavasti päivitetty nykyaikaan ja höystetty leppoisalla huumorilla. Kohderyhmää ovat ainakin 10-13-vuotiaat eli viidesluokkalaisista seiskaluokkalaisiin. Kirjat sopivat mainiosti myös ääneen luettaviksi.

Haastelanseerausjutussaan Koskinen kyselee, onko hänellä se kuuluisa ’oma ääni’, joka on tunnistettavissa läpi tuotannon. Minusta ainakin tämän otannan ja aiemmin lukemani perusteella voi huoleti vastata kyllä. Yllä olevien lanu-kirjojen yhteydessä olen maininnut huumorin niitä yhdistävänä tekijänä. Koskisen huumori on lämminhenkistä ja hieman salakavalaa. Ketään ei näissä lanu-kirjoissa pilkata tai saateta naurunalaiseksi, ei ainakaan ilman omaa syytään, eli pilkan kohteina ovat tarinoiden pahikset. Yleensä huumori on kuitenkin enemmän kielellistä. Hauskat kielikuvat ja sutkautukset tuovat tarinoihin iloa ja kepeyttä.

Juonenkuljetus toimii kaikissa kolmessa teoksessa myös luistavasti. Mitään turhia jaaritteluja ei ole, vaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä aikuisenkin lukijan oikeasti yllättäviä käänteitä on tasaiseen tahtiin. Tätä arvostan todella, sillä kun koettaa houkutella kenties epäluuloista ja vastentahtoistakin lasta ja nuorta kirjan maailmaan, on tarinan pidettävä lukija tiukasti kynsissään alkusivulta viimeiselle asti. Jos lukijaa alkaa pitkästyttää, on peli menetetty.

Myös dialogin kirjoittamisen taito on Koskisella hallussa. Näissä lasten- ja nuortenromaaneissa juoni kulkeekin paljon dialogin varassa eteenpäin, mikä on todella hyvä juttu. Henkilöt eivät vain pysähdy jutustelemaan, vaan samalla tapahtumat etenevät.

Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon
Kuvitus Miranda Mord.
Haamu 2017. 39 s.

Juha-Pekka Koskinen: Salaperäinen sirkus
Karisto 2017. 129 s.

Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk – Myrsky nousee
Karisto 2017. 192 s.

Kaikki lainattu kirjastosta.

* lanu-kirjat = lasten- ja nuortenkirjat