Kirjablogin kulut ja tulot

Kuvassa kirjabloggaajan kodin sisustuselementti.
Mukana pyydettyjä arvostelukappaleita, yllätyksenä tulleita arvostelukappaleita,
 ennakkokappaleita sekä uutena ja käytettynä ostettuja kirjoja.

Bibbidi Bobbidi Book -kirjablogin ihanat Minna ja Laura raottivat salaisuuksien verhoa ja paljastivat, kuinka paljon he käyttävät blogiinsa rahaa. Aihe on ollut minullakin mielen päällä viime aikoina, joten kopsaan härskisti idean kavereilta ja hyödynnän itse. Jos siis vähänkin kiinnostaa, paljonko käytän blogiini rahaa ja ennen kaikkea, kuinka hurjasti sillä hyödyn, tervetuloa lukemaan ja mielellään myös kommentoimaan!

Suora vertailu Kirsin kirjanurkan ja BBB-blogin välillä ei onnistu, koska lähtökohdat ja blogi-ideologiat ovat niin erilaiset. Luulenpa, että näin on minkä tahansa kahden kirjablogin välillä. Minnan ja Lauran alkuperäisenäkin tarkoituksena on ollut tehdä bloginsa näkyväksi eri tavoin, saada sille ja omalle viestilleen lukijoita ja vastaanottajia.

Minulla ei vastaavaa ajatusta silloin vuoden 2010 pimeimpinä päivinä blogini perustamisvaiheessa ollut, kaukana siitä. Tietoni blogeista olivat hatarat, kirjablogeista vielä hatarammat. Alkuperäisenä ajatuksenani taisi olla, että siirrän kirjamuistiinpanoni nettiin omaksi ja mahdollisesti jonkun muunkin iloksi. Kaikki muu, mitä vuosien mittaan on blogille ja minulle tapahtunut, on tullut vähitellen ja yllätyksenä. Edelleenkin keskeisin blogi-ideani on välittää lukemisen ja kirjojen ilosanomaa kanssaihmisille.

Tarkoitukseni ei ole missään vaiheessa ollut eikä ole vieläkään ansaita blogin avulla. Minulla on kaikin puolin tyydyttävä työ, jossa blogista ei ainakaan tällä hetkellä ole suoraan hyötyä, mutta ei kyllä haittaakaan. Työ tosin rajoittaa aikaa, jonka voin blogiharrastukseeni käyttää.

Kirjablogia voi pitää lähes kuluitta, jos niin haluaa. Oman blogini perustin maksuttomaan Blogger-pohjaan, jota ylläpitää Google. Maksuttomilla osilla voi blogista rakentaa ihan toimivan kokonaisuuden, ja sillä meninkin pitkään. En ole mitenkään innokas värkkäilemään taustoja ynnä muita juttuja, joten tyydyin valmiisiin vaihtoehtoihin tavoitteenani neutraali ja miellyttäväkäyttöinen ulkoasu.

Sitten luin paikallislehdestä jutun valokuvausta harrastavasta lukiolaistytöstä, joka oli kouluhomminaan perustanut pienen yrityksen. Firmalta sai pientä korvausta vastaan ostaa muun muassa blogin ulkoasun kohennuksen. Päätin kokeilla, ja lopputulos on edelleen käytössä. Olen fiksautunut Kirsin kirjanurkan oranssiin ulkoasuun niin, etten enää siitä kyenne luopumaan. Kulut olivat todella maltilliset, muistaakseni 30 euroa, mutta siis täysin vapaaehtoiset, koska ilmankin olisi pärjännyt.

Joitakin vuosia sitten aloin haaveilla myös omasta domainista eli halusin pudottaa blogin osoitteesta blogspot-osan pois. Jo valmiin olemassa olevan ja toimivan blogin osoitteen muuttaminen oli niin vaativa tietotekninen säätö, että ostin sen palvelun ystäväni kontaktilta hyvin nimellistä summaa vastaan, käytännössä ystävänpalveluksena. Louhi-palvelu laskuttaa domainista vuosittain 15-20 euroa. Pidän summaa kohtuullisena. Korostan, että domain on vain omaa turhamaisuuttani, jota ilman pärjäisin loistavasti.

Blogitaipaleeni alkumetreillä päätin haluta itselleni oman exlibriksen, josta olin tosin haaveillut jo pidempään. Nyt kuitenkin etenin asiassa ja otin yhteyttä entiseen kollegaani, jolta tilasin exlibriksen. Käytän sitä myös blogissani profiilikuvana, koska en halua omaa pärstääni nettiin enemmän kuin on aivan välttämätöntä. Ostin myös oikeuden käyttää kuvaa näihin tarkoituksiin. En ole painattanut exlibriksiä, vaan tulostan haluamani paperiset merkit itse. Kulut olivat ja ovat jälleen lähinnä nimelliset.

Exlibristä seurasivat aikanaan käyntikortit, jotka tilasin painotalosta. En enää muista hintaa, mutta kovin monta kymppiä postilaatikkoon toimitetut kortit eivät maksaneet. Paljoakaan niillä ei ole ollut käyttöä, joten ne eivät tosiaankaan kuulu kirjablogin vakiokulueriin.

Koko blogin olemassa olon ajan olen omistanut oman läppärin ja puhelimen. Alussa käytin digikameraa jonkin verran ottaessani (huonoja) kuvia kirjatilaisuuksista, mutta nykyään käytän vain älypuhelimeni kameraa. Erillisen kameran käyttö on muutenkin hiipunut olemattomiin, koska emme harrasta kuvaamista sen kummemmin ja puhelimen ominaisuudet ovat ajaneet digipokkareiden ohi meidän tarpeitamme ajatelleen. Puhun siis perheestäni.

Blogia varten en kuvaile muuten mitään, ja pääosassa jutuistani on vain kirjan kansi kuvituksena. Ne otan yleensä kustantamojen tarjoamista kuvapankeista. Rekvisiittaan ei siis mene rahaa. Tietoliikenneyhteydet on hyvä olla, mutta ne meillä olisi kotona kuitenkin, olisipa blogia tai ei. En siis laske tietokonetta, nettiyhteyttä, kameraa ja puhelinta kuluihin, koska periaatteessa blogiani voisi ylläpitää vaikka yleisen kirjaston laitteita hyödyntäen.

Kirjapaketteja tulee ja menee.

Minna ja Laura ottavat esille myös blogiarvonnat. Arvonnat ovat perinteisiä menetelmiä seuraajien ja lukijoiden houkuttelemiseen blogin pariin, ja niiden avulla myös mahdollisten yhteistyökumppaneiden on helppo saada näkyvyyttä blogeissa. Muutamia kertoja olen itsekin järjestänyt blogiarvontoja muun muassa juhlistamaan blogisynttäreitä tai kun olen halunnut laittaa jonkin kirjan tai useammankin eteenpäin kiinnostuneelle lukijalle.

Heti ensimmäinen kirja-arvonta paljasti karun totuuden. Vaikka palkinnoiksi valitsisi itse maksutta saamiaan kirjoja, kuten arvostelukappaleita, ja vaikka käyttäisi pakkaamiseen kierrätysmateriaaleja, toisin sanoen niitä pakkauksia, joissa on itse kirjoja saanut, jäävät postikulut bloggaajan maksettaviksi. Ja kirjojen postittaminen on mielettömän kallista! Normaalikokoisen kirjan postittaminen maksaa vähintään viisi euroa, ja jos kyse on hiemankin isommasta teoksesta, hinta nousee nopeasti. Aika äkkiä alkaa tarkasti miettiä, onko sittenkään viisasta järjestää vaikkapa kymmenen kirjan arvontoja, vaikka ne seuraajia ilahduttavatkin.

Helsingin kirjamessujen kirjasaalista.
Pinossa sekä arvostelukappaleita
että ostettuja kirjoja.

Kirjablogissa kirjoitetaan kirjoista. Käytännössä homma menee yleensä niin, että bloggaaja on lukenut jonkin kirjan ja kirjoittaa sitten kirjasta ja lukukokemuksestaan blogiinsa jutun. Kirjat voivat olla peräisin melkein mistä tahansa: kirjastosta, kirjakaupasta, antikvariaatista, kirpputoreilta, ne on saatu lahjaksi tai kaverilta lainaksi. Monet kirjabloggaajat saavat kirjoja myös suoraan kustantamoilta. Kirjoja voi tilata arvostelukappaleiksi tai sitten kustantamot lähettävät kirjoja näytekappaleina tutuille bloggaajille.

Suhtautumisessa arvostelukappaleihin on suuria bloggaajakohtaisia eroja. Kirjablogifilosofia tavallaan kulminoituu tähän kysymykseen. Itse olen suhtautunut arvostelukappaleisiin alusta asti hyvin mutkattomasti ja käytännönläheisesti. Avuksi on ollut blogiaikaa edeltänyt pitkä ’ura’ paikallislehden avustajana ja sitä kautta saamani arvostelukappaleet. Näen siis kirjanäytteet ennen kaikkea työvälineinä. Kustantamot tekevät vapaasti omat ratkaisunsa. Ne joko lähettävät maksutta kirjojaan tai sitten eivät. Rahallista hyötyä kirjoista ei bloggaajalle ole, sillä kirjojen jälleenmyyntiarvo on kehno. Lisäksi maksuton kirjastolaitos takaa sen, että ilman arvostelukappaleitakin voi pitää kirjablogia maksamatta kirjoista.

Itse hankin kirjoja kaikilla yllä mainituilla menetelmillä. Olen aina, niin kauan kuin minulla on omaa rahaa ollut käytössä, ostanut kirjoja. Vaikka tällä hetkellä välillä tuntuu siltä, että asuntomme on jonkinlaisen kirjatsunamin kohteena (koska olen mukana Botnia-palkintoraadissa ja koska aloitin #nuortenkirjatorstai-sarjan), ostan edelleen kirjoja sekä uusina ja täysihintaisina, alennusmyynneistä että käytettyinä. En kuitenkaan ostaessani ajattele ostavani niitä blogia varten vaan iloksi itselleni, pahan päivän varalle ja erityisesti hyvän päivän varaksi.

Erilaisiin kirjarientoihin osallistuminen on kirjablogin myötä moninkertaistunut aiempaan elämään verrattuna. Kävin muun muassa kirjamessuilla ja kirjailijailloissa ennenkin, mutta nyt erilaisia kirjallisuustapahtumia on kalenterissani kuukausittain, ellei jopa viikoittain. Kirjabloggaajia kutsutaan erilaisiin kustantamojen järjestämiin tilaisuuksiin samaan tapaan kuin perinteisemmän median edustajiakin.

Kutsuja on todella mukava saada, mutta läheskään kaikkiin tilaisuuksiin en millään voi osallistua. Ensinnäkin olen päivätyössä, joten päiväsaikaan järjestettävät lehdistötilaisuudet karsiutuvat pääsääntöisesti väkisinkin pois kalenteristani. Toinen merkittävä hidaste ovat välimatkat. Asun Helsingin ulkopuolella sen verran kaukana, että omalla autolla tai julkisilla kulkien aikaa menee pääkaupunkireissun matkoihin kolmisen tuntia. Iltariennot viikolla ovat siis melkoisen ponnistuksen takana. Pääosa kirjariennoista sijoittuu Helsinkiin.

Kirja vieköön! oli kirjariento, johon sain medialipun.
Matkat ja muut sivukulut menivät omaan piikkiini.

Kirjabloggaajana saan siis kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin ja esimerkiksi Helsingin ja Turun kirjamessuille bloggaajat voivat akkreditoitua median edustajiksi, jolloin saa käyttöönsä samat edut kuin toimittajillakin on (ilmainen sisäänpääsy, naulakkopalvelut, taukotilat, pysäköinti jne.). Näitä etuja olen hyödyntänytkin iloiten, mutta matkakulut maksan jokaisesta reissusta aina itse. Jos päätän yöpyä jossakin kohteessa, maksan itse. Mutta toki myös aivan vapaaehtoisesti osallistun tapahtumiin, mikään pakko ei ole. Ilmankin kirjablogia voi vallan mainiosti pitää.

Kirjabloggajaelämän glamouria!

Rahaa huomattavasti enemmän kirjabloggaamiseen menee aikaa. Vaikka en laske lukemiseen käyttämääni aikaa, koska lukisin joka tapauksessa, voin karkeasti arvioida, että jokaista julkaisemaani juttua kohden olen käyttänyt noin kaksi tuntia. Aikaa menee paitsi ihan raakaan kirjoittamiseen, myös muokkaamiseen, suunnitteluun, kuvien hakemiseen, kommentteihin vastaamiseen sekä oman tekstinsä somessa jakamiseen ja somekanavissa käytävään keskusteluun osallistumiseen. Tätä juttua olen kirjoittanut kohta neljättä tuntia. Tämä on blogini 1074. juttu, joten aikaakin on 'hieman' vuosien varrella kulunut. Mutta harrastuksiin kuluvaa aikaa on turha laskea. 

Kuluja siis kirjablogista on, jos siihen haluaa rahaa käyttää. Mutta entä ne tulot? Rahalliset ansiot ovat pyöreä nolla. Ihan näinkään asian ei tarvitsisi olla, vaan myös tämä on oma valintani. Blogiin voi liittää mainoksia, joista maksetaan pientä korvausta. Bloggerin blogiin saa mainoksia liitettyä helposti Googlen avulla, samasta firmasta kun on kyse. Oma päätökseni on ollut ja on edelleen, että näitä en blogiini halua. Sivupalkissani on näkyvillä muutamia linkkejä yrityksiin, mutta ne ovat siinä maksutta, lähinnä ystävänpalveluksina.

Erilaiset kaupalliset tahot myös ottavat bloggaajiin yhteyttä ja tarjoavat yhteistyötä. Ainakin pari vuotta sitten oli jonkinlainen pieni buumi menossa tällä suunnalla. Kirjablogiinkin olisi saanut kirjoittaa esimerkiksi jonkin nettipelifirmaan liittyvän jutun, johon olisi liitetty heidän haluamansa linkki. Tällaisesta jutusta olisi bloggaaja saanut korvauksen, ja muistaakseni minullekin tarjottiin pariin otteeseen sataa euroa tms. En kuitenkaan halunnut tällaiseen ryhtyä.

Kirjablogia voidaan myös pyytää mukaan esimerkiksi jonkin mediatalon portaaliin, jolloin saa korvausta mainoksista ja kävijämääristä. Pari tällaistakin yhteydenottoa olen vuosien varrella saanut, mutta olen kohteliaasti kieltäytynyt. Blogini on harrastus, enkä halua sitoutua sen paremmin aikatauluihin kuin kenties sisältöihinkään. Kirjoitan mistä kirjoitan ja silloin kun haluan.

Muutaman jutun olen blogini ansiosta tai sen kautta saanut kirjoittaa ihan maksua vastaan Suomen dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehteen. Tästä mahdollisuudesta kiitän kovasti lehden päätoimittajaa. Samaten pääsin kahdeksi vuodeksi mukaan seuran Johtolanka-raatiin, jonka työskentelystä ei makseta korvausta. Aikanaan päivitin jonkin verran myös seuran blogia ihan talkootyönä, ja talkoolaisena päivystin yhtenä vuonna myös seuran kojulla Turun kirjamessuilla. Kumpi siis on rahassa mitattuna hyötynyt yhteistyöstä enemmän, Suomen dekkariseura vai minä, lienee arvoitus. Hällä väliä, mukavaa on ollut!

Jokin aika sitten käytiin Twitterissä keskustelua siitä, millä keinoin kustantamot ja kirjailijat saavat teoksilleen näkyvyyttä kirjablogeissa. Esitettiin myös väite, että tässä puhuu raha. Pieni kustantamo ei voisi saada teoksestaan juttua kirjablogiin, jos ei tarjoaisi arvostelukappaleen lisäksi rahaa tai jotain muuta etua bloggaajalle. Väite herätti kirjabloggaajissa ja muissakin kuvioon liittyvissä tahoissa kummastusta. Voin vastata tietysti vain omasta puolestani.

Vastaus on, että ainutkaan kustantamo tai kirjailijan edustaja saati kirjailija itse ei ole yli seitsemänvuotisen blogiurani aikana tällaista mahdollisuutta tuonut esille. En sitä myöskään odota saati toivo. Luen niitä kirjoja, joita haluan lukea. Kirjoitan niistä kirjoista, mistä haluan kirjoittaa. Kirjoitan, mitä haluan kirjoittaa. Blogi on olemassa niin kauan kuin sen ylläpito tuntuu mukavalta.

On valitettavaa, jos joku taho pitää uskomattomana sitä, että vaikkapa yli tuhannen blogijutun kirjoittaminen seitsemässä vuodessa on mahdotonta ilman, että rahaa on liikuteltu. Valitettavasti joudun siis tuottamaan pettymyksen: harrastukset ovat harvoin rahallisesti tuottavia, eikä kirjabloggaaminen ole poikkeus tästä säännöstä.

Käyty keskustelu kenties kuvastaa sitä, kuinka vaikeaa on saada kirjoille näkyvyyttä mediassa. Se on surullinen tosiasia, ja on hienoa, että kirjablogit ovat yksi uudehko väylä. Valitettavasti yksittäinen kirjabloggaaja voi tehdä vain hyvin vaatimattoman osuutensa tällä saralla. Mikään suomalainen kirjablogi ei mielestäni ole niin merkittävässä asemassa, että kirjan pääsy sen esiteltäväksi olisi avain menestykseen.

Rahaa ei ole kertynyt, mutta monenlaista aineetonta hyvää senkin edestä. On uskomatonta, millaisen maailman harkitsematon päätökseni painaa Julkaise-nappia silloin marraskuussa 2010 oikein avasikaan. Olen saanut koko joukon loistavia ja rakkaita ystäviä toisista kirjabloggaajista. Tämä on mittaamattoman arvokas asia, enkä lakkaa sitä hämmästelemästä ja siitä kiittämästä. Kiitos, rakkaat blogikollegat!!!

Kirjabloggaajia ja kirjailijoita Helsingin kirjamessuilla vuonna 2016
kirjabloggaajien päivystyspisteellä Boknäsin osastolla.

Kirjablogi on myös avannut näköalan kirjamaailmaan aivan uudella tavalla. Minulla on nyt koko joukko tuttuja ja jopa ystäviä kirjailijoiden ja kustantamojen ammattilaisten keskuudessa. Olen saanut korvaamattoman mahdollisuuden verkostoitua. Ihan mahtavaa! Tästä mahdollisuudesta kieltämättä voisi olla ihan hyötyäkin, jos olisi omia ammatillisia haaveita tai pyrkimyksiä siihen suuntaan. Niitä siis ei minulla ole.

Yllättävää on siis ollut, että kirjabloggaaminen herättää epäluuloja ja jonkinlaista kateuttakin. Epäluulojen hälventäminen on työlästä, jos keskustelukumppani ei halua kuulla ja uskoa vakuutteluja. En tiedä, miten avata blogimaailmaa uskottavasti. Pitääkö oma pankkitili ja sähköposti muuttaa julkisiksi? Ainahan siellä arvostelukappaleen sivujen välissä voisi olla käteistä piilossa…

Kateus tuntuu vielä käsittämättömämmältä. Blogin ja myös kirjablogin voi Suomessa perustaa kuka tahansa milloin tahansa, vaikka nyt heti. Rahaa ei tarvita ja teknistä osaamistakin hyvin vähän. Kokeilemalla olen itsekin pääosin oppinut tarvitsemani. Perustamisen jälkeen blogi ei sitten muuta vaadikaan kuin työtä eli säännöllistä päivittämistä. Jos jaksaa olla mukana eri somekanavilla, siitä on apua. Mutta sekin on vapaavalintaista.

***

Millaisia ajatuksia avautumiseni Sinussa, rakas lukijani, herättää? Oletko törmännyt samoihin ilmiöihin kuin minä? Miten pidät omat blogikulusi kurissa? Oletko keksinyt, miten kirjablogilla lyödään rahoiksi (ja haluatko jakaa sen tiedon)?