Mari Saat: Lasnamäen lunastaja #Viro100

Viro juhlii tänä vuonna satavuotispäiväänsä. Jo viime vuoden puolella tulin liittyneeksi Facebook-ryhmään Juhlin Viroa lukemalla! Siinä yhteydessä havahduin jälleen, kuinka hävettävän ohuesti tunnen naapurimaamme kirjallisuutta. Mutta jotain olen sentään lukenutkin, ja aikomus on lukea lisää. Kaivelin vanhoja arkistojani ja löysin muutamia vuosien varrella Salon Seudun Sanomiin kirjoittamiani arvioita. Päätin hieman niitä pölyttää ja pistää kiertoon tätä kautta.

Kaksi viikkoa sitten julkaisin vanhan juttuni Kaur Kenderin Itsenäisyyspäivästä. Nyt on vuorossa hieman uudempi juttu eli Mari Saatin romaanista Lasnamäen lunastaja vuonna 2012 ilmestynyt arvio. Tuula Frimanin suomennos ilmestyi vuoden 2011 lopulla, ja alkuperäinen vironkielinen romaani on julkaistu vuonna 2008.

****

Mitä voi keski-ikäinen yksinhuoltajaäiti tehdä, kun tyttären hammasraudat maksavat kymmeniätuhansia kruunuja ja tehtaalta tulee potkut? Nataljalla ovat keinot vähissä, mutta sitten tulee pelastus. Samanikäinen pariskunta on pitänyt pientä yksityistä ilotaloa kaikkein ujoimmille miehille, jotka eivät uskalla mennä nuorten ja kauniiden prostituoitujen luokse. Nyt rouva kuitenkin tarvitsee sairaslomaa ja Natalja saa tuuraajan paikan.

Työ inhottaa Nataljaa suunnattomasti, mutta hammasta purren ja ääneti rukoillen hän selviytyy. Sitten tapahtuu jotakin odottamatonta. Natalja rakastuu yhteen asiakkaaseensa. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin.

Taloustieteilijä ja kirjailija Mari Saatin tarkkanäköisessä pienoisromaanissa Lasnamäen lunastaja ehtii tapahtua monenlaista muutakin odottamatonta. Näkökulma vaihtelee vuoroin Nataljassa, vuoroin murrosikäisessä Sofia-tyttäressä. Teräväpäisellä Sofialla ei ole aavistustakaan, miten äiti hankki rahat ruokaan työttömänä.

Saat osoittelee suoraan Viron yhteiskunnan kielteisiä puolia. Natalja on vironvenäläinen, joka ei parinkymmenen vuoden aikana ole oppinut kunnolla viroa. Kielikokeessa kysytään kummallisia asioita, jotka lapsetkin tietävät. Mutta mistäpä tehdastyöläinen? Kuilu virontaitoisen tyttären ja venäläisen äidin välillä tuntuu huikealta.

Neuvostoaikana ahkera ja kunnollinen pärjäsi aina. Valtio antoi työn ja asunnon sekä lapsille koulutuksen. Kaupoissa ei ollut mitään, mutta ruokaa kuitenkin riitti. Vapaus toi kauppoihin runsauden, mutta millä ostaa, kun palkka on naurettava. Tehdas kituu suhdanteiden paineissa, ja vanhimmasta päästä irtisanotaan.

Ainoa arvo on raha, ja kaikki on kaupan. Kovin onnelliselta ei silti vaikuta Sofian uusrikkaan koulukaverinkaan perhe. Omaisuus lisää huolia sekin. Saat ei säästele virolaista yhteiskuntaa, mutta osansa saavat suomalaisetkin, jotka häpeämättä hyödyntävät hädänalaisten asemaa.

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja (Lasnamäe lunastaja)

Suom. Tuula Friman.
WSOY 2011. 141 s.

Arvostelukappale.