Nippernaati 1 #Viro100 (päivittyvä juttu)

”Ker­ran vuo­dessa ilmes­tyvä Nippernaati on Viro-­instituutin oma aikakaus­julkaisu­tyyppinen sarja, jonka tavoit­teena on tehdä tunnetuksi tuoretta viro­laista kauno­kirjalli­suutta. Yksiin kansiin on suomen­nettu novelleja, runoutta ja romaani­katkelmia kaikkiaan yhdeltä­toista viro­laiselta kirjaili­jalta, joilta ei ole aiemmin juuri tai lainkaan julkaistu suo­meksi. Nippernaatin pää­toimittaja on Sanna Immanen ja se ilmestyy sekä paperi- että verkko­julkai­suna.”

Näin kuvataan Nippernaati-julkaisusarjaa Viro-instituutin verkkosivuilla. Sivujen päivittämisessä on hieman toivomisen varaa, sillä tällä hetkellä, helmikuussa 2018, sinne on päivitetty tiedot kahdesta ensimmäisestä Nippernaatin numerosta ja vain Nippernaati 1 on luettavissa verkossa. Julkaisuja on kuitenkin ehtinyt ilmestyä jo kaikkiaan kolme, viimeisin eli numero 3 viime vuonna.

”Nippernaati-antologian tavoitteena on kerran vuodessa ilmestyvän lukupaketin muodossa tehdä suomalaisille tunnetuksi tuoretta Virossa ilmestyvää kaunokirjallisuutta. Hauskan nimensä antologia on saanut August Gailitin vuonna 1928 ilmestyneen veijariromaanin päähenkilöltä.

Antologiassa mukana olevilla suomentajilla on vahva näkemys siitä, mikä Virossa ilmestyvästä kirjallisuudesta voisi kiinnostaa suomalaisia lukijoita. Lisäksi kääntäjät ovat saaneet ehdottaa mukaan sellaisia tekstejä, joiden suomentamisesta he itse pitävät.” Tallinna24.ee

Viro-instituutin toiminnanjohtaja ja Nippernaatin toimittaja Sanna Immanen tarjosi kolmea ilmestynyttä antologiaa tutustumista varten. Luonnollisesti olin kiinnostunut! Parhaillaan vietetään Viron itsenäisyyden satavuotisjuhlavuotta ja sitä on mainiota juhlistaa lukemalla virolaista kirjallisuutta.

Antologian käsitteleminen tyydyttävästi blogitekstissä on kuitenkin hankalaa, joten ajattelin ensin menetellä näiden kanssa samoin kuin olen viime aikoina tehnyt novellikokoelmien ja -antologioiden kanssa: lukisin niitä tekstin kerrallaan ja kirjoittaisin jokaisesta tekstistä jotain Twitteriin. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, vaikka en aio Twitteriäkään hylätä. Sen rinnalle päätin ottaa täydentyvän blogikirjoituksen. Luen siis tekstin kerrallaan ja kirjoitan jokaisesta lukemastani tekstistä esittelyn tämän blogitekstini jatkoksi. Katsotaan, mitä siitä lopulta syntyy! Tervetuloa siis seuraamaan!

***

Meelis Friedenthal: Mehiläiset (katkelmia romaanista Mesilased, ilm. 2012)
Suomentanut Kaisu Lahikainen

Romaanikatkelmien jälkeen esitellään lyhyesti vuonna 1973 syntynyt kirjailija ja tutkija Meelis Friedenthal, jonka kaunokirjalliset teokset ovat saaneet palkintoja. Mehiläiset on hänen toinen romaaninsa. Friedenthal harrastaa spekulatiivista fiktiota, ja Mehiläisissä sekoittuvat historiallisen romaanin ja spefin piirteet.

Kaisu Lahikainen on valinnut suomennosnäytteiksi katkelman romaanin alusta ja toisen hieman pidemmältä sekä kolmannen aivan lopusta kirjailijan selityksistä. Romaani kertoo 1600-luvun viimeisen vuosikymmenen pahoista katovuosista, jotka koettelivat Eurooppaa.

Hollannista saapuu Tarttoon Laurentius Hylas -niminen mies, joka kärsii aikakauden muotisairaudesta eli melankoliasta. Taudin yksi hankala oire on kuumeilu, jota Laurentius lääkitsee itse pajunkuoresta valmistamallaan tinktuuralla. Laurentius on oppinut mies, joka on tullut Tarttoon opiskelemaan lisää. Hän kuitenkin uskoo itsekin, että hänessä on paha silmä, joka aiheuttaa ongelmia kaikille hänen lähellään oleville. Aika on otollinen kaikenlaiselle taikauskolle, koska luonnonilmiöille ei ole olemassa käypiä selityksiä.

Kirja alkaa kohtauksella, jossa Laurentius astuu laivasta Viron kamaralle ja alkaa etsiskellä kyytiä kohti sisämaata. Ensivaikutelma ei ole mairitteleva, mutta sataman ankeus tuntuu rauhoittavan miestä. Toisessa katkelmassa Laurentius kiipeää puuhun saadakseen pajunkuorta kuumelääkettään varten. Paikallisista talonpojista miehen puuhat vaikuttavat kuitenkin vähintäänkin epäilyttäviltä, ja Laurentius huomaa olevansa vain karvan päässä vaikeuksista – jälleen kerran.

”Kirjassa on kaksi lomittuvaa tarinaa: realistinen yliopistoon tuloa ja asumaan asettumista kuvaava ja toisaalta Laurentiuksen unia ja harhanäkyjä kuvaava”, kirjoittaa suomentaja Kaisu Lahikainen Mehiläisistä. Näytteissä ei kuitenkaan vilahda tuota unimaailmaa harhanäkyineen, mutta sateen pieksämä ja vettynyt Tartto kyllä sopii hienosti sellaisen tunnelman taustaksi.

Historiallinen spefiromaani olisi kyllä ilman muuta omalla lukulistallani, mikäli sen voisi suomeksi lukea. Viron kielen taitoni ei valitettavasti riitä alkukielisen romaanin lukemiseen. 

***

Palkitun novellistin Maarja Kangron mainio novelli Atropoksen Opel Meriva tuo mieleen Essi Kummun Hyvästi pojat -romaanin autofiktiivisen iloittelevan tyylin. Koska en kirjoittajan taustoja tunne sen enempää kuin mitä suomentaja Jenni Kavén lyhyessä esittelyssään niitä avaa, autofiktiopäätelmäni leijuu tyhjän päällä. Mutta ote on vahvasti sen kaltainen tässä minäkertojan absurdiksi muuttuvassa autonhakureissussa.

Minäkertoja, kirjoittaja ja kirjoittamisen opettaja, on päässyt niiden kymmenen asiakkaan joukkoon, joiden keskuudesta yksi voittaa uuden auton, Ope Merivan. Arvontatilaisuus on ällistyttävää teatteria kaikin puolin, mutta jo matkalla sinne ja eritoten sieltä pois kertojalle tapahtuu kummallisia asioita. Novellin loppu on pahaenteisen arvoituksellinen...

Matkalla arvontatilaisuuteen minökertoja alkaa yhä varmemmin vakuuttua siitä, että hän ajaa takaisin kotiin uudelta tuoksuvassa autossa. Uusi auto antaa hänelle vielä paljon potkua, ja kaikki sotkut siivoutuvat kuin itsestään sen jälkeen. Toisaalta uskollisesta vanhasta Toyotasta luopuminen tuntuu petturuudelta. Entä mitä opettajan moraalista ajattelevat opiskelijat, jos he saavat tietää uuden auton alkuperän?

Jälleen uusi kirjailija, jonka tuotantoa lukisin enemmän kuin mielelläni lisää!

***

Hitaasti mutta varmasti etenevä #nippernaati-projektini alkaa toistaa itseään jo kolmannen luetun novellin kohdalla. Urmas Vadin novelli Isän kuolema on nimittäin juuri sellaista kirjallisuutta, josta pidän: pikkuisen vinksahtanutta, hiukkasen omituista. Tämä Hanna Samolan suomentama novelli on ilmestynyt vuonna 2014 kokoelmassa Kuidas me kõik reas niimoodi läheme, joka on ollut ehdolla Viron vuoden parhaaksi kotimaiseksi proosateokseksi.

”Vadin teosten toistuvia piirteitä ovat humoristisuus, fantastisuus, sadunomaisuus, surrealismi ja absurdit tilanteet.” Luonnehdinta kuvaa oivallisesti Isän kuolema -novellia. Urmas-niminen minäkertoja, joka paljastuu novellin mittaan kirjailijaksi, tapaa kymmenen vuoden jälkeen nuoruudenihastuksensa Lauran. Laura soittaa itkuisena Urmakselle ja kertoo isänsä kuolleen sekä pyytää rahaa lainaksi.

Urmas rientää tapaamaan Lauraa, joka on yhtä kaunis kuin ennenkin. Hän kuitenkin tietää, ettei Lauralla ole koskaan ollut isää. Tämän äiti ei ole koskaan suostunut kertomaan mitään Lauran isästä. Nyt kuitenkin Laura on saanut poliisilta tiedon, että hänen isäkseen tunnistettu mies on tuhkattu. Lauran pitäisi järjestää tuntemattomaksi jääneen isänsä hautaus, mutta hänen rahansa ovat huvenneet isän asioiden järjestelyyn jo ennen sitä.

Käy nimittäin ilmi, että Taisto Raadik on jäänyt erilaista velkaa vähän sinne ja tänne. Laura alkaa saada yhä absurdeimmaksi muuttuvia puheluja ihmisiltä, jotka ovat kyllä tavanneet hänen isänsä mutta eivät osaa kertoa hänestä oikein mitään. Paitsi sen, että miehen mukana on kadonnut milloin mitäkin.

Urmas kuuntelee Lauran tarinaa mutta haaveilee samalla vain tämän suutelemisesta.

”Kun olin palannut äidin luota kotiin ja suljin isän uurnan, päätin, etten halua kuolla niin kuin hän: tyyny, varastettu savukerasia ja palauttamatta jäänyt Kolme muskettisoturia banaanilaatikossa.”

Sanna Immanen: Nippernaati 1
Viro-instituutti 2015. 164 s.

Ensimmäisen Nippernaatin kirjailijat ja suomentajat ovat:

P. I. Filimonov (Jukka Mallinen)
Meelis Friedenthal (Kaisu Lahikainen)
Andrei Ivanov (Jukka Mallinen)
Maarja Kangro (Jenni Kavén)
Igor Kotjuh (Jukka Mallinen)
Armin Kõomägi (Hannu Oittinen)
Carolina Pihelgas (Anniina Ljokkoi)
Aare Pilv (Katja Meriluoto)
Maarja Pärtna (Anniina Ljokkoi)
Urmas Vadi (Hanna Samola)
Mait Vaik (Sanna Immanen)