Jonkinlaisena dekkarien suurkuluttajana itseäni pitävänä
hieman hävettää tunnustaa, että vuonna 2017 suomeksi ilmestynyt Rajamaat on ensimmäinen ruotsalaisen
dekkaristi Arne Dahlin teos, jonka
olen lukenut. Suositusta A-ryhmä-sarjasta
tehtyä tv-sarjaa olen kyllä katsonut, mutta vaikka muutama osa kymmenosaisesta
kirjasarjasta on joskus majaillut hyllyssänikin, lukematta on jäänyt.
Kymmenosaisen kirjasarjan aloittaminen tuntuu jollain
tavalla lannistavalta ajatukselta, vaikka olen sellaiseenkin välillä ryhtynyt
ja usein hyvin tyydyttävin tuloksin. Rajamaat
aloittaa kuitenkin uuden sarjan, joten nyt tarjoutui oivallinen tilaisuus
hypätä Dahlin kyytiin.
Melkoista kyytiä vain onkin tarjolla! Lukija pudotetaan
keskelle tapahtumia. Tarina on alkanut jo aikoja sitten, ja lukijan on vain
koetettava räpiköidä perässä. Vaivannäkö kyllä kannattaa, sillä kun kuviot
alkavat hahmottua, huomaakin jo olevansa tiukasti tarinan otteessa. Ja silloin
Dahl kiskaisee narusta, ja koko kuvio asettuu uuteen, ennalta arvaamattomaan
asentoon. Yhä uudelleen. Ja taas.
”Nopeatempoinen
Rajamaat aloittaa Arne Dahlin uuden kirjasarjan. Sen keskushenkilöinä ovat
rikosylikonstaapeli Sam Berger ja turvallisuuspoliisin soluttautuja Molly Blom.”
Näin alkamassa olevaa rikosromaanisarjaa kuvataan Rajamaat-dekkarin kansiliepeessä. Ensin
lukija pääsee tutustumaan tukholmalaiseen rikosylikonstaapeli Sam Bergeriin,
joka on ryhmineen tekemässä rynnäkköä laitakaupungin liepeillä sijaitsevaan
asumattomaan omakotitaloon. Poliisi on saanut vihjeen, että talossa
piilotellaan jo kolme viikkoa kadoksissa ollutta viisitoistavuotiasta Elleniä.
Tyttöä tai ketään muutakaan ei talosta löydy, mutta yksi
poliiseista saa vakavia vammoja astuessaan ansaan talon ovenpielessä. Sitten
kellarista löytyy labyrintti ja sen periltä kammottava tyrmä. Siellä on mitä
todennäköisimmin tosiaan pidetty Elleniä vankina. Poliisi on tullut kuitenkin
liian myöhään, ja tyttö sekä sieppaaja ovat ehtineet kadota jäljettömiin.
Vähitellen Sam Berger ryhmineen tulee lukijalle tutummaksi.
Samilla on omat luurankonsa kaapissaan, ja niitäkin hieman jo tässä
ensimmäisessä osassa pöllytellään. Esimiestensä kanssa Sam on jo valmiiksi
törmäyskurssilla, sillä hänellä on vankkumaton teoria Ruotsissa riehuvasta
sarjamurhaajasta, joka on valikoinut uhreikseen nimenomaan viisitoistavuotiaita
tyttöjä. Esimiehet eivät halua mokomaa hölynpölyä kuulla. Ruotsissa ei ole
sarjamurhaajia.
Valitettavasti Samin olettama murhaaja on osannut naamioida
tekonsa niin hyvin, että hänen teoriansa vaikuttaa lähinnä seulalta. Kunnes
viimein Ellenin tapauksen tutkinnan yhteydessä löytyy vihje, joka yhdistää heti
kolme vastaavaa tapausta eri puolilta Ruotsia toisiinsa. Jokaisen oletetun
rikospaikan liepeillä notkuu sama nainen polkupyörineen. Yhdessä paikassa hän
on antanut lyhyen haastattelun ja kertonut jopa nimensä tv-ryhmälle. Samilla on
johtolanka, johon hän ryhmineen tarrautuu vimmaisesti.
Kun naisen henkilöys selviää, koko kuvio keikahtaa
ensimmäisen kerran huiman kierroksen. Mikään ei ole ollut sitä, miltä on
näyttänyt. Kuinka paljon voi oikeastaan luottaa edes Samiin, lukijakaan, kun
poliisikin alkaa epäillä hänen motiivejaan tehdä tutkintaa?
Kun Samin ja turvallisuuspoliisin soluttautuja Molly Blomin
polut on saatu risteämään, Rajamaitten
juoni lähtee uuteen kiitoon. Katoamisia on ollut lopulta useita enemmän kuin
Sam on edes tajunnut pelätä. Kaiken lisäksi murhaaja tuntuu olevan myös Samin
ja Mollyn kintereillä. Mikä heitä kolmea yhdistää? On kaivauduttava sekä Samin
että Mollyn kouluvuosiin asti, ennen kuin kuvio alkaa hahmottua. Yhä
kammottavammaksi käyvä kilpajuoksu kuoleman kanssa nostaa lukijan niskakarvat
pystyyn ja saa kirjan sivut kääntyilemään yhä kiivaampaan tahtiin.
Suosittelen Rajamaita
lämpimästi hurjahkojen dekkareiden ystäville. Tarinassa käsitellään kauheita
rikoksia, mutta ei kuitenkaan mässäillä kammottavuuksilla eikä kuvata
inhottavaa väkivaltaa itsetarkoituksellisesti. Kammottavuudet jäävät paljolti
lukijan oman mielikuvituksen varaan. Siten Rajamaat
asettuu mukavasti oman dekkarimakuni rajoihin.
Selvästikin Dahlin uutta sarjaa kannattaa lähteä alusta saakka seuraamaan, sillä yksi juonihaara jää miltei raivostuttavan koukuttavasti kesken jatkuakseen toivottavasti seuraavassa osassa.
Selvästikin Dahlin uutta sarjaa kannattaa lähteä alusta saakka seuraamaan, sillä yksi juonihaara jää miltei raivostuttavan koukuttavasti kesken jatkuakseen toivottavasti seuraavassa osassa.
Arne Dahl: Rajamaat (Utmarker)
Suom. Kari Koski.
Into 2017. 357 s.
Arvostelukappale.
Suom. Kari Koski.
Into 2017. 357 s.
Arvostelukappale.
#dekkaritiistai-sarja:
Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka
Arne Dahl: Rajamaat
Mukavaa, että tykästyit Dahliin. Jo "A-sarja" olis varmaotteista ja miellyttävälukuista. Kirjailijalla ei ole tarvetta raakuuksilla mässäilemiseen eikä mussutteluun.
VastaaPoistaDahlilla on myös ilmiömäinen kyky nykäistä matto lukijansa jalkojen alta juonenkäänteillään, mikä on tervetullut ja positiivinen piirre genressä. Lisäksi hän nostaa yhteiskunnallisia pointteja, kuten tässä koulukiusaamisen luontevasti esille. Sarjan aloitusosa lupaa hyvää jatkolle:)