Maailman pohjoisimman kolkan plantaasinvartijan vaimo ja
Oliverin äiti on kadonnut jäljettömiin. Oliver on hädissään ja epätoivoinen
kiinnittäessään itse tekemiään etsintäkuulutuksia Kuusilaakson kylän
pylväisiin, ikkunoihin ja ilmoitustauluille. Kyläläiset tuntuvat kyräilevän
häntä entistäkin umpimielisempinä, eivätkä koulussa edes Elvi ja Esko, Oliverin
ainoat ystävät, enää halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Oliverin ainoa
johtolanka on unessa nähdyt arpiset miehen kasvot. Minne äiti on voinut kadota?
Oliverin maailma vaikuttaa dystooppiselta painajaiselta.
Kaikki villi luonto on kadonnut, eikä lähihistorian oppitunneilla puhuta mitään
eläimistä, jotka kenties sittenkin joskus kaukohistoriassa elivät seudulla.
Niistä ainakin kerrotaan kielletyissä kirjoissa, jotka äiti on kätkenyt hänen
ja Oliverin sängyn alle. Niitä he lukivat salaa yhdessä, kun isä oli töissä
rahakuusiplantaasilla.
Oliver ei vielä tiedä, että Rajalammen pohjan kautta pääsee
kulkemaan Ikimaa-nimiseen rinnakkaismaailmaan, jossa metsät huojuvat tuuheina
ja niissä elää runsaasti villieläimiä ja lintuja. Ikimaa ei kuitenkaan ole
mikään paratiisi sekään, vaan se on jakautunut keskenään kilpaileviin ja vihaa
pitäviin valtakuntiin.
Merkittävin vihamielinen railo kulkee Aarniolan ja
Kalmanvuorten välillä. Aarniolan väki on ammoin jakautunut kolmeen klaaniin,
jolla kullakin on ollut vahva yhteys eläinkuntaan: kotkiin, susiin ja
karhuihin. Klaanin jäsenet, jotka kommunikoivat unessa ja ajatuksissa eläinten
kanssa, ovat kuiskaajia. Kuiskaajat ovat kuitenkin joutuneet uuden kuninkaan Viktorin
hallitusaikana ahtaalle, jopa vainotuiksi. Heitä on enää harvassa, eivätkä klaanien
metsässä elävät eläinkumppanit ole sen paremmassa turvassa.
Hukkien kuiskaajiin kuuluu nuori Kalla, joka suorittaa
soturikoulun viimeistä ratkaisevaa vuotta haaveenaan päästä turnajaisvoiton
turvin päättämään omasta tulevaisuudestaan. Kallan hartain toive on saada elää vapaana
yhdessä klaaninsa susilauman kanssa. Kuninkaanpoika Kristo on kuitenkin
turnajaisten vahva ennakkosuosikki, eikä Kalla muutenkaan ole koulussa
mitenkään vahvoilla, sitä kun ei varsinaisesti ole tarkoitettu tytöille. Ei
siitäkään huolimatta, että Kalla on monessa suhteessa paljon poikia etevämpi
oppilas.
Kulkiessaan talvella metsässä Kalla törmää pieneen
piilopirttiin, jossa piileskelee outoihin vaatteisiin pukeutunut yksinäinen
poika, Oliver. Nuoret tutustuvat ja oivaltavat pian, että heillä on osittain
yhteinen menneisyys.
Soturin tie
aloittaa nuorille suunnatun Ikimaa-fantasiatrilogian,
joten seikkailu on varsinaisesti vasta käynnistymässä. Moni kysymys jää vaille
vastausta. Mitä oikein tapahtui Oliverin äidille? Selviytyvätkö Kallan
vanhemmat kuninkaan kynsistä? Entä Kallan susilauma? Paljastuvatko Aarniolan
kuninkaan juonet ajoissa? Onko maan alle piileskelemään ajettu Baltatsar
läpikotaisin paha? Onnistuuko hän valtaamaan Kalmanvuorten valtakunnan
itselleen? Elpyykö kuiskaajien perinne? Yhdistyvätkö Aarniolan klaanit vielä?
Palaako Oliver takaisin entiseen kotimaailmaansa?
Kirjailija Kimmo
Ohtonen on arvostettu luontokuvaaja ja toimittaja, mikä näkyy oivallisesti
tässä hänen ensimmäisessä kaunokirjallisessa teoksessaan vahvana, kauniina ja
puhuttelevana luontokuvauksena. Ihmisen ja luonnon välinen voimakas side
korostuu kuiskaajissa, mutta se ei ole muutenkaan Ikimaassa vähäpätöinen asia. Ei
myöskään liene sattumaa, että karhulla on merkittävä osuus teoksessa.
Oliverille Ikimaan luonto on uusi ja ihmeellinen kokemus. Rinnakkaismaailmassa, josta Oliver Ikimaahan siirtyy, ihminen on omalla toiminnallaan syössyt luonnon pois raiteiltaan masentavin seurauksin.
Paitsi luonnon Ohtonen selvästikin tuntee myös fantasiakirjallisuuden
konventiot ja on solminut ne omaan tarinaansa ja mukana ovat niin hyvän ja
pahan taistelu, rinnakkaistodellisuus, jossa eletään keskiaikaa muistuttavissa
oloissa myyteillä ja maagisuudella maustettuna, kuin orpo päähenkilö
suorittamassa tehtävää, jonka sukuperintö on määrännyt.
Mukavaa tuoreutta kuvioon tuo esimerkiksi Kallan ja Oskarin
tasa-arvoisuus, sillä kumpikin on tavallaan tarinan päähenkilö. Mukana on myös
aimo annos luonnonsuojeluteemaa, mutta ainakin minun mielestäni juuri sopivasti
häivytettynä niin, että huomasin sen kyllä mutta en väsynyt tai ärsyyntynyt.
Ohtonen ei tuputa liikaa, vaan antaa lukijan tehdä omat johtopäätöksensä.
Soturin tie on
jännittävä fantasiaromaani, jossa on vauhdikkaita toimintakohtauksia ja
pelottaviakin juonteita. Juonikudelma on ehkä hieman liiankin kiemurainen ja
polveileva, eikä ainakaan tässä ensimmäisessä osassa vielä oikein käy selväksi,
mitkä kaikki asiat liittyvät yhteen. Sarjamaisuutta vahvistaa kutkuttavaksi
rakennettu loppu, jossa hiuksia nostattavan jännittävä takaa-ajo päättyy
seesteiseen välähdykseen, mutta joka jättää kaikki isot kysymykset
kihelmöivästi avoimiksi. Lukija jää kiihkeästi odottamaan jatkoa.
Kirjaa suosittelisin yli 12-vuotiaille kokeneille (fantasian)
lukijoille. Se ei varsinaisesti solahda nuorten aikuisten kirjallisuuden
kategoriaan, mutta vaikea on löytää tälle
suositusyläikärajaa. Ainakin itse
viihdyin tämän parissa hienosti ja tempauduin mukaan teoksen huolella
rakennettuun maailmaan. Mielelläni kuulen lisää Oliverista ja Kallasta.
Kimmo Ohtonen:
Ikimaa. Soturin tie
Otava 2018. 335 s.
Arvostelukappale.
Otava 2018. 335 s.
Arvostelukappale.
#nuortenkirjatorstai-sarja:
Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla
Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Sanna Heinonen: Noland
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä
Sanna Heinonen: Noland
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä
Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Tulossa:
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 5.4.2018
Mervi Heikkilä: Revonpuro 12.4.2018
Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta 19.4.2018
Anne Leinonen: Noitakirja 26.4.2018
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 3.5.2018
Tätä ollaan pojan kanssa odoteltu innolla ja nyt on kirjastovarauskin odottamassa noutoa. Nyt jäin vaan miettimään onko sittenkään sopivaa luettavaa 9-vuotiaalle. Yksin hän ei siis lukisi tätä, vaan minä hänelle. Ei kai se selviä kuin kokeilemalla.
VastaaPoistaVoi ei, nämä ovat aina hirveän vaikeita kysymyksiä, jotka tietysti joutuu sitten kukin kohdallaan ratkaisemaan itse. Soturin tie on melkoisen vaativa luettava, mutta on tietysti aivan eri asia lukea kirjaa ääneen ja lapsen sitä kuunnella kuin jättää lasta kirjan ääreen itsekseen. Tarina on jännittävä, ihan oikeasti, ja paikoin pelottava ja synkkä. Jo alkuasetelma, jossa noin 12-vuotiaan pojan äiti on kadonnut ja isä lähinnä murahtelee, on aika lohduton. Mutta jos kuuntelija on tottunut lukija ja hieman vaikeampien tarinoiden ystävä, niin totta kai, ainakin kannattaa kokeilla. (Ja jos ei suju, äiti varmaan lukee lopun itsekseen.)
PoistaKansi jäi mietityttämään. Siinä on jotain vanhanaikaista, Alistair McLeania, Ian Stuartia, Hammond Innesiä. Nainen on kaunis, paikoillaan, suorastaan makaava :-) ja omaa ehkä jotain luonnonvoimaa kuten usein naiset kansantaruissa, mies on toiminnallinen ja energinen. Kansi ei houkuttele stereotypioillaan, mutta ehkä annan kirjalle mahdollisuuden.
VastaaPoistaKoetin jo juttua kirjoittaessani etsiä turhaan kannen tekijän tietoja. Mietin myös ulkoasua, koska erityisesti nuortenkirjoissa se on tärkeä. Se joko houkuttelee lukijoita tai sitten työntää poispäin. Hieman vanhemmille lukijoille olisi kannen voinut suunnitella tähän.
PoistaEn itse näe tuota naishahmoa makaavana muuten yhtään! Tainassa Kalla ja Oliver ovat hyvin tasavertaiset, Kalla vanhempana jopa hieman yläkynnessä :D
Näin varmaan on kun on lukenut kirjan ja tietää Kallan olevan tasavertainen. En ole lukenut kirjaa, enkä ollut lukenut arvosteluasikaan ennen omaa palautettani. Kannen kaunis, passiivinen nainen ei innosta. Voi olla, että itse kirja innostaa. Ja todellakin: kansi on yllättävän tärkeä viestijä itse kirjan sisällöstä.
PoistaEn mitenkään tarkoittanut mitätöidä tulkintaasi, päinvastoin. Olen itse melkoisen epävisuaalinen ja usein tutkin kansia tarkemmin vasta kirja luettuani, jolloin sisältö jo vaikuttaa siihen, miten näkee kannen viestit.
PoistaMinä en kauheasti innostunut tästä juurikin noiden fantasiakonventioiden vuoksi, tarinassa oli minulle vähän liikaa tuttua ja ilmeistä. Meni siis "ihan kiva" -kategoriaan, mutta mukava että tämä on herättänyt positiivista fiilistä muualla! :)
VastaaPoista