On pakko myöntää,
että olen todella huono sarjakuvien lukija. Vika ei ole sarjakuvissa vaan
minussa. En vain tule tarttuneeksi niihin joitakin poikkeuksia, kuten Fingerporeja,
lukuun ottamatta. Onneksi aina välillä herätellään ja eteen tupsahtaa mainioita
esimerkkejä. Tällä kertaa sain luettavakseni Sammakon julkaisemat uutuusalbumit. Kirjat ovat ihan painotuoreita
kumpikin ja julkkareitakin taidetaan viettää vasta alkavalla viikolla.
Mira Mallius on
kuvittaja ja muotoilija sekä kahden lapsen äiti, joka rakastaa äitiyttä ja
piirtämistä. Uskoisin, että Malliuksen kynänjälki on monille tuttua esimerkiksi
kangaskuoseista ja lehtikuvituksista (kannattaa kurkata Malliuksen kotisivuilta tarkemmin). Mutzi-albumin kuvat ovat selkeitä ja
yksinkertaisen oloisia mutta pitävät samalla sisällään oivaltavia yksityiskohtia
ja ovat yleisilmeeltään humoristisia.
Kustantaja esittelee
Mutzin näin:
Tämä albumi sisältää tarinoita toteutuneesta unelmasta tai oikeastaan siitä, mistä en ennen vanhemmuutta osannut edes unelmoida (tai mitä en osannut pelätä). Mutzi on lempeän humoristinen sarjakuva äitiydestä, sen iloista ja paineista. Joskus äidin strategisesti paras veto on piiloutua vaatekomeroon syömään suklaata.
Tämä albumi sisältää tarinoita toteutuneesta unelmasta tai oikeastaan siitä, mistä en ennen vanhemmuutta osannut edes unelmoida (tai mitä en osannut pelätä). Mutzi on lempeän humoristinen sarjakuva äitiydestä, sen iloista ja paineista. Joskus äidin strategisesti paras veto on piiloutua vaatekomeroon syömään suklaata.
Vaikka omasta äidiksi tulemisesta on jo reippaat
parikymmentä vuotta, ovat Mutzissa
kuvatut tilanteet helposti tunnistettavia ja siten riemastuttavia. Mallius ei kaihda käsitellä äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä raadollisiakaan puolia, mutta silti aihetta käsitellään hyvin lempeästi.
****
Milla Paloniemen
piirtämä sarjakuva äksystä, Etelä-Pohjanmaan murteella rumasti kiroilevasta
piikkipallerosta eli Kiroilevasta siilistä on tuttu minullekin. Nyt julkaistu albumi on järjestyksessään jo
kahdeksas ja sisältää parhaat siilistripit viimeisimmän kolmen vuoden ajalta.
Näin kustantaja kuvailee uusinta albumia:
Kiroileva siili on
palannut! Tässä äreässä, mutta hauskassa uutuusalbumissa siili sompailee
rakkauden ja mustasukkaisuuden maisemissa ja ottaa kantaa uusiin
ruokakulttuureihin ja muihin aikamme ilmiöihin. Suloinen piikkipallo tutustuu
myös kauan kateissa olleeseen isoisäänsä, kokeilee akupunktiota aggressiivisuutensa
hoitoon ja harkitsee horrostamista. Kiroilevan siilin mukana seikkailevat monet
vanhat tutut siilihahmot, kuten Antti ja Citysiili.
Eihän tähän ärripurriin voi olla ihastumatta! Piikikkään ulkokuoren sisällä piilee kuitenkin ihan pehmeä sydän, ainakin joskus. Vaikeahan sitä on toisaalta näyttää... Jos Kiroileva siili manailisi lounaismurteella, olisin vieläkin myydympi, mutta menettelee tämä eteläpohjalainenkin kieli. Sikses.
Mira Mallius: Mutzi
Sammakko 2018.
Arvostelukappale.
Milla Paloniemi: Kiroileva siili 8
Sammakko 2018. 80 s.
Arvostelukappale.
Seuraava haaste olisikin sitten opetella lukemaan mangaa! Jostain syystä kynnys tuntuu ylittämättömältä. Vinkkejä alkuun pääsyyn?
Sammakko 2018.
Arvostelukappale.
Milla Paloniemi: Kiroileva siili 8
Sammakko 2018. 80 s.
Arvostelukappale.
Mutzi on kyllä mainio sarjakuva, josta löytyy monta kovin tuttua juttua :)
VastaaPoistaTuosta mangapinosta suosittelisin sulle ensimmäiseksi tuota Aron morsiamia. En ole itsekään mikään manga-asiantuntija, mutta mulle haasteellisimpia juttuja on ollut totutella niihin näyttäviin eleisiin ja hikoiluun, jota mangassa tuntuu paljon olevan. Myöskin koen hankalaksi sen, että joskus hahmot ovat niin saman näköisiä keskenään, että en tunnista juuri ketään. Lindberghissä toimintakohtaukset olivat minusta niin täynnä kaikkea sälää, että en hahmottanut, mitä niissä tapahtui.
Aron morsiamet on varsin rauhallisesti etenevä, joten siinä sai rauhassa totutella uuteen lukusuuntaan yms. :)