torstai 17. toukokuuta 2018

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja #nuortenkirjatorstai





Jokainen kirja on totuus ja valhe.

Anne Leinosen fantasiaromaanipari Kirjanoita ja Noitakirja on käytännössä yksi teos jaettuna kahdeksi kirjaksi. Kirjanoidassa alkanut tarina jatkuu suoraan Noitakirjassa, ja muutamilla alkusivuilla on vain niukkoja vinkkejä aiemmista tapahtumista helpottamaan niitä lukijoita, jotka ovat Kirjanoidan lukeneet jo jokin aika sitten. Onneksi tajusin tämän hyvin nopeasti aloitettuani aivan virheellisesti tarinan keskeltä eli Noitakirjan alusta. Mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, vaan hankin Kirjanoidan käsiini ja aloitin koko tarinan alusta.

Jokseenkin suoraan asiaan mennään Kirjanoidassakin. Helby-nimisessä kaupungissa, jossa on hämmentävän tutunkuuloisia paikannimiä, seitsemäntoistavuotias Aura päättää isänsä ja tarmokkaan Inge-tätinsä vastustuksesta huolimatta lopettaa takkuavan lukion kesken ja koettaa löytää jotain mielekästä tekemistä. Lukiosta hän kaipaa vain parhaan ystävänsä Silken seuraa, mutta onneksi yhteyttä voi pitää, vaikkei päivisin puuhailekaan samoissa askareissa. Harmi kyllä työpaikan löytäminen osoittautuu paljon vaikeammaksi kuin Aura on kuvitellut.

Aura huomaa, että hänellä on erikoinen kyky nähdä eri puolilla kaupunkia outoja välähdysmäisiä näkyjä jostain toisenlaisesta todellisuudesta. Esimerkiksi Ekbergin kahvilan edessä hän näkee raitiovaunun, johon menee ihmisiä, vaikka hän on täysin varma, ettei Bulevardilla ole eikä ole koskaan ollutkaan raitiotietä. Ei ihme, että tytön olo tuntuu hieman epävakaalta. Koettaessaan saada ilmiöstä tolkkua hän alkaa merkitä Helbyn kartalle paikkoja, joissa hän näitä välähdyksiä näkee.

Sitten Bulevardilla joku koettaa varastaa Auran repun ja paikalle rynnistää mukavannäköinen ja -oloinen Pyry. Aura löytää takaisin saamastaan repusta kutsun työpaikkahaastatteluun MUT:iin eli Menetettyjen unelmien taloon. Siellä Aura tapaa Raisan, ja hänen koko elämänsä muuttuu. Raisa kertoon tunnistaneensa Aurassa kirjasieluisuuden ja siksi pestanneensa tämän töihin kahvilaan ja sen alle kätkettyyn salaiseen kirjastoon.

Kirjasieluisuus on kuin siipipari selässä tai jättiläisen saappaat, joilla harppoa peninkulma kerrallaan. Kolmas silmä ja taito katsoa menneeseen. Voima ja mahdollisuus yhdessä paketissa.

MUT:n alle kätkeytyvä valtava kirjastolabyrintti on Auralle melkoinen kokemus, sillä Helbyssä ei ole painettuja kirjoja. Niitä ei ole kielletty tai muuta vastaavaa, vaan Helbyn ilmanalassa on liikaa informaatiotekniikkaan liittyvää sähköä, joka tuhoaa kaiken paperin. Pahvikortit ynnä muu selluloosapohjainen tavara on vähintäänkin pinnoitettu muovilla, ja tarinat nautitaan sähköisinä tai äänitiedostoina.

Aura sulki silmänsä ja haisteli ilmaa. Paperista nousi pehmeä, tumma tuoksu, joka täytti sieraimet ja poskiontelot. Se oli ihan omanlaisensa, eikä Aura ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Kirjat seisoivat rivistöissään valmiina luettaviksi ja koettaviksi. Ne kuiskuttelivat sisällään olevia tarinoita: Seikkailuja, tragedioita, komedioita, runoja… elämyksiä kenen tahansa tartuttavaksi. Jos vain uskaltaisi tarttua niihin, vastata niiden seireenikutsuun.

Raisan paljastaa, että Aura on noita kuten hän itsekin. Helbyssä taikominen tapahtuu kirjojen ja niiden sisältämien tarinoiden avulla. Kun tarinan kulloiseenkin tarkoitukseen sopivaa palasta käytetään taikaan, se katoaa ja koko kirja saattaa tuhoutua. Ei siis ihme, että harvinaiset kirjat ovat mittaamattoman arvokkaita ja haluttuja.

Paperikirjan fontti oli pieni ja koukeroinen, ja paperi tuntui sormiin niin hienolta! Ja se tuoksui erikoiselta, vähän tunkkaiselta ja luotettavalta. Aura nuuhkaisi sivuja läheltä ja ihmetteli vienoa aromia. Sen täytyi olla painomusteen tuoksu.

Raisalta ja muilta salaperäisen kirjaston noidilta Aura oppii nopeasti paljon uutta kotikaupungistaan ja sen olemuksesta. Helby on toisessa todellisuudessa sijaitsevan Helsingin rinnakkaiskaupunki. Todellisuuksien välillä on yhdistäviä aukkoja, jotka Aura poikkeuksellisesti pystyy aistimaan. Tämä liittyy hänen noitaolemukseensa, joka on harvinaisen voimakas, ainakin muiden noitien mukaan.

Kaupungit kuitenkin eroavat toisistaan monin ratkaisevin tavoin. Suurin ero on, että Helbyssä kehäkolmosen pohjoispuoli on epävakaata villiä Joutomaaksi kutsuttua erämaata, jollaiseksi se muuttui Auran yksivuotissyntymäpäivänä tapahtuneessa onnettomuudessa. Samassa yhteydessä Auran äiti katosi Nuuksiossa, joka on nykyään myös vaarallinen paikka.

Aura on luonnollisesti hämillään kaikesta kuulemastaan. Kotonakaan asiat eivät ole aivan tolallaan. Tukholmasta tullut ja Auran ja isän luo asettunut Inge-täti päsmäröi koko perhettä avoimesti, eikä Auran äitiä alati ikävöivä isä saa juuri mielipiteitään esille. MUT kirjastoineen ja ennen kaikkea Pyry vetävät Auraa puoleensa magneetin tavoin. Pystyisikö Raisa kertomaan, mitä hänen äidilleen oikein tapahtui? Vieläkö äiti on elossa? Liittyikö Joutomaan synty jotenkin noitiin? Mitä Nuuksion alkumetsä kätkee sisälleen? Entä miten kaikki oikein liittyy Auraan itseensä?

Helbyn noitayhteisö on kovin hajanainen ja epäsopuisa, mutta Raisa tuntuu nauttivan kohtalaisen laajaa kunnioitusta. Toisaalta moni noita havittelee hänen kirjastoaan. Kaikki noidat, eritysesti Raisan sisko Selma kannattajineen, sen sijaan himoitsevat salaperäistä Noitakirjaa. Sen haltijalla olisi hallussaan kaikki tieto, jota noidat tarvitsevat.

Selvää on, että Auralla on keskeinen osuus Noitakirjan etsimisessä. Se osoittautuu hengenvaaralliseksi tehtäväksi ja panoksena on viime kädessä koko Helbyn olemassaolo. Seikkailu vie Auran ystävineen Helsinkiin, Joutomaalle ja lopulta Nuuksion sydämeen, ja joka puolella häntä vaanivat vaarat hiekkamadoista lupuksiin.

Pinnalta katsoen romaanipari on siis rakennettu hyvinkin perinteisistä aineksista. On puoliorpo tyttö, jolle on etukäteen määrätty tehtävä, johon liittyy maailman pelastaminen hyvän ja pahan taistelun tuoksinassa. Onneksi sankarittarella on apunaan paitsi taikakeinoja myös ystäviä.

Omanlaisensa kirjaparista tekee kuitenkin kirjojen ja lukemisen osuus kaikessa. Kuten jo yllä kuvasin, kirjat ovat Helbyssä erittäin harvinaisia ja niissä on noitien käsissä taikavoimia. Aura on aina rakastanut tarinoita, ja kirjat vetävät häntä puoleensa vastustamattomasti. Tekstiin on ujutettu runsaasti suoria viittauksia toisiin kirjoihin ja tarinoihin, ja esimerkiksi Edgar Allan Poen Korppi-runolla on keskeinen osuutensa tarinassa ja sen käänteissä.

Kirjojen lopusta löytyvät luettelot sekä tekstissä nimetyistä kirjoista että tarinassa muuten sivutuista teoksista. Lukulistat on siis lukijaystävällisesti laadittu kiinnostuneille valmiiksi. Suorien viittausten lisäksi tarinaan on upotettu koko joukko muitakin viittauksia tunnettuihin teksteihin. Riemastuin joka kerta, kun koin välähdyksen eli törmäsin tuttuun aihelmaan jostakin toisesta lukemastani teoksesta (aivan kuin Aura näkee Helsinkiin jossakin Helbyn kadunkulmassa!). Aivan mahtavaa! Loppuratkaisu on myös oivallinen antaessaan lukijalle oman oivaltamisen ilon. Koko tarina on kirjojen, lukemisen ja kirjallisuuden ylistystä, mutta hienovaraisesti vaikkakin vaikuttavasti toteutettuna. Peukutan!

Kenelle sitten Kirjanoita ja Noitakirja sopivat? Kaikille fantasian ja kirjallisuuden ystäville, tietysti. Ne on mitä ilmeisimmin suunnattu nuorille aikuisille lukijoille, mutta peruskoulun ylimpien luokkien himolukijat pitänevät näistä myös. Erityistä herkkua nämä ovat lukioikäisille lukuharrastajille ja yliopistojen kirjallisuuden opiskelijoille, jotka voivat mukavasti testata omaa lukeneisuuttaan hyvän tarinan lomassa.

Mahdotonta on jälleen asettaa mitään yläikärajaa, sillä ennakkoluuloton lukija löytää näistä monenlaista mielenkiintoista. Loppuihin sijoitetut kirjalistat kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Ilokseni löysin niistä sekä monia jo luettuja mutta myös lukemattomia teoksia. Valitettavasti en tunne Helsinkiä ihan niin hyvin kuin toivoisin, sillä uskon, että paikallistuntemus tuo vielä oman tasonsa lukunautintoon.



Anne Leinonen: Kirjanoita
WSOY 2017. 228 s.
Ostettu.

Anne Leinonen: Noitakirja
WSOY 2018. 225 s.
Arvostelukappale.


Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Tulossa:

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 24.5.2018
Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 31.5.2018


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti